tiistai 21. lokakuuta 2014

Karjalanpaisti







Syysloma tuli vietettyä lasten kanssa mökillä. Aamuisin käytiin pojan kanssa muutama tunti lintumetällä ja tulihan niitä teeriäkin muutamia. Viimeisenä päivänä lähti tyttökin mukaan ja poika saikin reissulle mukavan päätöksen, kun 270 metristä putosi ukkometto. Nyt sitten mietiskellään millä eri ohjeilla niitä lintuja talven mittaan ruokapöytään laitellaan. Vielä ois lintukauttakin jäljellä ja katsotaan lähdetäänkö vielä metälle. Kohta päästetäänkin sitten ajokoira hommiin, eli jänistäkin ois kiva saada saaliiksi.

Eilen tehtiin ihan perinteistä karjalanpaistia. Ohjeita karjalanpaistin tekoon on varmasti yhtä monta kun John Holmesilla naisia, mutta tässäpä tämä meidän resepti: 

Ainekset:

n. 1200g karjalanpaistilihaa
3 kpl isohkoja sipuleita
3 kpl isohkoja porkkanoita ( meillä oli keltaisia ja oransseja porkkanoita)
Suolaa
Vettä
n. 7 kpl laakerinlehtiä
n. 25kpl mustiapippureita
Voita 

Ohje:

Paista lihoja kahdessa erässä, niin että saavat väriä. Käytä paistamisessa voita. 

Kaada lihat vuokaan ja lisää porkkanat paloina ja lohkotut sipulit. 

Lisää makusi mukaan suolaa.

Laita vuokaan vettä niin paljon, että lihat peittyy. 

Lisää pippurit ja laakerinlehdet. 

Paista uunissa ensin puoli tuntia 200 asteessa ja sen jälkeen 175 asteessa noin 4 tuntia.

Tarjoile esim. kuorittujen perunoiden ja salaatin kanssa.





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti