perjantai 24. heinäkuuta 2015

Pannupitsa Americana




Eilen tuli käytyä lasten kanssa reissu Haaparannassa. Siellähän on Ikea ja keittiötarvike osastolla minulla karkasi mopo käsistä. Toisin sanoen poika joutui lähes tulkoon raahaamaan minut pois, etten täytä koko ostoskärryä. Kerkesin kumminkin aika kiitettävästi täyttää kärryjä keittiötarvikkeilla ja nyt olen joutunut pähkäilemään, että mihin minä kaikki saan keittiössä sullottua. Poika pakotti ostamaan myös Haaparannasta Surströmmingiä eli jossain vaiheessa videota on tarjolla Ukot Kokkaa Youtube -kanavalla. 

Ostin myös uuninkestävän paistinpannun, eli pakkohan se oli pannupitsaa tehdä. Täytteissähän saa käyttää mielikuvitusta, mutta tässäpä meidän ohje: 


Ainekset 28cm pitsaan. 

Pohja: 

2dl vettä
3tl kuivahiivaa
1tl sokeria
3/4tl suolaa
4dl vehnäjauhoja

Täyte:

BBQ kastiketta
Salamirouhetta
Pekonia
Meetwurstia
Ananaspaloja
Juustoraastetta
Oreganoa

Ohje:

Lisää kädenlämpöiseen veteen hiiva. Lisää joukkoon sokeri, suola ja jauhot. Sekoita taikinaksi. Anna kohota liinan alla 30minuuttia.

Kun taikina on kohonnut 30minuuttia, niin voitele uuninkestävä pannu runsaalla määrällä öljyä. Levitä taikina pannun pohjalle.

Levitä pohjalle BBQ kastike, mutta jätä reunoilta n. 2cm ilman kastiketta. 

Lisää päälle salamirouhe, pekoni, meetwurstiviipaleet, anananpalat, juustoraaste ja viimeiseksi oregano.

Anna pitsan kohota vielä noin 20minuuttia ja paista pitsa 250asteessa noin 20minuuttia. 

Anna pitsan hieman jäähtyä ja tarjoile vaikka oluen kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti