sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Riista enchiladas




Vihdoin rupeaa talvi tulemaan tänne lappiin. Toissa yönä satoi lunta lähes 20cm. Pitää työstä tuoda murtovälineet, että saa häkkivaraston auki ja saa sukset sieltä ulos. Avaimet vissiin hyvässä tallessa kun ei enään löydy. Eilen laitettiin riista enchilladaseja ja olipa työkaverikin käymässa ja näytti maistuvan. Oli kyllä aivan mahtavan hyvää, että kokeileppa tällä ohjeella. 

Ainekset:

1100g Riista- tai saksanhirvikäristyslihaa
2kpl Sipulia
Suolaa
Rouhittua mustapippuria
Riistamaustettta
Kuivattua chiliä
2prk (a230g) Vahvaa tacokastiketta
Voita paistamiseen

6kpl Tortillalettuja
1pss Juustoraastetta


Ohje: 

Laita pannulle voita ja lisää lihat ja sipuli. Lisää joukkoon suolaa, rouhittua mustapippuria, riistamaustetta ja kuivattua chiliä. Anna käristyä pannulla noin tunti miedolla lämmöllä. Kun liha on kunnolla käristynyt. , niin annostele lihat tortillaletuille ja lisää puolet tacokastikkeesta päälle. Kääri letut kiinni ja laita uunivuokaan saumapuoli alaspäin. Lisää päälle loput tacokastikkeesta ja juustoraaste. 

Gratinoi uunissa 200asteessa noin 15 minuuttia. 

Ruokajuomana olutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti