torstai 5. joulukuuta 2019

Paistettua kuhaa Mannerheimin tapaan




Viime viikolla mietin, että mikä olisi itsenäisyyspäivänä juhlava ja jotenkin isänmaallinen ruoka. Ensimmäisinä tuli mieleen karjalanpaisti ja poronkäristys, mutta nyt halusin jotain hieman erillaista. Itsenäisyyspäivästä minulle tuli mieleen Carl Gustaf Emil Mannerheim ja hänhän oli tunnetusti myös kulinaristi. Mannerheimin suosikkiruokia olivat muunmuassa seljanka, vorschmack ja tietysti Marskin kuha. Netistä löytyy paljon ohjeita, joista monet perustuvat Ritva ja Risto Lehmusoksan kirjoittamaan kirjaan Mannerheimin pöydässä. Aineosat toki meidänkin reseptissä on samat, mutta piparjuurivoissa ja herkkusienikastikkeessa muutimme hieman ainesten määriä. 

Me ei maltettu odottaa itsenäisyyspäivää vaan tehtiin ja syötiin jo viikonloppuna.

Meillä ei juurikaan sieniä olla syöty, koska varmasti joskus on saatu huonosti valmistettua sientä. Tätä kastiketta syödessä olimme pojan kanssa aivan ihmeissään. Sienikastike oli aivan mahtavan makuista. Kuhakin oli aivan loistavan makuista, jonka maun kruunasi piparjuurikastike. Ymmärrän täysin miksi tämä ruoka oli Mannerheimin yksi lempiruuista. Seuraksi nautittiin snapsit marskinryyppyä. Tämän reseptin myötä toivotamme kaikille lukijoillemme hyvää itsenäisyyspäivää!



Paistettua kuhaa Mannerheimin tapaan (kolmelle hengelle)

3kpl Kuhafilettä
Suolaa
Valkopippuria myllystä
Korppujauhoja
Voita

Mausta kuhafileet, leivitä ne korppujauhoissa ja paista runsaassa voissa kypsiksi. 


Piparjuurivoi

2rkl raastettua piparjuurta
4rkl voita

Hauduta piparjuuriraaste voissa pehmeäksi. 


Herkkusienikastike

200g tuoreita herkkusieniä
2rkl voita
2rkl jauhoja
4dl kuohukermaa
Suolaa
Valkopippuria myllystä

Leikkaa herkkusienet lohkoiksi ja käristä niitä kattilassa kuumassa voissa, kunnes niistä irronnut neste on haihtunut. Ripottele päälle jauhoja ja sekoita. Lisää kattilaan kerma ja keitä kunnes kastike alkaa saostua. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Laita kuhafileen päälle runsas lusikallinen piparjuurivoita. Tarjoa herkkusienikastikkeen ja keitettyjen perunoiden kanssa. 




  

tiistai 3. joulukuuta 2019

Portterissa haudutettua hirven potkaa





Meillä molemmilla sattui vapaa viikonloppu, joten se meni siivoillessa ja hyviä ruokia suunnitellessa ja niitä tehdessä. Pakasteesta löytyi hirven luuttomia potkia ja niitä haudutettiin portterissa padassa muutama tunti. Meillä pata onkin näin talvella kovassa käytössä.


Ainekset:

600g hirven potkaa luuttomana
33cl portter olutta
2kpl sipulia
2kpl porkkanoita
1kpl juuripersiljaa
150g selleriä
125g leipäjuustoa
3rkl riistafondia
10kpl mustapippureita
10kpl katajanmarjoja
0,5dl karpaloita
Voita
Suolaa


Ohje:

Poista potkalihoista mahdollinen kalvo ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Ruskista lihapalat voissa ja kaada pataan. Kaada olut paistinpannulle, josta kaada olut pataan. Kuori ja leikkaa sipulit lohkoiksi. Laita sipuli lohkot pataan. Kuori ja leikkaa viipaleiksi juuripersilja ja porkkanat. Kuori ja leikkaa selleri kuutioiksi ja kaada pataan. Lisää pataan riistafondi, mustapippurit ja katajanmarjat.

Paista uunissa 150asteessa ensin 2tuntia, jonka jälkeen lisää joukkoon kuutioitu leipäjuusto ja karpalot. Anna olla vielä uunissa 1tunti. 

Maista ja lisää suolaa tarpeen mukaan. 


lauantai 30. marraskuuta 2019

Gulassikeitto




Unkarilainen gulassikeitto on suorastaan keittojen klassikko. Oikea gulassikeitto valmistetaan naudanlihasta ja juuret juontavat karjanpaimeniin, jotka tekivät avotulella hauduttamalla sakeaa ja maukasta keittoa. 

Suomessa usein tarjotaan gulassina pataruokaa, joka oikeasti on ruokaa nimeltä pörkölt. Pörkölt taas yleisesti tehdään porsaan lihasta. 

Poika ja hänen tyttökaveri olivat iltavuorossa ja itselläni oli vapaapäivä, joten minulla ei ollut mikään kiire ruuanlaitossa. Gulassikeittohan ei ole mitään pikaruokaa vaan valmisteluiden kanssa aikaa kului nelisen tuntia. Mutta hitaasti hyvää tulee ja onhan gulassikeitto aivan mahtavan hyvää. 


Ainekset:

n. 700g naudan ulkopaistia
2kpl sipulia
2kpl paprikaa
2kpl valkosipulinkynsiä
2kpl tomaattia
2kpl porkkanoita
2rkl paprikajauhetta
Vettä
Suolaa
(halutessasi muutama peruna kuutioituna)


Ohje:

Kuutioi naudan ulkopaisti. Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Pieni paprikat, tomaatit ja porkkanat. Laita lihapalat, sipulisilppu ja valkosipulisilppu pataan ja lisää pataan vettä niin, että peittyvät kunnolla. Kiehauta ja kuori vaahto pois. 

Lisää joukkoon pienityt paprikat, tomaatit ja porkkanat. Mausta paprikajauheella ja suolalla. 

Anna hautua padassa liedellä kannen alla n. 2-3tuntia. 

Jos halusit lisätä perunoita, niin lisää kuutiot kun valmistusaikaa on jäljellä n. 30minuuttia. 

Tarjoile hyvän vaalean leivän kanssa.

Ruokajuomaksi sopii hyvin Unkarilainen viini, mutta maistuu gulassikeitto myös oluen tai maidon kanssa. 




perjantai 15. marraskuuta 2019

Teeripasta




Tällä hetkellä luetuimpia reseptejä blogissamme ovat lintureseptit. Se ei toki ole ihme, koska metson ja teeren pyynti on sallittua vielä hetken täällä pohjoisessa. Meidän linnustusreissut tältä vuodelta taitaa olla kiireiden takia ohi, mutta tammikuun latvalinnustukseen on jostain revittävä vapaata. Nyt valmistettiin teeripastaa ja olihan se maittavaa. 

Ainekset:

4kpl teeren rintafileitä
4dl kuohukermaa
Suolaa
Mustapippuria myllystä
Voita paistamiseen

400g penne pastaa
8kpl kirsikkatomaattia
2kpl salottisipulia
2kpl valkosipulinkynsiä
Persiljaa
Parmesaania


Ohje:

Leikkaa teeren rintafileet suikaleiksi. Kuori- ja silppua salottisipulit ja valkosipulinkynnet. Laita pannulle nokare voita ja ruskista sipuli- ja valkosipulisilppua hetki ja lisää joukkoon teerisuikaleet. Kun liha on kypsää lisää suola ja pippuri, sekä kerma. Kiehauta kerma kasaan. 

Keitä pasta pakkauksen ohjeiden mukaan. Leikkaa kirsikkatomaatit neljään osaan. 

Sekoita teerisuikaleet lämpimän pastan sekaan. Lisää joukkoon kirsikkatomaatit ja hieman persiljaa. Raasta päälle parmesaanijuustoa. 

Ruokajuomana sopii hyvin olut. 



keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Teeripata




Klassisen teeripaistin sijaan päätimme tällä kertaa valmistaa teeripataa. Tässä meidän ohje:

Ainekset:

1kpl teeri
4dl punaviiniä
100g kanttarelleja
2kpl salottisipulia
2kpl pienehköjä porkkanoita
2dl kuohukermaa
Suolaa
Mustapippuria
Katajanmarjoja
Riistamaustetta
Voita paistamiseen


Ohje:

Leikkaa nyljetystä teerestä rintafileet irti ja kuutioi ne. Ruskista myös koivet ja lisää pataan. Kuori ja siivuta porkkanat ja lisää pataan. Lisää pataan mausteet. Kaada pataan punaviini ja laita pata uuniin 150 asteeseen hautumaan n.2tunniksi. 

Kuori ja pilko sipulit ja paista kanttarellejen kanssa voissa pannulla. Lisää pataan sipuli, kanttarellit ja kerma. Hauduta vielä hetki ja tarkista maku.

Teeri padan seurana maistuu hyvin keitetyt perunat. 

Ruokajuomaksi punaviiniä tai olutta. 



torstai 31. lokakuuta 2019

Oluessa haudutettua rapeaa porsaan potkaa




Käytiin vähän aikaa sitten pojan kanssa pitkästä aikaa Lahdessa. Tuo rakas entinen asuin paikkamme on sen verran kaukana, että harvoin tulee enää käytyä. Olin jo suunnitellut ennakkoon, että lihakauppaan on päästävä. Siispä olin kuin lapsi kaupan karkkihyllyllä, kun pääsin pitkästä aikaa valitsemaan eri lihoja. Mukaan lähti siis eri lihoja ja yksi halpa liha mitä olin halunnut jo pitkään valmistaa oli porsaan potka. Tuota herkkua olen syönyt aikoinaan vuosittain käydessäni Saksassa ja nytkin söimme potkat perunaknöödeleiden ja hapankaalin kanssa. Tämän ruuan kanssa ei vain yksinkertaisesti käy muu juoma kuin olut. 


Ainekset:

2kpl porsaan potkia
2kpl sipulia
1/2l vehnäolutta
Suolaa
Mustapippuria myllystä


Ohje:

Huuhdo ja kuivaa potkat. Leikkaa potkien läski puolelle poikittain muutama viilto. Hiero suolaa  ja mustapippurirouhetta potkiin ja kuori ja lohko sipulit. Laita potkat ja sipulit uunivuokaan ja kaada vuokaan vehnäolut. Laita vuoka uuniin 120 asteeseen ja anna hautua n. 5 tuntia. Kaada välillä lientä päälle. Käännä uunin grillivastukset päälle ja nosta uunin lämpö 250 asteeseen. Anna olla uunissa n. 30 minuuttia kerran potkat kääntäen tai kunnes ovat kunnolla rapeita. Ota vuoka uunista ja laita päälle folio. Anna levätä sen aikaa kun teet liemestä kastikkeen. 


perjantai 18. lokakuuta 2019

Oluessa haudutettua koppelo käristystä








Tänä vuonna onnistui metsäkanalintujen pesinnät hyvin ja se näkyy pitkänä metsästyskautena ja tietysti parempana saalis määränä. Toisaalta me on keretty tälle syksylle vain muutamana päivänä metsästämään työ- ja koulukiireiden takia. Vaikka kerkeäisikin useammin metsälle, niin meidän mielestä hyvä metsästäjä osaa silti olla metsästämästä liikaa. Ensi viikolla suuntaamme syysloman viettoon ja eiköhän siitä osa mene metsässä lintuja etsien.

Viime viikonloppuna valmistimme pojan kanssa koppelosta käristystä, jonka annoimme hautua uunissa oluessa. Pojan tyttökaveri söi metsäkanalintua ensimmäistä kertaa ja piti kyllä mausta. 

Tietenkään me emme käyttäneet linnusta pelkkiä rintapaloja, vaan myös muut syötävät osat hyödynnettiin.

Ainekset:

1kpl koppelo
300g pekonia
0,66dl olutta (portteria)
2kpl salottisipulia
Riistamaustetta
Katajanmarjoja
Suolaa
Voita


Ohje:

Leikkaa koppelosta rintapalat irti ja leikkaa käristys viipaleiksi.
Leikkaa pekoni pienehköiksi paloiksi. Käristä paloja paistinpannulla hetki ja kaada pataan. 
Kuori ja pilko sipulit silpuksi. Lisää pannulle hieman voita ja kuullota sipuli ja kaada pataan.
Lisää taas pannulle hieman voita ja kaada käristys viipaleet sekaan. Paista lihoihin hieno paistopinta ja kaada pataan. 

Lisää pataan mausteet.

Nyt kaada kuumalle pannulle olut ja kiehauta nopeasti ja kaada olut pataan, sekoita. 

Hauduta uunissa 150 asteessa 2 tuntia. 


Käristyksen kanssa maistuu puikulamuussi, maustekurkku ja puolukkahillo. 

Ruokajuomana suositellaan olutta.


sunnuntai 18. elokuuta 2019

Hilla pannacotta




Vielä hillakausi jatkuu, joten tehtiinpä jälkiruuaksi hilla pannacottaa. Vaikka me ei olla jälkiruoka ihmisiä, niin tämä oli herkullista. 

Ainekset: 

2kpl liivatelehtiä
2,5dl hillaa
4dl kuohukermaa
0,5dl sokeria
200g rahkaa
vaniljasokeria

Ohje:

Liuota liivatelehtiä vedessä n. 10 minuuttia. Soseuta hillat. Siivilöi sose ja poista siemenet.

Kuumenna kerma ja sokeri kattilassa. Anna kiehua hiljalleen n. 10 minuuttia, sekoita välillä. 
Lisää hillasose ja liotetut liivatelehdet. Kuumenna kiehuvaksi, älä keitä. Nosta kattila levyltä ja anna jäähtyä hetki. 

Mausta rahka vaniljasokerilla ja lisää toisten ainesten sekaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada seos jälkiruokakulhoihin. 

Peitä kelmulla. Anna hyytyä 4 tuntia kylmässä. 








perjantai 9. elokuuta 2019

Hilla Crème brulèe




Hilla, lakka tai suomuurain, no joka tapauksessa täällä pohjoisessa se on hilla. Hillasoppa on meidän kaikkien aikojen katsotuin resepti, joten nyt ajateltiin laittaa myös toinen resepti mihin hilla sopii todella hyvin. 

Täällä missä me hilloja on totuttu poimimaan on ollut jo toinen todella huono satovuosi, Kukinnat näytti, että nyt tulee hyvä vuosi, mutta vaikka hallaöitä ei tullut, niin ilmeisesti tuuli ja sateet estivät pölytyksen ja näin ollen hillaa ei juurikaan tullut. Mekin käytiin heti alkuun tutut hillasuot ja nähtiin muutaman suon jälkeen se karu totuus, että heikko sato tulee. Kuitenkin korpihilloja jonkin verran tuli ja itse asiassa niitä on vieläkin poimittavana, eli vuosi ei aivan täysin jäänyt hillatta meilläkään. 

Käytiin myös viime vikonloppuna perinteisillä hillamarkkinoilla Ranualla, jossa tulee lähes vuosittain käytyä. Hillaa ei juurikaan ollut tarjolla ja jos oli, niin pienissä purkeissa ja hinta oli noussut jopa 27 euroon kilolta. Hinnan kyllä ymmärrän näin poimijan näkökulmasta. Kun ajattelee tuota hintaa ja muiden raaka-aineiden hintaa, niin en ollenkaan pidä pahana, että tästä herkusta joutuu monesti maksamaan ravintolassa annoksesta sen 10 euroa ja monesti paljon enemmän.

Tässäpä resepti kuinka valmistat itse herkullisen hilla Crème brulèen. Tällä reseptillä saa kuusi annosta.

Ainekset:

4dl kuohukermaa
4kpl kananmunia
1dl sokeria
1kpl vaniljatanko
2dl tuoreita hilloja
Fariinisokeria pinnalle


Ohje:

Erottele kananmunien keltuaiset kulhoon. Lisää keltuaisten joukkoon sokeri ja vatkaa hetki. Laita kerma kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja rapsuta sisältä siemenet kerman joukkoon. Lämmitä kermaa hetki ja lisää keltuaisten joukkoon pikkuhiljaa koko ajan sekoittaen. Laita brulee vuuat ison vuuan sisälle ja kaada isoon vuokaan vettä, niin että vesi on puolessa välissä brulee vuokia. Laita hilloja brulee vuokien pohjalle tasaisesti. Lisää muna-kerma seos brulee vuokiin. 

Kypsennä 150 asteessa uunissa n. 40-50 minuuttia kunnes on hyytynyt. Kun annokset ovat hyytyneet, niin nosta jäähtymään ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi. Ripottele päälle fariinisokeria ja sulata tohottimella  juuri ennen tarjoilua. Lisää muutama hilla vielä päälle. 









maanantai 22. heinäkuuta 2019

Oreo Mint Milkshake




Meillä pojan kanssa on molemmilla lempijäätelö maku minttujäätelö. Tyttö taas tuntuu tykkäävän Oreo kekseistä. Siispä tehtiin jenkkityylistä pirtelöä, joka sopii hyvin vaikka hampurilaisaterian jälkkäriksi tai tietysti ihan sellaisenaan.

Ainekset:

5kpl Oreo Mint keksejä
1/2l Minttujäätelöä
2,5dl Täysmaitoa

Koristeluun:

1kpl oreo mint keksi murskattuna
Kermavaahtoa


Ohje:

Laita tehosekoittimeen 5kpl Oreo-keksejä ja sekoita murskaksi. Lisää joukkoon minttujäätelö ja täysmaito ja sekoita hetki. 

Kaada laseihin ja lisää päälle kermavaahtoa ja Oreo Mint keksimurskaa. 

 

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Pekoniin käärittyä sinappista porsaan sisäfilettä grillissä




Kelit alkavat vihdoin lämpenemään ja sehän käy juuri oikeaan aikaan, nimittäin kuukauden kesäloma alkaa parin työvuoron päästä. Toisaalta olen säästellyt tekemättömiä asioita loman ajalle, mutta se on aivan varma, että kesälomaan kuuluu hyvä grillattu ruoka ja kylmä olut. Nyt vapailla grillattiin porsaan sisäfilettä, voideltiin sinappia pintaan ja viimeisteltiin pekonilla. Testaa ihmeessä.

Ainekset:

n.550g porsaan sisäfilettä
1tl suolaa
2rkl Dijon-sinappia
2tl savustettua paprikajauhetta
1tl mustapippuria myllystä
140g pekonia


Ohje:

Poista fileestä kalvot. Sekoita kupissa keskenään suola, Dijon-sinappi, savustettu paprikajauhe, mustapippuri. Sivele sinappiseos fileeseen. Kääri pekoniviipaleet fileen ympärille.

Ota fileeseen grillissä väriä, filettä välillä käännellen. Kun pekonit on saanut kauniin värin, niin nosta file alumiinifolioon. Aseta fileeseen paistomittari ja grillaa kunnes sisälämpötila on 65 astetta. Nosta file lepäämään 5 minuutiksi. Leikkaa noin 1cm viipaleiksi. 

Tarjoile vaikka uusien perunoiden kanssa. 

Ruokajuomaksi suositellaan olutta. 

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kanaburger



Siinä se viikonloppu taas meni vauhdilla. Mökki kylällä vietettiin perinteistä kesäpäivää, jossa on kaikenlaisia pelejä lapsille ja aikuisille ja mikä parasta grillimakkaraa, kahvia, pullaa, jäätelöä ym. ja kaikki on ilmaista. Tyttö odottaa aina kesälomalla tuota tapahtumaa, kun siellä on keppihevoskilpailu ja saappaanheittoa ja onpa joskus ollut pussihyppelyäkin. Tänä vuonna tytölle oli pettymys, koska kaikkiin lajeihin oli tullut tosi alhaiset ikärajat, joten nyt jäi ne kilpailut kilpailematta. Toki tyttö pääsi osallistumaan "aikuisten" lajeihin, kuten tikanheittoon.  

Viikonloppuna kerettiin myös pyöräilemään joka päivä ja tulipa sitä käytyä tiedustelemassa  useampi tunti soilla kävellen, että mitenkä sitä hillaa on tänä vuonna tulossa. 

Mutta mikä parasta luonnollisesti illat kului grillin ääressä. Tehtiin taas paljon eri ruokia ja välillä kerettiin lihan kypsyessä pelata triavial pursuittiakin. 

Trivial pursuittia ei kuitenkaan keretty pelata kun valmistimme kanaburgereita. Tässä helppo ja nopea ohje: 



Ainekset:

8kpl broilerin ohutta fileleikettä
8kpl Ananas viipaleita
Chili-majoneesia
8kpl cheddar juustoviipaleita
2kpl isoja pihvitomaatteja
Jäävuorisalaattia
marinoitua punasipulia
Suolaa
Mustapippuria myllystä
8kpl briossi sämpylöitä

Ohje:

Leikkaa pihvitomaatit viipaleiksi. Kuumenna grilli kuumaksi. Mausta fileleikkeitä molemmilta puolilta ja aseta juustoviipale paistetun fileleikkeen pälle ja anna olla hetki grillissä, kunnes juusto sulaa. Voitele briossi sämpylöitä hieman voilla ja lämmitä grillissä. Paista ananas viipaleisiin parilalla hieman väriä. 

Nyt kokoa hampurilaisesi seuraavassa järjestyksessä:

Chili-majoneesia pohjalle
Jäävuorisalaattia
Ananas viipale
Broilerin fileleike
Marinoitua punasipulia
Tomaatti viipale
Ja vielä kannen alle chili-majoneesia






lauantai 13. heinäkuuta 2019

Marinoitu punasipuli




Marinoitu punasipuli on aivan mahtava lisäke grillatulle lihalle, hampurilaisille tai vaikka vaan leivän päällä syötäväksi. Osa sekoittaa ainekset kylmänä sekaisin, mutta meillä aineksia hieman kiehautetaan. Vielä on grillikesää jäljellä, joten kokeile ihmeessä. 

Ainekset:

3kpl punasipulia
1dl punaviinietikkaa
1 1/2rkl sokeria
1tl suolaa
ripaus mustapippuri myllystä
1dl oliiviöljyä

Ohje:

Kuori punasipulit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Kiehauta etikka, sokeri, suola ja mustapippuri kattilassa. Kaada punasipulin päälle ja sekoita. Anna hetken jäähtyä ja lisää joukkoon oliiviöljy. Anna marinoitua 1-2tuntia. 

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Lehtipihvit grillissä





Lehtipihvit ja siinä päällä maustevoi ja seuranaan vielä lohkoperunat. Ruokajuomana tietysti kylmä olut. Nälkä tuli jo pelkästään miettiessä ja pitihän se sitten valmistaa. 

Ainekset: 

n. 1kg naudan sisäpaistia
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria myllystä

Ohje: 

Leikkaa sisäpaisti ensin 1-2 sentin paksuisiksi viipaleiksi. Aseta sitten viipaleet yksitellen kahden kelmun tai leivinpaperin väliin. Nuiji lihanuijan sileällä puolella niin, että aloitat keskeltä ja nuijit reunaan päin. Nuiji kunnes ovat n. 0,5cm paksuisia pihvejä. Hiero pihvien pintaan hieman oliiviöljyä ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla. Lämmitä grilli todella kuumaksi ja paista grillin parilalla vain pieni hetki per puoli. 


YRTTINEN MAUSTEVOI

Ainekset: 

100g voita
Tuoretta persiljaa silputtuna
Tuoretta minttua silputtuna
Tuoretta basilikaa silputtuna
2kpl Valkosipulinkynsiä

Ohje: 

Nosta voi sulamaan huoneenlämpöön, kunnes se on tarpeeksi pehmeää muotoilla. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita pehmenneen voin sekaan hienonnetut valkosipulinkynnet, sekä persiljaa, basilikaa ja minttua silputtuna. Sekoita keskenään hyvin. 
Laita maustevoi kelmuun ja kääri pitkulaksi. Kääri päät kiinni ja laita pakastimeen hetkeksi. 

Maustevoi säilyy jääkaapissa viikon ja pakkasessa pari kuukautta. 



sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Mansikka-raparpericrumble





Meillä jää yleensä jälkiruokien teko vähemmäksi, koska ei olla makean ystäviä. Tyttö tuli kesäloman viettoon, joten päätin tytön kanssa tehdä jälkiruokaa. Koska mökillä kasvavia raparpereita pitää hyödyntää, niin ajattelin, että teemme raparpericrumplea. Kyllä se maku vaatii kuitenkin hieman makeutta, joten lisättiin joukkoon mansikkaa. Siispä tehtiin mansikka-raparpericrumblea. Suomeksi taitaisi olla ihan paistos. Niin helppoa ja hyvää. 

Ainekset:

1/2l raparperia
1/2l mansikoita
Kanelia
Sokeria
150g voita
1,5dl fariinisokeria
5dl kaurahiutaleita
1,5dl vehnäjauhoja


Ohje:

Pese, kuori ja pilko raparperit. Lohko mansikat. Laita mansikat ja raparperit laakeaan uunivuokaan. Ripottele päälle sokeria ja kanelia. 

Sulata voi. Sekoita joukkoon fariinisokeri, kaurahiutaleet ja vehnäjauhot. Ripottele kauramuruseos raparperien ja mansikoiden päälle. 

Paista 200 asteessa n. 30minuuttia. 

Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. 




lauantai 6. heinäkuuta 2019

Raparperichutney



Grilli on vapaa päivinä ollut lämpimänä lähes päivittäin. Halusin lihan kylkeen jotain uutta lisäkkeeksi. Koska pihalla on raparperiä yllin kyllin, niin siitä se sitten lähti:

RAPARPERICHUTNEY

Ainekset: 

500g raparperia 
2kpl sipulia
1kpl valkosipulinkynsiä
1kpl chili
1dl valkoviinietikkaa
2rkl fariinisokeria
1rkl raastettua inkivääriä
1/2dl hillosokeria
1tl suolaa


Ohje: 

Huuhtele, kuori ja pilko raparperit. Kuori ja paloittele sipulit ja valkosipulinkynsi. Puhdista ja suikaloi chili. 

Pane kaikki chutneyn aineet kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljaa poreillen 10-15 minuuttia. 

Purkita kuumana kuumennettuihin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa. 

torstai 4. heinäkuuta 2019

Karitsan sisäfilettä grillistä




Grillattiin karitsan sisäfilettä ja lisukkeeksi paahdettiin uudet perunat, sekä tehtiin jugurttinenkastike. 

Ainekset:

2kpl karitsan sisäfilettä

Marinadi: 

4rkl oliiviöljyä
1tl timjamia
1tl minttua
1tl suolaa
1tl mustapippurirouhetta
2kpl valkosipulinkynsiä silputtuna

Ohje:

Poista sisäfileestä terävällä veitsellä kalvot. Sekoita marinadin ainekset kannellisessa kulhossa. Kääntele sekaan karitsanfileet ja anna marinoitua jääkaapissa yön yli. Ota fileet huoneenlämpöön n. 1/2h ennen grillaamista. Pyyhi marinadi pois fileistä. Grillaa kuumassa grillissä n. 1-2 minuuttia per puoli, jonka jälkeen kääri folioon vetäytymään 5 minuutiksi. 


Jugurttinenkastike:  

2dl kreikkalaista jugurttia
Tuoretta minttua silputtuna
1kpl pieni valkosipuli
1tl kuusenkerkkäsiirappia
Suolaa

Annostele aineet kulhoon ja sekoita. Peitä kelmulla ja anna makujen tasaantua jääkaapissa n. 1h. 



Paahdetut uudet perunat

Uusia perunoita
Oliiviöljyä
Suolaa

Pese perunat kunnolla ja keitä perunoita suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuttia. Kaada vesi pois ja anna perunoiden jäähtyä. Laita perunat metallisiin vartaisiin ja voitele oliiviöljyllä. Grillaa välillä käännellen noin 10 minuuttia. Sirottele grillatuille perunoille suolaa. 

 

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Karitsaburger




Niin se vuosi vierähti pojalla asepalveluksessa ja toivottavasti blogi tekstejäkin alkaisi taas tulla useammin. Itsellä on lomat vielä edessäpäin, mutta nyt oli muutaman päivän vapaat ja aikahan meni kalastaessa ja ruokia laitellessa. Ahvenia tuli syötyä monella eri tavalla valmistettuna ja juuri nyt ei tee mieli ahventa ainakaan viikkoon. Kalaruokien lisäksi grillailtiin. Tässäpä reseptimme karitsaburgerille grillissä.

Ainekset:

n. 500g karitsan jauhelihaa
Suolaa 
Mustapippurirouhetta
Minttua kuivattuna
1kpl punainen paprika
n. 100g fetajuustoa
Rucolaa tuoreena

2kpl isoja hampurilaissämpylöitä

Tzatzikia, johon reseptin löydät: 
 http://ukotkokkaa.blogspot.com/2017/11/tzatziki.html


Ohje:

Valmista ensin tzatziki ja laita jääkaappiin maustumaan. Pyöritä jauhelihasta  pihvejä ja mausta suolalla, mustapippurirouheella ja mintulla. 

Leikkaa paprika puoliksi, poista siemenet ja pese. Grillaa paprikoita nahkapuolelta kunnes mustuvat. Anna vähän aikaa jäähtyä ja poista nahka. 

Leikkaa fetajuusto sopivankokoisiksi paloiksi. Voitele hampurilaissämpylöitä hieman voilla ja lämmitä grillissä. 

Grillaa karitsapihvejä grillissä, kunnes ovat haluamassasi kypsyysasteessa.

Nyt kokoa hampurilaisesi seuraavassa järjestyksessä:

Tzatzikia pohjalle
Rucolaa
Pihvi
Fetajuusto
Paprika
Ja vielä kannen alle tzatzikia


keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Sinihomejuustolohi




Näin yksin ollessa joutuu miettimään, että mitä sitä viitsisi kokata vain yhdelle hengelle. Nyt ostin pienen lohifilepalan ja tälle vuodelle ensimmäiset uudet perunat. Uusille perunoille tein seuraksi perinteisen sipuli-voikastin. 

Kokeileppa tehdä helppoa sinihomejuustolohta:


Ainekset: 

300g ruodoton lohifilepala
1kpl punainen chili
n.50g sinihomejuustomurua
Suolaa
Mustapippurirouhetta


Ohje:

Kuivaa lohifilepala talouspaperilla, laita vuualle. Ripottele lohen päälle makusi mukaan mustapippurirouhetta ja suolaa. Pilko punainen chili ja poista halutessasi siemenet. Lisää chili viipaleet lohen päälle. Lopuksi levitä päälle sinihomejuustomurua. 

Paista uunissa 175 asteessa n. 30 minuuttia. 

Tarjoile uusien perunoiden ja sipuli-voikastin kanssa tai vaikka riisin kanssa. 

Lohen kanssa ruokajuomana sopii aina olut.