maanantai 24. helmikuuta 2020

Rautua parmankinkkuun käärittynä ja ratatouille




Moni, joka on päässyt maistamaan rautua pitää sitä maukkaimpana kalana. Tietysti siihen osa syy voi olla se, että sitä ei aivan joka päivä pääse maistelemaan. Pilkillä sitä olisi nyt tarjolla, mutta sitä varten pitäisi tulla tänne lappiin. 

Toisaalta löytyy sitä nykyään jo hyvin varustelluista kaupoista pakasteena, ainakin täällä lapissa. 

Valmistettiin rautua tällä kertaa hieman kansainvälisellä tyylillä, eli käärittiin parmankinkkuun ja lisäkkeeksi valmistettiin ratatouillea.




Rautua parmankinkkuun käärittynä

Ainekset:

2kpl rautua (a300g)
2rkl voita
Suolaa
Parmankinkkua
Oliiviöljyä

Ohje:

Laita raudun sisään 1rkl voita ja hieman suolaa. Laita leikkuulaudalle parmankinkku viipaleet vierekkäin ja nosta raudut viipaleiden päälle. Kääri viipaleet raudun ympäri. 

Valele raudut oliiviöljyllä. Laita uuniin 200asteeseen n. 20minuutiksi. 


Ratatouille

Ainekset:

5kpl tomaatteja
1kpl munakoiso
1kpl kesäkurpitsa
1kpl keltainen paprika
1kpl punainen paprika
2kpl sipulia
2kpl valkosipulinkynttä
Timjamia
Suolaa
Mustapippuria myllystä
Oliiviöljyä
Balsamicoa
Tuoretta basilikaa


Ohje:

Laita tomaatit kiehuvaan veteen yhdeksi minuutiksi, nosta pois ja anna jäähtyä. Poista kuori ja kuutioi pieneksi. 

Kuutioi munakoiso, kesäkurpitsa ja paprikat. Paista oliiviöljyssä pannulla hetki ja kaada kulhoon. 

Kuori- ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet ja kuullota oliiviöljyssä pannulla. 

Kaada pannulle sipulien joukkoon kuutioidut kesäkurpitsa, munakoiso ja paprikat. Lisää joukkoon myös kuutioidut tomaatit. 

Mausta suolalla, mustapippurilla ja timjamilla. Lisää joukkoon loraus balsamicoa. 

Anna seoksen muhia pannulla miedolla lämmöllä n. 30min.

Lisää joukkoon lopuksi tuoretta basilikaa ja sekoita. 

Laita tarjolle ja koristele tuoreella basilikalla. 







perjantai 21. helmikuuta 2020

Madekeitto




Parhaillaan on madekausi ja lähikaupan kalatiskissä nähtiin samana päivänä Lokassa pyydettyä madetta. Siis viimeisen päälle tuoretta kausi- ja lähiruokaa, joten pakkohan se oli yksi kala ostaa. 

Halusimme tehdä tuota herkkua perinteiseen tapaan, eli valkoviinit sai jäädä Alkon hyllylle. Toisaalta onpa jotkut sitä mieltä, että perinteiseen madekeittoon ei kuulu kerma, mutta kyllähän se nyt meidän mielestä on niin, että kuka kermaa tai voita säästelee, niin ei ole hyvää keittoa maistanutkaan. Maku asioitahan nämä toki on. 

Koska halusimme hyvän kalaliemen, niin liemen joukkoon sujahti myös huuhdeltu pää, josta tietysti oli poistettu kidukset. Kun pää oli kypsä, niin päästä hyödynnettiin myös poskilihat keiton joukkoon, ennen pään heittoa roskiin. 

Monen mielestä mateen maksa on herkkua, joko keittoon lisättynä tai ruisleivän päällä, mutta pakko myöntää, että meidän herkkua se ei ole ja emme sitä hyödyntäneet. Pyydämme anteeksi maksan ystäviltä, mutta makuasioita tämäkin. 

Jos et itse halua madetta nylkeä, niin pyydä kalakauppiastasi tekemään se puolestasi. 

Kokeile reseptiä vaikka heti tänä viikonloppuna.

Ainekset:

n. 1kg made nyljettynä ja sisälmykset ja kidukset poistettuna.
1kpl sipuli
2kpl laakerinlehtiä
Suolaa
Vettä

-------------------------------------------------

6kpl perunoita
2kpl porkkanoita
1kpl sipuli
8kpl maustepippureita
2dl kermaa
Nokare voita
Tuoretta tilliä

--------------------------------------------------

Ohje:

Paloittele made noin 5cm paloiksi. Kuori ja lohko sipuli. Keitä madepalat ja sipuli laakerinlehdillä ja suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Kuori pois keittämisen aikana liemen pinnalle mahdollisesti nouseva vaahto. 

Nosta madepalat liemestä ja perkaa ne ruodottomiksi. Siivilöi keitinliemi. 

Kuori ja lohko perunat ja porkkanat, pilko sipuli. Kuullota niitä kattilan pohjalla voissa kevyesti. 

Lisää keitinlientä reilusti sekä maustepippurit. 

Keitä kasvikset lähes kypsiksi ja lisää mateenpalat.

Anna keiton vielä kuumentua ja lisää lopuksi vielä kerma. 

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. 

Pilko valmiin keiton päälle tilliä.


Tarjoa keiton kanssa ruisleipää ja maitoa. 


perjantai 14. helmikuuta 2020

Beef Wellington



Mitä on brittiläinen keittiö? No ainakin meille tulee mieleen vain englantilainen aamiainen ja fish & chipsit. Molemmat on kyllä aivan mahtavia varsinkin britti pubissa oluen kanssa nautittuna. 

Sitten on tietysti beef wellington, mutta joidenkin lähteitten mukaan se ei olekkaan alkujaan britti ruokaa vaan ranskalaista. 

Oli se mistä tahansa, niin kun kuulee sanan beef wellington, niin mieleen tulee heti Gordon Ramsay. Hän on myös yksi meidän suosikki kokeista ja kun beef wellingtonia tehdään, niin resepti on aika pitkälti Gordon Ramsayn. 


Ainekset:

n.800g naudan sisäfileen keskikohtaa
Suolaa myllystä
Mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
Englantilaista sinappia (jos ei kaupastasi löydy, niin dijon-sinappi käy)

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sienitäyte eli Duxelles:

400g tuoreita herkkusieniä
2kpl salottisipulia
Pieni kourallinen persiljaa silputtuna 
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

100g parmankinkkuviipaleita

500g sulatettu voitaikinalevy

3kpl kananmunan keltuaisia voiteluun


Ohje:

Ota sisäfile huoneenlämpöön 1/2 tuntia etukäteen. Mausta pinta kunnolla suolalla ja pippurilla. Ruskista filee oliiviöljyssä paistinpannulla joka puolelta, myös fileen päädyt. 
Jäähdytä liha ettei voitaikina pehmene käärimisen aikana. Kun file on jäähtynyt, sivele se sinapilla.

Hienonna paloitellut herkkusienet ja silputut salottisipulit tehosekoittimessa. Laita massa kuivalle paistinpannulle ja paista sienistä tuleva ylimmääräinen vesi pois. Lisää lopuksi joukkoon persiljasilppu, sekoita ja nosta jäähtymään. 

Levitä työtasolle tuorekelmua ja asettele sille suorakaiteen muotoon parmankinkkuviipaleet.

Levitä kinkkuviipaleille sienitäyte ja aseta kaiken keskelle filee.

Kääri kinkku-sienikerros kelmun avulla fileen ympäri. Nosta tiukka käärö jäähtymään jääkaappiin n.20minuutiksi. 

Kaulitse voitaikina sen kokoiseksi, että filee mahtuu taikinan sisään. Taikina levyn pitää olla sen verran isohko, että saat saumattua taikinakuoren kunnolla kiinni. 

Nosta filee taikinan päälle. Voitele ympäröivä taikina keltuaisella. Kääri filee tiiviisti taikinan sisään. 

Laita paistomittari toisesta fileen päädystä ennen kuin suljet päädyt. 

Voitele taikinan pinta keltuaisella ja tee pintaan muutama viilto veitsellä. Älä kuitenkaan puhkaise kuorta!

Laita pellille leivinpaperin päälle ja paista uunissa 200 asteessa 56-58 asteiseksi. Anna paketin vetäytyä n. 10-15 minuuttia. 

Leikkaa terävällä veitsellä leveiksi siivuiksi. 




tiistai 11. helmikuuta 2020

Kiovan kana




Kiovan kana tai tuttavallisemmin kievin kana tuo lounasravintoloiden klassikko on paneroitua kanan filettä yrttivoilla täytettynä. Ajatus meillä tuli tehdä kiovan kanaa, kun selasin netistä eri ravintoloiden lounaslistoja. Todella monessa ravintolassa oli tarjolla lounaalla jonakin päivänä kiovan kanaa. 

Lautasella huomaat, että olet onnistunut valmistuksessa, kun halkaiset fileen ja sisältä valuu yrttivoi. Tärkeää on siis saada filee kiinni niin, että yrttivoi ei pääse vuotamaan sisältä ennen lautaselle laittoa.  

 Tukustahan noita saa valmiina ja ikävä kyllä veikkaan, että moni lounasravintola oikaisee ja pistää pakasteen uuniin. Jos haluat maistaa miltä se kotona tehtynä maistuu, niin tässäpä meidän resepti:

Ainekset:

600g maustamattomia kanan rintafileitä

Maustevoi:

100g voita
2kpl valkosipulinkynsiä
2rkl hienonnettua persiljaa
1tl rakuunaa
1rkl sitruunan mehua
Mustapippuria myllystä
Suolaa

Panerointiin:

1/2dl vehnäjauhoja
1dl korppujauhoja
Suolaa
mustapippuria myllystä
1kpl kananmuna

Öljyä paistamiseen

 Coctailtikkuja sulkemiseen

Ohje:

Aloita valmistamalla ensin maustevoi. Voit hyvin tehdä maustevoin vaikka edellisenä päivänä. Sekoita huoneenlämpöinen voi, silputut valkosipulinkynnet, persiljasilppu, sitruunan mehu sekä mausteet sekaisin. Rullaa voi ohueksi pötköksi ja kääri se kelmuun. Anna olla valmiin maustevoin pakastimessa vähintään muutaman tunnin. 

Leikkaa rintafileisiin viilto. Jaa kylmä maustevoi viiltoihin ja sulje viillot kunnolla coctailtikuilla. 

Ota kolme syvää lautasta. Ensimmäiseen laita vehnäjauhot, suola ja mustapippuria myllystä. Toiseen lautaseen riko kananmuna ja kolmannelle lautaselle laita korppujauhot. 

Kääntele rintafileitä ensin jauho-mausteseoksessa, sitten kananmunassa ja viimeisenä korppujauhoissa. 

Kuumenna reilusti öljyä pannulla ja paista rintafileille molemmin puolin kaunis paistopinta. Nosta rintafileet uunin kestävälle vuualle ja kypsennä uunissa 200 asteessa n.15 minuuttia. Poista coctailtikut ja tarjoile kiovan kana esim riisin ja herneiden kanssa.