maanantai 18. syyskuuta 2017

Teerenrintaa punaviinikastikkeessa ja uuden sadon hunajaiset uunivihannekset




Kesä meni taas liian nopeasti ohi ja blogiamme ei ole juurikaan päivitetty, koska poika oli koko kesän Etelä-Suomessa töissä. Nyt paluu arkeen eli opiskelujen ja töiden pariin on alkanut, eli pyritään taas saamaan blogia myös päivitettyä.

Syksyisin moni viettää kaikki vapaat metällä ja niin myös me. Me metsästetään lähinnä metsäkanalintuja ja jänistä, mutta onneksemme lähipiiristä saadaan myös hirvenlihaa. 

Mikä onkaan parasta ruokaa kuin vapaasti luonnossa kasvanut riista.

Viime viikonlopun olimme mökillä Pudasjärvellä linnunpyynnissä ja tänä vuonnahan siellä saa tähän aikaan pyytää metsäkanalinnuista metsoa, teertä ja pyytä. Täällä Sodankylässä saa pyytää vain metsoa. 

Lähdimme lauantai aamuna aikaisin meidän saksanseisojan kanssa metälle. Liekkö sateisesta ilmasta johtunut, mutta lintutilanteita ei tullut koko päivänä vaikka kilometrejä metsässä tuli aikasen paljon. Mutta mikä parasta on se luonnossa liikkuminen ja tulistelu tervastulen ääressä.

Sunnuntai aamuna vaikutti, että koira on edelliseltä päivältä vielä hieman väsynyt, joten lähdettiin ilman koiraa. Jonkun aikaa litkassa kävellessä saavuimme metsähakkuu aukkoon, jolloin poika sanoi, että nyt koivun keskellä näyttää olevan jotain. Poika otti kiväärin minulta ja tarkisti kiikaritähtäimen läpi, että kyllä kyseessä on teeri. Poika lähti lähestymään teertä ja etsi hyvän ampumapaikan. Kun hyvä ampumapaikka löytyi, niin etäisyysmittari näytti vielä 200 metriä, mutta lähemmäs ei välttämättä olisi päässyt, joten oli pakko ampua. Ase oli kohdistettu eri etäisyydelle, joten hieman ylemmäs oli tähdättävä. Onnistuneen riistalaukauksen jälkeen haimme teeren ja poika suolisti saaliin välittömästi. Lähdimme vielä kävelemään ja katsomaan, jos loput parvesta olisi laskeutunut lähistön puihin, mutta enään emme saaneet havaintoja linnuista. Päätimme, että yksi lintu riittää ja lähdimme kävelemään takaisin autolle ja lopetimme pyynnin. Ei saa ahnehtia, vaan yksi lintu riitti meille.

Koska meillä oli kotiin lähtö päivä ja ilmatkin on lämpimät riiputtamiseen, niin nyljimme teeren samantien ja päätimme ottaa pelkät täkkälihat (rintalihat). Äiti otti vielä koipipalat omaan käyttöön.  

Päätettiin, että tällä kertaa lihat ei mene pakastimeen, vaan ruoka tehdään tuoreena ja  tänään tehtiin teerenrintaa. Valtion monopoliyhtiöltä haettiin pullo riistalle sopivaa punaviiniä ja ruokajuomaksi vielä pullolliset vahvempaa olutta. 

Tehtiin sitten teerenrintaa ja kastikkeeksi punaviinikastiketta ja lisukkeeksi päätettiin valmistaa uuden sadon hunajaisia uunivihanneksia.  

Alla ohjeet ja meidän mielestä oli yksi meidän parhaista ruuista.


Teerenrinta:

2kpl Teeren täkkää (rintafilettä)
Suolaa
Mustapippurirouhetta
2rkl timjamia
2rkl Persiljaa
1 valkosipulinkynsi

Ota rintafileet huoneenlämpöön viimeistään puolituntia ennen valmistusta. 

Hienonna yrtit ja valkosipuli. Mausta fileet ja paista ruskistuneessa voissa kauniin ruskeiksi kummaltakin puolelta. Laita 200- asteiseen uuniin noin 8 minuutiksi (riippuu fileen koosta). Laita folioon vetäytymään noin 10 minuutiksi. Leikkaa fileet ohuiksi viipaleiksi juuri ennen tarjoilua.


Punaviinikastike:

3dl riistalle sopivaa punaviiniä
1dl riistafondia
1kpl punasipulia
1dl karpaloita
50g voita
10kpl katajanmarjoja
Suolaa
Mustapippurirouhetta
Ruskeakastikesuurustetta


Kuullota sipuli voissa. Lisää kattilaan viini ja mausteet. Murskaa katajanmarjat. Lisää riistafondi ja karpalot. Keitä noin puolituntia. Siivilöi kastike toiseen kattilaan. Kiehauta kastiketta ja suurusta ruskeakastikesuurusteella. Lisää joukkoon lopuksi vielä voi 50g ja sekoita, mutta älä enään kiehauta. 

Uudensadon hunajaiset uunivihannekset:

3kpl porkkanoita
7kpl perunoita
2kpl lanttuja
3kpl punasipulia
Suolaa
Mustapippurirouhetta
Oliiviöljyä
Juoksevaa hunajaa


Kuutioi porkkanat, perunat ja lanttu samankokoisiksi kuutioiksi. Lohko punasipulit.

Sekoita leivinpaperilla peitetylle pellille kaikki viipaloidut ja lohkotut vihannekset.

Lisää päälle suolaa ja mustapippurirouhetta. 

Lorauta päälle oliiviöljyä ja juoksevaa hunajaa.

Sekoita vihannekset hyvin keskenään. 

Paista 200- asteisessa uunissa noin 60 minuuttia. Sekoita vihanneksia paistamisen aikana 2-3 kertaa. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti