Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pyy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pyy. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. lokakuuta 2025

Pyyn rintaa ja naurispyree

 


Parhaat metsäkanalintujen pyyntiajat alkaa pikkuhiljaa olemaan, kun lehti on pudonnut puusta ja alkaa pakkasia tulemaan. Vielä kun sataisi hieman lunta. Normaalisti vietettäisiin syyslomaa nyt, mutta työkiireiden takia on jouduttu hieman siirtämään lomaa eteenpäin. Nyt se siirto kelien puolesta näyttää hyvältä. Yhden metsästys reissun olemme pojan kanssa tälle kaudelle kerenneet käydä ja saaliiksi saatiin kaksi teertä ja pyy, joten ei huono kauden aloitus omasta mielestä. Nyt pyytä ei täällä enää tällä kaudella saa metsästää, joten ei ainakaan yli metsästetty. Pyyn kanssa tehtiin oman maan nauriista tehtyä pyreetä. 

PYYN RINTAA

AINEKSET:

1 pyyn täkkälihat

Tuoretta timjamia

3kpl valkosipulinkynsiä

noin 25g voita

Suolaa

Mustapippuria myllystä

OHJE:

Ota lihat huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen valmistamista. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna pannu ja lisää voi. Lisää pannulle lihat, valkosipulinkynnet ja timjamin oksia. Paista molemmat puolet siten, että pinta ruskistuu ja kunnes sisälämpö on noin 55 astetta. Anna vetäytyä noin 10 minuuttia. Tarjoile esim naurispyreen, paistettujen kasvisten ja punaviinikastikkeen kanssa. 

NAURISPYREE

AINEKSET:

450g nauriita

2kpl valkosipulinkynsiä

3/4-1dl kermaa

Suolaa

50g voita

Valkopippuria

OHJE:

Kuori nauriit ja valkosipulinkynnet. Laita kattilaan vettä siten että nauriit ja valkosipulit peittyvät ja lisää suolaa. Keitä kattilassa kunnes nauriit ovat kypsiä. Kaada vesi pois ja lisää voi nauriiden sekaan. Soseuta nauriit sauvasekoittimella ja laita kerma joukkoon ja sekoita vielä. Lisää kermaa tarvittaessa jos pyree jää liian kiinteäksi. Mausta ripauksella valkopippuria ja suolaa. 



lauantai 18. marraskuuta 2023

Pyyn rintaa savuolut-kastikkeella


 

Syysloma oli äskettäin ja tyttö tuli etelästä mökille ja mökille saapui myös poika, veli ja tulipa pariksi päiväksi pojan tyttöystäväkin. Sehän tarkoitti taas, että päiväruokien valmistus jäi pääasiassa minulle ja tytölle, kun taas iltaruokia tein minä pojan kanssa. 

Onneksi myös loman ajaksi sattui pakkaset, joten linnun pyynti kelit oli hyvät. Lunta Pudasjärvellä ei ikävä kyllä ollut, mutta loman loppuun sentään onneksi tuli maahan edes vähän lunta. 

Tänä vuonna ei ikävä kyllä metsoja näkynyt, joten joulu metso jäi tänäkin vuonna saamatta. Toisaalta vielähän tässä olisi metsästys aikaa jäljellä. 

Teeriä sentään löytyi mukavasti ja saatiinpa saaliksi pari pyytäkin. Päätettiin syödä pyyt heti ja tarjottiin savu-olut kastikkeen ja hunajaisten uunijuuresten kanssa. Koska pyissä ei juurikaan syötävää ole, niin tehtiin kaveriksi myös teeren rintaa. 

Vaikka tässä ohjeessa käytetään vain rintafileet, niin myös muut osat hyödynnettiin. 

PYYN RINTAA SAVUOLUT-KASTIKKEELLA

AINEKSET:

2kpl pyitä (4kpl rintafileitä)

Voita

Suolaa

Mustapippuria myllystä

OHJE:

Ruskista rintafileitä pannulla niin, että ottavat väriä pintaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Laita fileet uuniin ja paista 175 asteessa niin, että sisälämpötila on 59 astetta. 

Nosta fileet uunista ja kääri folioon.

Anna fileiden vetäytyä folion sisällä n.20 minuuttia. 


KASTIKKEEN AINEKSET:

1kpl salottisipuli silputtuna

2,5dl savuolutta

1rkl Dijon-sinappia

1rkl juoksevaa hunajaa

2rkl voita

1dl kuohukermaa

Oliiviöljyä

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Ruskeaa suurustetta

Ohje:

Lisää kattilan pohjalle hieman oliiviöljyä. Freesaa sipulia pari minuuttia ja kaada sitten sekaan olut. Kiehauta ja anna keittyä hieman kasaan. Lisää joukkoon Dijon-sinappi ja juoksevahunaja. Suurusta ruskealla suurusteella.  Laske lämpö matalalle ja sekoita mukaan voi ja kerma. 

Mausta suolalla ja mustapippurilla makusi mukaan.