Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. tammikuuta 2026

Merimiespihvit porosta

 


Tällä kertaa merimiespihvit tehtiin porosta ja poro sopii tähänkin hyvin. Merimiespihvien liemi on perinteisesti olutta, joten onhan se vain hyvää kun padassa yhdistetään poronliha ja olut. 

AINEKSET:

n.600g poronpaistia

1kg perunoita

0,5l olutta

2kpl sipulia

n. 10kpl maustepippuria

Suolaa

4kpl laakerinlehtiä

Voita paistamiseen

OHJE:

Leikkaa poronpaisti n.1/2cm paksuisiksi pihveiksi. Ruskista pihvit pannulla voissa. 

Kuori- ja viipaloi perunat ja sipulit. Paista viipaloidut sipulit voissa pannulla pehmeiksi. 

Lado padan pohjalle kerroksittain peruna- ja sipuliviipaleet, sekä poropihvejä. Laita päällimmäiseksi kerrokseksi perunaviipaleita. 

Lisää joukkoon maustepippurit ja laakerinlehdet, mausta vielä suolalla. Kaada olut paistinpannun kautta pataan. 

Peitä pata kannella ja kypsennä 150 asteessa noin kaksi tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä 225 asteessa noin 20 minuuttia. 




torstai 16. tammikuuta 2025

Porokääryleet

 



Tällä kertaa poronpaistista valmistettiin porokääryleitä. 


AINEKSET:

n. 550g poronpaistia

140g pekonia

70g sinihomejuustomurua

0,5l olutta

Riistamaustetta

Voita


OHJE:

Ota paisti huoneenlämpöön tuntia ennen valmistusta. Poista lihasta mahdolliset kalvot. Leikkaa paisti noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Aseta viipaleet yksitellen kahden kelmun väliin ja nuiji lihanuijan sileällä puolella ohuiksi. 

Mausta viipaleet riistamausteella ja ripottele päälle sinihomejuustomurua. Laita päälle pekonia ja kääri rullalle. Sulje rullat cocktailtikuilla. 

Paista kääryleitä voissa pannulla, kunnes pinnassa on kaunis väri. Siirrä kääryleet pataan. Huuhdo paistinpannu oluella ja valuta kääryleiden päälle pataan. 

Kypsennä kannen alla uunissa 150 asteessa n. 40-50 minuuttia. 

Poista kääryleistä cocktailtikut ennen tarjoilua. 

Tarjoile esim puikulaperunamuussin, maustekurkku viipaleiden ja puolukka soseen kera. 


torstai 26. syyskuuta 2024

Portteri-lihapata


 Täällä Sodankylässäkin alkaa ilmat kylmetä ja silloin viimeistää alkaa tekemään mieli pataruokia. Pakastimesta löytyi vielä pieni hirven paisti ja kaveriksi hirven lihalle laitoin pataan naudan sisäpaistia. Hyvää tuli ja tästä määrästä ruokaa riitti minulle muutamaksi päiväksi. 

AINEKSET:

n. 900g naudan sisäpaistia
n. 600g hirven paisti
0,8l Portteri -olutta
230g chorizoa
140g pekonia
200g leipäjuustoa
1prk (a184g) kanttarelleja suolavedessä
3rkl riistafondia
2kpl sipulia
2kpl porkkanoita
10kpl mustapippureita
10kpl katajanmarjoja
4rkl jauhoja
Suolaa
Voita

OHJE:

Ota lihat huoneen lämpöön tuntia ennen valmistusta. Leikkaa naudan -ja hirven paistit reiluiksi kuutioiksi. Kuutioi pekoni ja paloittele chorizo. Kuori ja pilko sipulit sekä kuori ja paloittele porkkanat. Paista pekonit pannulla ja kaada pataan. Lisää pannulle voita ja ruskista lihoja useammassa erässä ja kaada pataan. Ruskista chorizoja pannulla voissa hetki ja kaada pataan. Kuullota sipuli voissa pannulla ja lisää pataan. Lisää pataan paloitellut porkkanat. Lisää pataan mustapippurit, katajanmarjat, riistafondi, jauho ja suola. Huuhtele pannu oluella ja kaada olut pataan. 

Laita pata 175 asteiseen uuniin ja peitä kannella. Kun pata on ollut uunissa 2 tuntia, niin lisää joukkoon kuutioitu leipäjuusto. Kaada kanttarelleista suolavesi pois ja huuhtele. Paista kanttarelleja voissa pannulla, kunnes neste on haihtunut ja kaada pataan. Anna hautua padassa vielä tunti. 

Tarjoile esim  perunamuussin ja salaatin kanssa. 

perjantai 5. tammikuuta 2024

Olutmarinoitua naudan ulkofileetä

 


Vuosi 2023 on takana ja tervetuloa vuosi 2024. Vaikka välillä tuntui, että kiireiden takia ei blogia keretä päivittämään, niin kuitenkin kirjoituksia tuli saman verran kuin vuonna 2022. Määrä on sinänsä pettymys, mutta siitä on hyvä koittaa määrää kasvattaa tälle vuodelle. 

Kaikkien aikojen kävijä ennätys saavutettiin mukavasti vuoden loppuun, kun joulukuussa kävijöitä blogissa oli reilusti yli 20000 kuukaudessa. Suuri kiitos siitä kaikille blogin seuraajille ja antaahan tuo määrä lukijoita taas innostusta jatkaa blogin päivittämistä. 

Vuoden 2023 luetuin resepti oli broilerinkoivet riisipedillä lähes 7000 katsomis kerralla, kun toiseksi katsotuin resepti oli hillasoppa, joka jäi hieman yli 5000 katsomiseen. 

Pyrimme myös vuonna 2024 tekemään hyviä reseptejä, joissa korostuu liha ja kala. 

Vuosi alkoi mukavasti kovilla pakkasilla ja silloinhan se on mukava kokkailla lämpimässä keittiössä. Vuoden 2024 ensimmäinen blogin resepti on:

OLUTMARINOITUA NAUDAN ULKOFILEETÄ

Ainekset:

n.900g naudan ulkofileetä

Marinadi:

3dl tummaa olutta

2rkl juoksevaa hunajaa

2rkl Dijon sinappia

2kpl silputtua valkosipulinkynttä

Suolaa

Mustapippuria myllystä


Voita paistamiseen

Ohje:

Valmista marinadi sekoittamalla marinadi ainekset keskenään. 

Nosta ulkofilee pakastepussiin ja lisää pussiin marinadi. Sulje pussi ja kääntele. Nosta jääkaappiin marinoitumaan vähintään kahdeksi tunniksi, mutta mielellään vuorokaudeksi. 

Ota filee huoneenlämpöön  tunti ennen valmistusta. Pyyhi liha kuivaksi. 

Ruskista fileeseen voissa uunin kestävällä pannulla kaunis väri. 

Työnnä fileeseen paistolämpömittari ja nosta filee 120 asteiseen uuniin. Lämpömittarin näyttäessä 60 astetta, nosta filee uunista, kääri folioon ja anna vetäytyä 20 minuuttia. 

Tarjoa haluamiesi lisäkkeiden kera. 



keskiviikko 22. marraskuuta 2023

Teerikäristys

 


Teeristä on tehty tänne blogiin jo melko monta eri reseptiä, on pataa, kastiketta, paistia ym. Tällä kertaa valmistin teerikäristystä ja hyvin toimii teeri käristyksessäkin.

TEERIKÄRISTYS

AINEKSET:

1kpl ukko teeri (2kpl täkkiä)

140g pekonia

0,33l täysmallas lageria

1kpl sipuli

Riistamaustetta

Katajanmarjoja

Suolaa

Voita paistamiseen


OHJE:

Viipaloi täkät käristys viipaleiksi. Leikkaa pekoni paloiksi. Paista pekoneja hetki paistinpannulla ja kaada pataan. 

Kuori- ja pilko sipuli. Lisää pannulle nokare voita. Kuullota sipuli ja kaada pataan. 

Lisää pannulle nokare voita ja kaada teeren lihat pannulle. Paista lihoihin paistopinta ja kaada pataan. 

Lisää pataan riistamaustetta, katajanmarjoja ja suolaa makusi mukaan. 

Kaada kuumalle pannulle olut, kiehauta nopeasti ja kaada olut pataan, sekoita. 

Hauduta uunissa 150 asteessa 2 tuntia.


Teerikäristyksen kanssa maistuu puikulamuussi, maustekurkut ja puolukkahillo.

Ruokajuomaksi suosittelen olutta. 

lauantai 18. marraskuuta 2023

Pyyn rintaa savuolut-kastikkeella


 

Syysloma oli äskettäin ja tyttö tuli etelästä mökille ja mökille saapui myös poika, veli ja tulipa pariksi päiväksi pojan tyttöystäväkin. Sehän tarkoitti taas, että päiväruokien valmistus jäi pääasiassa minulle ja tytölle, kun taas iltaruokia tein minä pojan kanssa. 

Onneksi myös loman ajaksi sattui pakkaset, joten linnun pyynti kelit oli hyvät. Lunta Pudasjärvellä ei ikävä kyllä ollut, mutta loman loppuun sentään onneksi tuli maahan edes vähän lunta. 

Tänä vuonna ei ikävä kyllä metsoja näkynyt, joten joulu metso jäi tänäkin vuonna saamatta. Toisaalta vielähän tässä olisi metsästys aikaa jäljellä. 

Teeriä sentään löytyi mukavasti ja saatiinpa saaliksi pari pyytäkin. Päätettiin syödä pyyt heti ja tarjottiin savu-olut kastikkeen ja hunajaisten uunijuuresten kanssa. Koska pyissä ei juurikaan syötävää ole, niin tehtiin kaveriksi myös teeren rintaa. 

Vaikka tässä ohjeessa käytetään vain rintafileet, niin myös muut osat hyödynnettiin. 

PYYN RINTAA SAVUOLUT-KASTIKKEELLA

AINEKSET:

2kpl pyitä (4kpl rintafileitä)

Voita

Suolaa

Mustapippuria myllystä

OHJE:

Ruskista rintafileitä pannulla niin, että ottavat väriä pintaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Laita fileet uuniin ja paista 175 asteessa niin, että sisälämpötila on 59 astetta. 

Nosta fileet uunista ja kääri folioon.

Anna fileiden vetäytyä folion sisällä n.20 minuuttia. 


KASTIKKEEN AINEKSET:

1kpl salottisipuli silputtuna

2,5dl savuolutta

1rkl Dijon-sinappia

1rkl juoksevaa hunajaa

2rkl voita

1dl kuohukermaa

Oliiviöljyä

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Ruskeaa suurustetta

Ohje:

Lisää kattilan pohjalle hieman oliiviöljyä. Freesaa sipulia pari minuuttia ja kaada sitten sekaan olut. Kiehauta ja anna keittyä hieman kasaan. Lisää joukkoon Dijon-sinappi ja juoksevahunaja. Suurusta ruskealla suurusteella.  Laske lämpö matalalle ja sekoita mukaan voi ja kerma. 

Mausta suolalla ja mustapippurilla makusi mukaan. 

tiistai 15. maaliskuuta 2022

Jänispata

 



Poika tuli pitkästä aikaa käymään ja taka-ajatuskin oli selvä, tuoda koirat minulle. Poikaa ei ole tullut nähtyäkään taas yli kahteen kuukauteen. Viime kerralla kun näimme mökillä satuin osumaan pojan autolla jänikseen ja onneksi jänis ei jäänyt renkaan alle vaan lihat säilyi kunnossa. Poika kävi lopettamassa jäniksen ja suolisti sen. Myöhemmin jänis nyljettiin ja eilen teimme siitä ruokaa. 

Poroja pienempiä eläimiä ei väistetä ja siksi tämäkin jänis jäi auton alle. Selvennyksenä vielä, että yliajon tapahtuessa oli jäniksen metsästysaika, yliajo tapahtui alueella missä pojalla ja minulla on metsästysoikeus muutenhan jänistä ei olisi saanut ottaa. 

AINEKSET:

1kpl jänis

0,5l tummaa olutta

2kpl sipulia

2kpl porkkanaa

Pätkä varsiselleriä

4kpl valkosipulinkynsiä

10kpl mustapippuria

10kpl katajanmarjoja

Suolaa

2rkl riistafondia

Vettä

Voita


OHJE:

Paloittele jänis patavalmiiksi. Pese porkkanat ja varsiselleri ja leikkaa siivuiksi. Lohko sipulit ja viipaloi valkosipulinkynnet. Kaada pataan porkkanat, varsiselleri, sipuli ja valkosipulinkynnet.  Ruskista jäniksen lihat voissa pannulla ja kaada pataan. Lisää pannulle tumma olut ja kaada pataan, niin saat mukaan pannulta maut. Lisää pataan mustapippurit, katajanmarjat ja suolaa. Lisää pataan vielä riistafondi ja vettä sen verran, että lihat peittyvät. 

Kypsennä uunissa 150 asteessa .n. 3-4 tuntia, kunnes liha on mureaa ja irtoaa luista hyvin. 


maanantai 28. helmikuuta 2022

Oluessa haudutettua possua

 


Taas pataruokaa ja maistuu varmasti lihan ystäville. 

Ainekset:

800g possun luullista lapaa

200g chorizoa

140g pekonia

0,5l savuolutta

2kpl sipulia

1prk (a184g) kanttarelleja suolavedessä

28g lihafondi kuutio

3rkl vehnäjauhoja

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Voita


Ohje:

Ota liha huoneenlämpöön tuntia ennen valmistamista. Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi. Kuutioi pekoni ja paloittele chorizo. Kuori ja pilko sipulit. Kaada kanttarelleista suolavesi pois ja huuhtele. Paista pekonit pannulla ja kaada pataan. Ruskista lihapaloja kahdessa erässä pekonin rasvassa, kaada lihapalat pataan. Lisää pannulle voita ja paista chorizoja hetki pannulla ja kaada pataan. Lisää pannulle voita ja paista kanttarelleja voissa, kunnes neste on haihtunut. Kuullota sipuli voissa ja lisää pataan. Lisää olut, jauhot ja fondi, kiehauta ja lisää pataan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Peitä pata kannella ja anna hautua uunissa 175 asteessa n. 3 tuntia. 

Tarjoile esim perunamuussiin ja salaatin kanssa. 


lauantai 26. helmikuuta 2022

Karjalanpaisti oluella

 


Näinä päivinä, kun Venäjä hyökkää Ukrainaan, tulee itselle mieleen Suomen viime sodat. Naapurimaamme vei meiltä isot palat maata. Nyt ei maistu stroganov tai blinit vaan karjalanpaisti. Korvaa vesi oluella, niin saat enemmän makua. 

AINEKSET:

700g karjalanpaistilihaa

0,5l olutta

2kpl sipulia

2kpl porkkanoita

10kpl kokonaisia mustapippureita

2kpl laakerinlehtiä

Suolaa

Voita

OHJE:

Ota lihat huoneenlämpöön tuntia ennen valmistamista. 

Paista lihoihin pannulla voissa kaunis paistopinta ja kaada pataan. 

Kaada pannulle olut ja kaada pataan. 

Kuori porkkanat ja leikkaa paloiksi, kuori ja lohko sipulit. Lisää pataan. 

Mausta suolalla ja lisää joukkoon mustapippurit ja laakerinlehdet. 

Laita pata uuniin 175 asteeseen noin 3 tunniksi. 


Tarjoile esimerkiksi keitettyjen perunoiden ja ja salaatin kanssa. 




lauantai 5. helmikuuta 2022

Hirvitournedos, hasselbackan perunat, ruusukaalia pekonilla ja savuolutkastike


 

Viime sunnuntaina tuli vietettyä taas hieman enemmän keittiössä aikaa. Moni ruokabloggarihan tekisi näistä monta erillistä postausta, että saisi enemmän näkyvyyttä. Laitetaan nämä tähän kerralla. Suosittelen kokeilemaan ja vaikka joku voisi kuvitella, että ruusukaali ei maistu, mutta kyllä vain pekonin kanssa maistuu. 

HIRVITOURNEDOS

AINEKSET:

n. 400g hirvenvasan ulkofileetä (tuli 3 pihviä)

6kpl pekonia

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Rypsiöljyä paistamiseen.

OHJE:

Ota liha huoneenlämpöön tunti ennen valmistamista. Puhdista hirvenvasan ulkofileestä mahdolliset kalvot. Leikkaa filee pihveiksi. Mausta pihvit suolalla ja mustapippurilla. Kääri pihvien ympärille kaksi pekoniviipaletta. Kiinnitä halutessasi coctailtikuilla. Kuumenna öljy pannulla. Ruskista pihvit molemmilta puolilta muutaman minuutin ajan. Ruskista myös pihvien sivut. 

Nosta pihvit uunivuokaan ja työnnä yhteen paistolämpömittari. Nosta vuoka 175 asteiseen uuniin. Kun sisälämpötila on 57 astetta ota vuoka uunista ja peitä foliolla. 

Anna pihvien vetäytyä 10 minuuttia ennen tarjoilua. 


HASSELBACKAN PERUNAT

AINEKSET YHDELLE SYÖJÄLLE:

4kpl tasakokoisia kiinteitä perunoita

50g voita

Suolaa

Korppujauhoja

(halutessasi juustoraastetta)

OHJE:

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pese ja kuori perunat. Siivuta perunat niin, ettei veitsi leikkaa ihan pohjaan asti. Helpotat leikkaamista kun asetat perunan puukapusta päälle. Tällöin veitsi ei pääse perunan pohjaan saakka. 

Laita perunat uunivuokaan viillot ylöspäin. Voitele voisulalla ja ripottele päälle suolaa. Kypsennä uunissa noin 30 minuuttia. 

Voitele uudelleen voisulalla ja ripottele päälle korppujauhoja. Jos haluat päälle juustoraastetta, niin lisää se tässä vaiheessa. Kypsennä edelleen noin 20 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. 


RUUSUKAALIA PEKONILLA

AINEKSET:

n.200g ruusukaaleja

170g pekonia

2kpl valkosipulinkynsiä

1rkl rypsiöljyä

1rkl juoksevaa hunajaa

Suolaa

Mustapippuria myllystä

OHJE:

Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Puolita pienet ja lohko neljään osaan isot ruusukaalit. Leikkaa pekoni kuutioiksi. Kuumenna öljy pannulla. Lisää joukkoon valkosipulinkynnet ja pekonit. Paista muutama minuutti koko ajan käännellen. Lisää ruusukaalit ja jatka paistamista muutama minuutti. Lisää joukkoon juoksevaa hunajaa ja paista sekoitellen hetki. 

Mausta suolalla ja mustapippurilla. 


SAVUOLUTKASTIKE

AINEKSET:

1kpl salottisipuli silputtuna

2,5dl savuolutta

1rkl Dijon-sinappia

1tl juoksevaa hunajaa

2rkl voita

Rypsiöljyä

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Ruskeaa suurustetta

OHJE:

Lisää kattilan pohjalle hieman rypsiöljyä. Freesaa sipulia pari minuuttia ja kaada sekaan savuolut. Kiehauta ja anna keittyä hieman kasaan. Lisää joukkoon Dijon-sinappi ja juokseva hunaja. Laske lämpö matalalle ja sekoita mukaan voi. Suurusta ruskea suurusteella.

 Mausta suolalla ja mustapippurilla. 


    



maanantai 17. tammikuuta 2022

Savuoluessa haudutettua sorsaa

 



Me ei metsästetä sorsia ja kun kaupassa oli myynnissä, niin pakkohan se oli ostaa. 
Yksin meni tämä sorsa, eli jos syöjiä on useampi, niin kerro ainesten määrät syöjien mukaan.

Ainekset:

1kpl patavalmis sorsa
2plo (a 3,3dl) savuolutta
2kpl porkkanaa
2kpl salottisipulia
1kpl palsternakka
2kpl laakerinlehtiä
10kpl katajanmarjoja
15kpl mustapippureita
Suolaa
Voita ruskistamiseen
Ruskeaa suurustetta

Ohje:

Ota sulanut sorsa huoneenlämpöön n. tunti ennen valmistusta. Huuhtele ja kuivaa. 
Ruskista sorsa pannulla voissa ja nosta sorsa pataan. 
Huuhtele pannu savuoluella  ja kaada olut pataan. 
Kuori salottisipulit ja lohko. Kuori ja paloittele porkkanat ja palsternakka. Lisää sipulit, porkkanat ja palsternakka pataan. Lisää pataan laakerinlehdet, katajanmarjat, mustapippurit ja mausta suolalla. 

Kypsennä uunissa 150 asteessa n. 2 tuntia. 

Nosta lintu padasta ja anna jäähtyä käsittelylämpöiseksi ennen kuin erottelet lihat luista. 
Siivilöi paistoliemi ja kaada kattilaan. Lisää suuruste, sekoittele ja keitä kokoon. 

Tarjoile vaikka ihan perinteisesti keitettyjen perunoiden kanssa. 


sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Olutmarinoitua hirven vasan paistia ja haudutettua puikulaperunaa

 


Ruokabloggarina tämä ruoka teksti olisi pitänyt julkaista yli viikko sitten tai sitten vasta vuoden päästä. Halusin kuitenkin syödä itsenäisyyspäivänä hyvää Suomalaista ruokaa. Itsenäisyyspäivänä siis tein itselleni olutmarinoitua hirven vasan paistia ja seuraksi haudutettua puikulaperunaa. 

AINEKSET:

900g hirven vasan paistia
2dl olutta (porter)
2rkl riistamaustetta
1tl suolaa
150g Suomalaista pekonia
Rypsiöljyä

OHJE:

Poista hirven vasan paistista mahdolliset kalvot. 
Kaada pakastepussiin olut, riistamauste ja suola. Sekoita marinadi ja laita paisti pussiin. Anna paistin tekeytyä marinadissa vuorokauden, Kääntele välillä pussia, jotta marinadi imeytyy paistiin kauttaaltaan. Nosta paisti pois marinadista ja paista rypsiöljyssä paistinpannulla paistiin kaunis väri. Nosta kauttaaltaan ruskistettu paisti paistipussiin. Peitä paisti pekonilla. Sulje pussi ja leikkaa siihen pari höyryaukkoa. Laita paistin paksuimpaan kohtaan paistinlämpömittari ja laita uuniin 150 asteeseen. Nosta paisti pois uunista kun sisälämpötila on noin 64 astetta. Anna jäähtyä hetken ja avaa varovasti. Leikkaa olutmarinoitu hirvipaisti poikkisyin ohuiksi viipaleiksi. 

Haudutetut puikulaperunat:

Ainekset:

Puikulaperunoita
Suolaa
Oliiviöljyä

Ohje:

Pese ja kuori puikulat, keitä 5 minuuttia. Nosta uunipellille ja kaada päälle oliiviöljyä ja ripottele suolaa. Paista uunissa 225 asteessa n. 15-20 minuuttia. 





sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Oluessa haudutettuja poron potkapihvejä

 



OLUESSA HAUDUTETTUJA PORON POTKAPIHVEJÄ

AINEKSET:

1kg Poron potkapihvejä

0,75l tummaa lageria

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Jauhoja

Katajanmarjoja

1kpl lihafondi kuutio

200g leipäjuustoa

250g kanttarelleja

Voita


OHJE:

Leikkaa veitsellä potkapihvejä kiertävä kalvo muutamasta kohtaa poikki. Taputtele potkapihvit kuiviksi. Hiero potkapihveihin suolaa ja mustapippurirouhetta ja käytä vehnäjauhoissa. Ruskista potkapihvejä voissa pannulla parissa erässä. Laita ruskistetut potkapihvit pataan. 

Lisää pataan katajanmarjoja, lihafondi ja kaada pataan olut. 

Laita pata 175  asteiseen uuniin. Kun pata on ollut uunissa kaksi tunti lisää joukkoon leipäjuusto kuutioina, sekä paista kanttarellit voissa pannulla kypsiksi ja lisää pataan. 

Anna padan hautua uunissa vielä tunnin verran. 


Tarjoile vaikka puikulamuusin kera ja ruokajuomaksi sopii hyvin olut. 



sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Poronvasan paahtopaistia, pekoniporkkanat, paahdetut Lapin puikulat ja olutkastike

 


Pitkästä aikaa olen suunnitellut uusia ruokia ja päätin pitkästä aikaa päivittää myös blogia. Meille on tullut kyselyjä miksi blogia ei olla hetkeen päivitetty ja syitä on parikin kappaletta. Minä pääsin töissä uuteen tehtävään ja siirryin vuorotöistä arkitöihin, jonka takia pitkät vapaat loppui. Pitkillä vapailla on ollut mukava suunnitella ja tehdä eri ruokia, kun taas nyt työpäivän jälkeen mietimme jonkun arkiruuan blogista ja teemme sen. 

Toisaalta poika päätti muuttaa seitsemän vuoden Lapissa asumisen jälkeen takaisin etelään, joten kokkaaminen ei ole enää sama asia. 

Ensi viikolla onneksi on pitkästä aikaa pitemmät vapaat ja suuntamme mökille grillailemaan ja ehkä saamme taas tännekin jotain uutta. 

Jokin aika sitten ostimme paikallista poronvasan paahtopaistia ja kaveriksi porolle teimme pekoniporkkanoita, paahdettuja Lapin puikuloita ja kastikkeeksi olutkastikkeen. Oli kyllä todella hyvää ja ruokajuomaksi tietysti olutta. 


PORONVASAN PAAHTOPAISTI

AINEKSET:

2kpl n. 300g poronvasan paahtopaisteja

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Voita


OHJE:

Ota lihat huoneenlämpöön n 1/2 tuntia ennen valmistusta. 

Poista mahdollinen kalvo ja kuivaa talouspaperilla. 

Mausta paahtopaistien toinen puoli ja ota pannulla voissa  väri pintaan ja mausta toinen puoli. Käännä ja ota väri pintaan.

Nosta paistit uunivuokaan ja laita paistomittari toisen paistin paksuimpaan kohtaan. Anna olla uunissa 150 asteessa, kunnes sisälämpötila on 65 astetta. 

Kääri folioon ja anna vetäytyä 15 minuuttia. 


PEKONIPORKKANAT

AINEKSET:

4kpl isohkoja porkkanoita

8kpl pekonisiivuja

Juoksevaa hunajaa

Oliiviöljyä


OHJE:

Kuori porkkanat ja kääri jokaisen porkkanan ympärille 2 siivua pekonia. Laita uunivuualle ja ravistele päälle juoksevaa hunajaa ja oliiviöljyä. 

Paista uunissa 200 asteessa kunnes pekoni on kunnolla kypsää. 


PAAHDETUT LAPIN PUIKULAT

AINEKSET:

1kg Lapin puikuloita

Oliiviöljyä

Suolaa


OHJE:

Pese ja kuori puikulat. Laita vuokaan ja sirottele päälle oliiviöljyä ja suolaa. Paista uunissa 200 asteessa kunnes ovat kypsiä. 


OLUTKASTIKE

AINEKSET:

1kpl salottisipulia silputtuna

2,5dl tummaa lageria

1rkl dijon -sinappia

1tl juoksevaa hunajaa

2rkl voita

Oliiviöljyä

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Ruskeaa suurustetta


OHJE:

Lisää kattilan pohjalle hieman oliiviöljyä. Freesaa sipulia pari minuuttia ja kaada sitten sekaan olut. Kiehauta joukkoon dijon -sinappi ja juokseva hunaja. Laske lämpö matalalle ja sekoita mukaan voi. Suurusta ruskea suurusteella. 

Mausta suolalla ja mustapippurilla. 










torstai 3. syyskuuta 2020

Ankanrintaa, Pekonipavut ja olutkastike

 


Elokuussa oli pitkästä aikaa Lapissa edes viikko aikaa moniin vuosiin metsästää metsähanhia. Meillä jäi hanhet näkemättä, joten nyt sai hanhen korvata kaupasta ostettu ankanrinta. 

Ankanrinnan kaveriksi tehtiin pekonipapuja ja kastikkeeksi olutkastike. Lisäkkeenä meni jasmiiniriisi.  Kokeile ihmeessä. 


ANKANRINTAA

Ainekset:

2kpl ankanrintafileitä (a350g)

Suolaa

Mustapippuria myllystä


Ohje:

Tee rintafileiden rasvapuolelle viiltoja. 

Hiero ankanrintoihin suolaa ja mustapippuria. Nosta kylmälle paistinpannulle rasvanahka alaspäin. Nosta kuumenevalle liedelle ja paista molemmille puolin kaunis väri. 

Jos pannusi on uuninkestävä, niin nosta pannu uuniin 200 asteeseen noin 8minuuttia. Jos pannu ei ole uuninkestävä, niin nosta rintafileet vuokaan. 

Leikkaa vähintään 1cm paksuiseksi viipaleiksi. 


PEKONIPAVUT

Ainekset:

450g vihreitä papuja

140g pekonia

vettä


Ohje:

Kaada pavut haudutuskattilaan ja anna hautua juuri ja juuri kypsiksi. Leikkaa pekoni kuutioiksi ja paista pannulla kypsiksi. Kaada pavut pannulle pekonin seuraksi ja sekoita hetki.


OLUTKASTIKE

Ainekset:

1kpl salottisipuli silputtuna

2,5dl tummaa lageria

1rkl Dijon-sinappia

1tl juoksevaa hunajaa

2rkl voita

Oliiviöljyä

Suolaa

Mustapippuria myllystä


Ohje:

Lisää kattilan pohjalle hieman oliiviöljyä. Freesaa sipulia pari minuuttia ja kaada sitten sekaan olut. Kiehauta ja anna keittyä hieman kasaan. Lisää joukkoon Dijon-sinappi ja juoksevahunaja. Laske lämpö matalalle ja sekoita mukaan voi. 

Mausta suolalla ja mustapippurilla makusi mukaan. 







perjantai 14. elokuuta 2020

Teerenrintaa grillissä, voissa paistettua kanttarellia ja porterkastike

 


Niin se vain kesä alkaa päättymään ja syksy tulee. Metsästyskausikin jo alkoi sepelkyyhkyllä, mutta meillä on molemmilla niin paljon töitä, että kyyhkyn pyynti jää väliin. Ensi viikolla kuitenkin alkaa vesilintujen pyynti ja mikä parhainta myös monen vuoden tauon jälkeen saa täällä Lapissa metsästää myös metsähanhia. 

Niin kauan kun me ollaan täällä Lapissa asuttu, niin metsähanhi on ollut rauhoitettu ja me ei olla tätä perinteistä Lappilaista metsästystä päästy harrastamaan. Heti kun tieto metsästyksen sallimisesta tuli, niin pyysimme molemmat töistä muutaman päivän vapaata. Metsähanheahan ei tänä vuonna saakkaan metsästää Lapissa kuin viikon ja saaliskiintiökin on vain 1kpl metsähanhia metsästäjää kohti. Varasimme myös samantien mökin. 

Kyselin samantien alkuperäisasukkaalta neuvoja ja paikkoja mistä ja miten niitä metsähanhia nyt sitten saisi ja monien vuosien kokemuksella hän kertoi paikkoja missä hän on aikoinaan hanhia nähnyt ja metsästänyt. Varaamamme mökin lähellä on paljon isoja aapoja, joissa ainakin aikoinaan ovat metsähanhet pesineet, joten ehkä me edes metsästysreissullamme tulemme hanhia näkemään. 

Metsäkanalintujen pyyntiaikoja ei vielä ole päätetty, mutta riistakolmiolaskentojen mukaan ainakin teeren ja metson pesinnät ovat onnistuneet, joten uskallamme varovaisesti odottaa pitkää metsästyskautta niille. Pakastimesta löytyy vielä pari teertä ja nyt päätimme valmistaa yhden blogimme 7 vuotispäivän kunniaksi. Kaupasta löytyi onneksi tuoreita kanttarelleja ja pienpanimon portteria.

 

TEERENRINTAA GRILLISSÄ

AINEKSET:

 2kpl teeren rintafileitä

Suolaa

Riistamaustetta

Oliiviöljyä


OHJE:  

Hiero rintafileisiin suolaa ja riistamaustetta. Lorauta päälle hieman oliiviöljyä. Laita kuumaan grilliin suoralle tulelle ja anna lämmetä pari minuuttia per puoli. Laita folioon vetäytymään n. 5minuutiksi. Laita file lautaselle ja leikkaa viipaleiksi. Tarjoa seuraksi voissa paistettua kanttarellia, porterkastiketta ja uusia perunoita. 

PORTERKASTIKE

AINEKSET:

1kpl salottisipulia

2dl porter-olutta

2dl ranskankermaa 28%

1rkl dijon-sinappia   

1rkl oliiviöljyä

2tl juoksevaa hunajaa

Suolaa

Mustapippuria myllystä  

 OHJE:

Kuori ja silppua salottisipulit. Kuullota silppua pannulla oliiviöljyssä. Lisää porter, ranskankerma, sinappi ja hunaja. Anna kastikkeen porista keskilämmöllä n. 5minuutin ajan. Mausta mustapippurilla ja suolalla. 

 

VOISSA PAISTETTUA KANTTARELLIA

AINEKSET:

250G kanttarelleja

50g voita

2kpl salottisipulia

OHJE:

Puhdista kanttarellit ja pienennä sienet halutessasi. Paista sieniä pannulla, kunnes sienistä poistuva neste on poistunut. Silppua salottisipulit. Lisää kanttarellejen joukkoon sipulisilppu ja voi ja paista pannulla muutama minuutti. 



 

 

 

 

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Merimiespihvit hirvestä




Vaikka kohta vaihtuu jo toukokuuksi, niin kesä ei tunnu läheiseltä kun katsoo ulos. Meillä täällä Sodankylässä on vielä yli metri lunta. Meillä pataruuat kuuluu talveen ja me koemme, että täällä on vielä talvi, niin tehdäänpä vielä pataruokia. 

Merimiespihvit on nimestä huolimattaan pataruoka. Nimi viitannee siihen, että liha leikataan todella ohuiksi pihveiksi. Me käytettiin tällä kertaa hirven lihaa, mutta myös nauta käy hyvin. Tämänkin pataruuan kruunaa tietysti olut. 

AINEKSET:

n. 600g hirvenpaistia
1kg perunoita
0,5l olutta
2kpl sipulia
n.10kpl maustepippuria
Suolaa
4kpl laakerinlehtiä
Voita paistamiseen

OHJE:

Leikkaa hirvenpaisti n.1/2cm paksuisiksi pihveiksi. Ruskista pihvit voissa pannulla. 

Kuori ja viipaloi perunat ja sipulit. Paista viipaloidut sipulit voissa pannulla. 

Lado padan pohjalle kerroksittain peruna- ja sipuliviipaleet, sekä hirvipihvejä. Laita päällimmäiseksi kerrokseksi perunaviipaleita. 

Lisää joukkoon maustepippurit ja laakerinlehdet. Mausta vielä suolalla. Kaada olut paistinpannun kautta pataan. 

Peitä pata kannella ja kypsennä 150 asteessa n. 2tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä 225 asteessa n. 20minuuttia. 



torstai 9. tammikuuta 2020

Hirvikääryleet portterissa




Ruoka ja olut on intohimomme ja ne sopivat mahtavasti yhteen. Tällä kertaa päätimme tehdä hirvikääryleitä, joiden annoimme hautua padassa pienpanimon portterissa. Aivan mahtava makukombo. 

Ainekset:

n.1,5kg hirven paistia
150g sinihomejuustomurua
280g pekonia
75g voita
0,66l portter -olutta
Riistamaustetta


Ohje:

Ota paisti huoneenlämpöön tuntia ennen valmistusta. Poista lihasta mahdolliset kalvot. Leikkaa paisti noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Aseta viipaleet yksitellen kahden kelmun väliin ja nuiji lihanuijan sileällä puolella ohuiksi. 

Mausta viipaleet riistamausteella ja ripottele päälle sinihomejuustomurua. Laita päälle pekonia ja kääri rullalle. Sulje rullat coctailtikuilla. 

Paista kääryleitä voissa pannulla, kunnes pinnassa on kaunis väri. siirrä kääryleet valurautapataan. Huuhdo paistinpannu portterilla ja valuta kääryleiden päälle pataan. 

Kypsennä kannen alla uunissa 175 asteessa vähintään tunnin ajan kunnes liha on mureaa. Kypsymisaikaan vaikuttaa mm hirven ikä. 


Tarjoile hirvikääryleet esim. puikulaperunamuussin kanssa. 

Ruokajuomaksi sopii mainiosti olut. 



tiistai 3. joulukuuta 2019

Portterissa haudutettua hirven potkaa





Meillä molemmilla sattui vapaa viikonloppu, joten se meni siivoillessa ja hyviä ruokia suunnitellessa ja niitä tehdessä. Pakasteesta löytyi hirven luuttomia potkia ja niitä haudutettiin portterissa padassa muutama tunti. Meillä pata onkin näin talvella kovassa käytössä.


Ainekset:

600g hirven potkaa luuttomana
33cl portter olutta
2kpl sipulia
2kpl porkkanoita
1kpl juuripersiljaa
150g selleriä
125g leipäjuustoa
3rkl riistafondia
10kpl mustapippureita
10kpl katajanmarjoja
0,5dl karpaloita
Voita
Suolaa


Ohje:

Poista potkalihoista mahdollinen kalvo ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Ruskista lihapalat voissa ja kaada pataan. Kaada olut paistinpannulle, josta kaada olut pataan. Kuori ja leikkaa sipulit lohkoiksi. Laita sipuli lohkot pataan. Kuori ja leikkaa viipaleiksi juuripersilja ja porkkanat. Kuori ja leikkaa selleri kuutioiksi ja kaada pataan. Lisää pataan riistafondi, mustapippurit ja katajanmarjat.

Paista uunissa 150asteessa ensin 2tuntia, jonka jälkeen lisää joukkoon kuutioitu leipäjuusto ja karpalot. Anna olla vielä uunissa 1tunti. 

Maista ja lisää suolaa tarpeen mukaan. 


torstai 31. lokakuuta 2019

Oluessa haudutettua rapeaa porsaan potkaa




Käytiin vähän aikaa sitten pojan kanssa pitkästä aikaa Lahdessa. Tuo rakas entinen asuin paikkamme on sen verran kaukana, että harvoin tulee enää käytyä. Olin jo suunnitellut ennakkoon, että lihakauppaan on päästävä. Siispä olin kuin lapsi kaupan karkkihyllyllä, kun pääsin pitkästä aikaa valitsemaan eri lihoja. Mukaan lähti siis eri lihoja ja yksi halpa liha mitä olin halunnut jo pitkään valmistaa oli porsaan potka. Tuota herkkua olen syönyt aikoinaan vuosittain käydessäni Saksassa ja nytkin söimme potkat perunaknöödeleiden ja hapankaalin kanssa. Tämän ruuan kanssa ei vain yksinkertaisesti käy muu juoma kuin olut. 


Ainekset:

2kpl porsaan potkia
2kpl sipulia
1/2l vehnäolutta
Suolaa
Mustapippuria myllystä


Ohje:

Huuhdo ja kuivaa potkat. Leikkaa potkien läski puolelle poikittain muutama viilto. Hiero suolaa  ja mustapippurirouhetta potkiin ja kuori ja lohko sipulit. Laita potkat ja sipulit uunivuokaan ja kaada vuokaan vehnäolut. Laita vuoka uuniin 120 asteeseen ja anna hautua n. 5 tuntia. Kaada välillä lientä päälle. Käännä uunin grillivastukset päälle ja nosta uunin lämpö 250 asteeseen. Anna olla uunissa n. 30 minuuttia kerran potkat kääntäen tai kunnes ovat kunnolla rapeita. Ota vuoka uunista ja laita päälle folio. Anna levätä sen aikaa kun teet liemestä kastikkeen.