Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapa. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. tammikuuta 2025

Kermainen poronkäristys

 


Yli 20 vuotta sitten olin ostanut poronkäristys lihaa ja silloinen tyttöystäväni halusi tehdä siitä poronkäristystä. Kun oli ruokailun aika ja näin ruuan, minulta pääsi itku. Se ruoka ei ollut se perinteinen poronkäristys, joka sattui olemaan minun lempiruokani, vaan se oli kermainen poronkäristys. Nyt vuosien jälkeen surutyö on tehty ja päätin kokata kermaista poronkäristystä. Hyvää tuli ja voin jatkossakin uhrata poron lihojani tähän reseptiin. 

Tällä kertaa käytin poron lapaa käristykseen, joka kestää paremmin pitkää haudutusta kuin paisti. 

AINEKSET:

n. 800g poron lapaa

140g pekonia

2kpl sipulia

5dl vettä

1dl riistafondia

2dl kuohukermaa

10kpl kuivattua katajanmarjaa

10kpl kuivattua karpaloa

Mustapippuria myllystä

Suolaa

Voita paistamiseen


OHJE:

Leikkaa kohmeinen poron lapa siivuiksi. Paista pannulla voissa lihoihin nätti pinta ja kaada pataan. Leikkaa pekoni paloiksi ja ruskista pannulla, lisää pataan. Kuori sipulit ja pilko pieneksi silpuksi. Freesaa sipuli silppu pannulla voissa ja kaada pataan. Lisää pataan vesi ja riistafondi. Lisää pataan katajanmarjat, karpalot, mustapippuri ja suola. Sekoita hyvin. 

Hauduta uunissa n. 3 tuntia 150 asteessa. 

Lisää joukkoon kuohukerma ja sekoita. 

Tarjoile esim. puikulamuussin, puolukkahillon ja maustekurkkujen kanssa. 

maanantai 5. helmikuuta 2024

Punaviinissä haudutettua possua

 



Possu oli tarjouksessa, joten pitihän sitä ostaa. Possun lapa sopii hyvin pataruokiin ja kotona oli ruuanlaittoon aiemmin ostettu pullo punaviiniä, joten siitä se idea lähti. Pataruuat on kyllä niin parasta ruokaa varsinkin näin talvella.  

Ainekset:

1,4kg possun luullista lapaa

200g chorizoa

140g pekonia

0,75l  punaviiniä

1prk (a184g) kanttarelleja suolavedessä

2kpl sipulia

3kpl valkosipulinkynsiä

28g lihafondi kuutio

1dl vehnäjauhoja

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Voita


Ohje:

Ota liha huoneenlämpöön tuntia ennen valmistamista. Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi. Kuutioi pekoni ja paloittele chorizo. Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulikynnet. Kaada kanttarelleista suolavesi pois ja huuhtele. Paista pekonit pannulla ja kaada pataan. Ruskista lihapaloja parissa erässä pekonin rasvassa, kaada lihapalat pataan. Lisää pannulle voita ja paista chorizoja hetki pannulla ja kaada pataan. Lisää pannulle voita ja paista kanttarelleja voissa, kunnes neste on haihtunut. Kuullota sipuli ja valkosipuli voissa ja lisää pataan. Lisää punaviini, jauhot ja lihafondikuutio, kiehauta ja lisää pataan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Peitä pata kannella ja anna hautua uunissa 175 asteessa n. 3,5 tuntia.   

Tarjoile esim keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa. 

maanantai 28. helmikuuta 2022

Oluessa haudutettua possua

 


Taas pataruokaa ja maistuu varmasti lihan ystäville. 

Ainekset:

800g possun luullista lapaa

200g chorizoa

140g pekonia

0,5l savuolutta

2kpl sipulia

1prk (a184g) kanttarelleja suolavedessä

28g lihafondi kuutio

3rkl vehnäjauhoja

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Voita


Ohje:

Ota liha huoneenlämpöön tuntia ennen valmistamista. Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi. Kuutioi pekoni ja paloittele chorizo. Kuori ja pilko sipulit. Kaada kanttarelleista suolavesi pois ja huuhtele. Paista pekonit pannulla ja kaada pataan. Ruskista lihapaloja kahdessa erässä pekonin rasvassa, kaada lihapalat pataan. Lisää pannulle voita ja paista chorizoja hetki pannulla ja kaada pataan. Lisää pannulle voita ja paista kanttarelleja voissa, kunnes neste on haihtunut. Kuullota sipuli voissa ja lisää pataan. Lisää olut, jauhot ja fondi, kiehauta ja lisää pataan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Peitä pata kannella ja anna hautua uunissa 175 asteessa n. 3 tuntia. 

Tarjoile esim perunamuussiin ja salaatin kanssa. 


maanantai 14. tammikuuta 2019

Oluessa haudutettua pekonista karitsanlapaa ja chorizoa



Jouluruuat on syöty ja uusi vuosi 2019 saatu alkuun. Tässä talvista pataruokaa pienellä tulisuudella. 

AINEKSET:

n.600g karitsan lapaa
200g chorizoa
170g pekonia
3kpl porkkanoita
4kpl salottisipulia
4kpl punaisia chilejä (esim. apache)
2rkl tomaattipyrettä
0,66l stout-olutta
Mustaa pippuria myllystä
Suolaa
Voita


OHJE:

Leikkaa pekonista paloja ja ruskista hetki pannulla, kaada pataan. Poista chorizosta kuori ja leikkaa paloiksi. Ruskista chorizo paloja pannulla pekoni rasvassa ja kaada pataan pekonien sekaan. Kuutioi karitsan lapa isohkoiksi paloiksi ja paista pannulla erissä voissa paistopinta. 

Lisää ruskistuneet lihat pataan. Pilko porkkanat ja kuori sipulit ja puolita, lisää kaikki pataan. Leikkaa chilistä vihreä osa pois ja lisää pataan kokonaisena.Lisää mausteet ja tomaattipyre. Kaada lopuksi pataan olut ja sekoita. Laita pata uuniin ja hauduta 150 asteessa n.3,5tuntia. Tarkista välillä nesteen määrä ja lisää tarvittaessa. 

Tarjoile keitettyjen perunoiden tai perunamuussin kanssa. 

Ruokajuomaksi sopii parhaiten olut. 



maanantai 12. helmikuuta 2018

Lapinukon pata



Edellisestä blogi- tekstistä alkaa olemaan taas lähes pari viikkoa. Valitettavasti itse olen joutunut olemaan töissä ja eteläisessä suomessa työmatkalla. Blogia kirjoittaessa on tullut hieman kilpailuhenkisyyttä siitä, että kuinka usein niitä tekstejä saadaan julkaistua. Välillä meitä suorastaan vituttaa, kuinka ruokabloggarit julkaisevat tekstejä, mitkä eivät liity ruokaan millään tavalla. Blogi näkyvyyttä kyllä saa sillä, että on taas juuri uusi teksti julkaistu, mutta ruokablogi ei mielestämme ole oikea paikka kertoa oman lapsen harrastuksista, ulkomaan matkoista tai vaan siitä, että olipa ulkona kiva ilma.  Toki on kiva lukea blogista muutakin kuin pelkkä resepti, mutta jos ruokablogista ei löydy reseptiä, niin olen todella pettynyt. 


Välillä on mukava käydä etelä-suomessa työmatkalla, koska vihdoin pääsee syömään hotellien hyviä aamiaisia ja eri lounaspaikkojen ruokia ja mikä parasta illalla syömään ravintoloiden ala carte tarjontaa. Vaikka itse en ole aamupala ihminen, niin on pakko sanoa, että joka aamu on kyllä hotellissa herättävä aamiaiselle ja syödä kunnon aamiainen. Hotelleissakin on isoja eroja, että minkälainen aamiainen on. Tässä kyseiseisessä hotellissa olen yöpynyt jo moneen kertaan useita päiviä ja aamiainen on parhaasta päästä mitä olen ikinä missään syönyt. 



Ensimmäisenä iltana ruokapaikkaa suositteli tietyn ketjun olut-ravintola ja matkasimme siis sinne. Alkupalana päätin ottaa savustettua muikkua. Kun alkupala saapui, niin pettymys oli aika suuri. 3kappaletta pieniä muikkuja oli laitettu ristikkäin lautaselle ja seurana oli pieni pala kalakukkoa ja toisella puolella hyvän makuista muikkumoussea. Alkupalaksi sopivan kokoinen annos, mutta se että savumuikut oli otettu suoraan purkista oli yököttävää. Se että maistoin heti sen opiskeluaikoina syömäni purkkisardiinin ja sen öljyn. Kuinka joku kokki laittaa minulle öljyssä ollutta muikkua purkista? 9 euroa purkkimuikusta oli kyllä mielestäni liikaa. 



Pääruuaksi päätin ottaa grillilaudan, johon kuului kasslerpihviä, ribsejä, bratwurstia ja punakaalisalaattia. Kokilla oli ilmeisesti unohtunut se grilli, koska varsinkin ribsit olivat ällöttävimpiä mitä olen ikinä syönyt. Ribsit oli keitetty ja grillaaminen unohdettu. Se että ribsien ystävänä saan ribsejä, jotka on keitetty ja päälle laitettu tarjoilu vaiheessa kastiketta lusikallinen päälle koristeeeksi oli jotain aivan ällöttävää. 



Ei en edes kokeillut jälkiruokaa. 



Muina päivinä reissussa sainkin ihan hyviä ruokia, mutta ihan eri paikoista.



Tänään tehtiin kotona poronvasan lavasta pataa. Lapahan on se osa porosta, mikä kaipaa pitempää valmistusaikaa. Lavastakin voisi valmistaa vaikka poronkäristystä, mutta ei sitä käristystäkään viitsi jokapäivä syödä. 



Lapin ukon pata



'Ainekset:



n. 1kg poron luutonta lapaa

2kpl sipulia
0,5l tummaa olutta
3rkl riistafondia
3kpl porkkanoita
2dl hillosipulia
2dl kermaa
200g leipäjuustoa
20kpl Mustapippureita
Voita
Suolaa



Ohje:

Leikkaa poron luuton lapa pieniksi kuutioiksi. Leikkaa sipuli silpuksi. Ruskista lihat ja sipulit muutamassa erässä pannulla voissa välillä kääntäen ja laita ne pataan. Sen jälkeen lisää pataan isoiksi paloiksi leikatut porkkanat,valutetut hillosipulit,mustapippurit,riistafondi ja tumma olut viimeisenä. Anna olla uunissa 150 asteessa noin 3,5h. Sen jälkeen lisää mukaan kuutioidut leipäjuustopalat ja kerma. Anna olla uunissa vielä noin 30 min 150asteessa. Maista maku. 


Tarjoile esim perunamuussin tai keitettyjen perunoiden kanssa, Seuraksi puolukkahilloa.

Ruokajuomana sopii hyvin olut. 



keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Stifado- Kreikkalainen lihapata







Kuten jo blogin kuvauksesta voi lukea, niin lähiruoka on meille tärkeää. Onneksi nykypäivänä facebookissa on lähiruoka ryhmiä missä tuottajat tarjoavat omia tuotteitaan. Sodankylän lähiruokapiiristä osui silmiin karitsan liha, joten olihan se ostettava puolikas karitsa. Karitsa oli paloiteltu osiin ja laitettu vakuumiin. Tänään otettiin karitsan lapa käyttöön.

Stifado tuo kreikkalainen lihapata. Osa tekee stifadon jäniksestä, naudasta tai vaikka lampaan paistista. Tähän ruokaan ei kuitenkaan tarvitse käyttää niitä parhaita paistilihoja vaan hyvin kelpaa hieman pitempääkin kypsytystä vaativa ruhon osa, kuten lapa.



Ainekset:

800g Karitsan lapaa
750g pieniä sipuleita esim. salottisipuleita
Oliiviöljyä paistamiseen
3-4 valkosipulin kynttä
3dl punaviiniä
1,5rkl punaviinietikkaa
2 kanelitankoa
400g tomaattimurskaa
1rkl tomaattipyrettä
3kpl laakerinlehteä
1tl jauhettua neilikkaa
mustapippuria
suolaa

Ohje:Poista lavasta ylimmääräiset kalvot ja rasva. Leikkaa sopivan kokoisiksi kuutioiksi.

Ruskista lihoihin pannulla oliiviöljyssä paistopinta.

Kaada lihat pataan.

Kuori sipulit ja valkosipulin kynnet ja lisää pataan.

Lisää pataan punaviini, punaviinietikka, tomaattimurska, tomaattipyre ja mausteet.

Laita kansi padan päälle ja anna hautua uunissa 150 asteessa noin 4tuntia.

Tarjoile keitettyjen perunoiden ja tzatzikin kanssa. Ruokajuomaksi sopii hyvin olut.