torstai 28. joulukuuta 2017

Poron kaulakiekot padassa




Joulu on vietetty ja jouluruuat syöty. Nyt ei kyllä tee mieli vuoteen kinkkua tai joululaatikoita. Jostain syystä joulupukki toi tänäkin vuonna meille jotain ruuanlaittoon liittyvää, ison kasan ruokakirjoja ja muuta keittiövälineistöä.

Eilen oli rapeat -25 astetta pakkasta ja jätettiin pulkkamäki välistä ja keskityttiin tytön kanssa lautapeleihin sisällä. Pakkasella maistuu pataruuat. Nyt tehtiin poron kaulakiekkoja padassa.

Ainekset:

n.1,3kg Poron kaulakiekkoja
4rkl ohrajauhoja
2tl suolaa
1tl valkopippurijauhetta
100g voita
10dl vettä
10kpl kokonaisia maustepippureita
3kpl sipulia
3kpl porkkanoita
3kpl laakerinlehtiä
12kpl isohkoja perunoita

Ohje:

Sekoita jauhoihin suola ja valkopippurijauhe. Kääntele kiekkoja jauhoissa ja ruskista voissa pannulla. Siirrä kiekot pataan. Lisää pataan paistoliemi, maustepippurit, laakerinlehdet ja vesi.

Kuori- ja pieni porkkanat ja kuori- ja lohko sipulit. Lisää porkkanapalat ja sipulilohkot pataan.

Laita pata uuniin 175asteeseen. Laita kansi päälle.

Sekoita välillä. Mikäli neste haihtuu liikaa, niin lisää vettä.

Kun pata on ollut uunissa noin 1,5tuntia, niin lisää pataan kuoritut kokonaiset perunat. Hauduta ruokaa uunissa vielä noin tunti. Maistele ja tarvittaessa lisää suolaa.

Tarjoile esim. puolukkahillon kera.

torstai 21. joulukuuta 2017

Perinteiset joululaatikot



Porkkana- ja lanttulaatikko



Ei me laatikoiden ystäviä olla, mutta tänä vuonna ajateltiin maistaa. Niinpä pyysin äitiä näyttämään kuinka ne perinteiset äidin tekemät laatikot tehdään. Tehtiin siispä äidin kanssa porkkana-, lanttu- ja perunalaatikkoa.  Maksalaatikko kuuluu myös meidän joulupöytään, mutta se on parasta erään teollisen yrityksen tekemänä. Ei meillä sitten muuten vuoden aikana maksalaatikkoa ruokapöydässä nähdä.

Alla ohjeet perinteisille joululaatikoille:

Porkkanalaatikko

Ainekset:

1,5dl puuroriisiä
3dl vettä
6dl  maitoa
500g keitettyä porkkanaa
2kpl kananmunia
3rkl siirappia
3tl suolaa
1/4tl valkopippuria
1/4tl muskottia

Pinnalle:

korppujauhetta
voinokareita

Ohje:

Lisää riisit kiehuvaan veteen. Keitä kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito ja hauduta puuroa kannen alla noin 30-40 minuuttia välillä sekoittaen.

Soseuta keitetyt porkkanat ja lisää puuroon. Lisää puuroon myös kananmunat, siirappi, suola, valkopippuri ja muskotti.

Levitä seos voideltuun  uunivuokaan. Tasoita pinta ja painele lusikalla halutessasi kuviot pintaan. Ripottele päälle korppujauhetta ja lisää päälle halutessasi voinokareita.  Kypsennä uunissa 175 asteessa noin 1,5 - 2 tuntia.


Lanttulaatikko


Ainekset:

1kg lanttuja
Vettä
2dl kuohukermaa
1dl korppujauhetta
2kpl kananmunia
0,5dl siirappia
2,5tl suolaa
1/4tl muskottia

Pinnalle:

Korppujauhetta
voinokareita

Ohje:

kuori ja lohko lanttu. Kypsennä lanttulohkot vähässä vedessä. kaada vesi pois ja soseuta lantut. Lisää lanttusurvokseen kerma, korppujauhe, kananmunat, siirappi ja mausteet.

Levitä seos voideltuun uunivuokaan. Tasoita pinta ja painele lusikalla halutessasi kuviot pintaan. Ripottele pinnalle korppujauhetta ja muutama voinokare.

Kypsennä lanttulaatikkoa 175 asteessa noin 1,5 - 2 tuntia.



Imelletty perunalaatikko

Ainekset:

1kg perunoita
2rkl vehnäjauhoja
n. 3dl maitoa
3/4tl suolaa
Voita

Ohje:

Pese ja kuori perunat. Keitä perunat ja soseuta heti. Lisää jauhot ja sekoita hyvin. Peitä seos ja jätä se imeltymään yön yli. 

Lisää maito ja suola. Lisää hieman sokeria, jos imeltymisaika oli liian lyhyt.

Kaada seos hyvin voideltuun vuokaan.  Lisää päälle muutama voinokare.

Kypsennä laatikkoa 175asteessa 2-3tuntia.







maanantai 18. joulukuuta 2017

Liimataisen piparkakut





Joulu valmistelut on kiireimmillään. Suurin osa lahjoista on onneksi jo hommattu ja tämän viikon voi rauhoittaa jouluruokien tekemiseen. Onneksi itsellä on lomaviikko, niin kerkeää tekemään.
 
Pipareita tehtiin tytön kanssa jo syyslomalla. Enää en tälle vuodelle pipareita meinaa tehdäkkään. Kun ruvettiin miettimään piparitaikina ohjetta, niin äiti vihjaisi liimataisen piparkakuista. Liimataisen piparkakkuja siis tehtiin ja hyvin tuntui muillekkin maistuvan.
 
Ainekset:
 
200g voita
210g sokeria
7,5dl vehnäjauhoja
1dl kermaa
2tl soodaa
1dl siirappia
1tl kanelia
1tl maustepippuria
1/2tl neilikkaa
1/2tl inkivääriä
 
 
Ohje:
 
Vaahdota sokeri ja voi. Kiehauta siirappi mausteiden kera ja anna jäähtyä. Sekoita sooda vehnäjauhoihin. Yhdistä aineet.
 
Anna taikinan seisoa yön yli viileässä kelmun alla.
 
Kauli taikina jauhotetulla alustalla ohueksi levyksi ja tee haluamiksesi kuvioiksi. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 8min.
 
Halutessasi koristele piparit.
 
 










keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Porsaan sisäfilettä sinappi-hunajamarinadissa






Olipa taas eräs ilta melkonen nälkä, kun pääsin töistä. Eihän siinä, kun nälkäisenä kauppaan ruokaa ostamaan. No siitä se idea sitten taas lähti. Possun sisäfile, lankkuperunat, halloumi-juustoa ja salaattitarpeet tuli ostettua ja kiireellä kotia ruuanlaittoon.  Vaikka kiire olikin hakea ruokatarpeet, ei kiirettä näkynyt ruuan tekemisessä. Kastiketta ei ruvettu enään ruualle tekemään, vaikka olisihan se pippuri- tai olutkastike vielä ollut kruunu ruuan päälle. Yksi "lähellä" tuotettu olut ruuan kanssa sopi loistavasti. 

Ainekset:

n.800g possun sisäfilettä

Marinadi:

4rkl Dijon-sinappia
3rkl hunajaa
2tl suolaa
1tl mustapippurirouhetta


Ohje:

Poista fileestä mahdolliset kalvot. Paista fileeseen pannulla joka puolelle paistopinta. Sekoita sinappi, hunaja, suola ja mustapippurirouhe. Voitele marinadia fileen joka puolelle. Työnnä paistomittari fileen paksuimpaan kohtaan. Paista filettä uunissa 150 asteessa n. 20 minuuttia ja voitele taas marinadilla. Paista vielä filettä uunissa, niin että sisälämpötila on 71 astetta. Kääri file folioon ja anna vetäytyä n.15 minuuttia.


Leikkaa sopivan paksuisiksi viipaleiksi ja tarjoile haluamasi lisukkeiden kanssa.





maanantai 11. joulukuuta 2017

Napolilainen ragu hirvestä





Ragu tuo italialainen ruoka, jota tehdään joka puolella hieman eri tavalla. Ragu alla Bolognese on jauhelihasta tehty kastike, joka on kotoisin Bolognasta. Napolissa ragu taas tehdään lihapaloista ja lihaksi voidaan käyttää, niin nautaa, porsasta, lammasta tai vaikka hirveä, niin kuin me teimme.  Hirvenlihan sekaan olisi sopinut hyvin esim raakamakkara, mutta me korvasimme sen pekonilla. Tarjoile ragu pastan kanssa ja nauti ruokajuomaksi vaikka punaviiniä tai olutta. Buon appetito!



Ainekset:

1,7kiloa hirvenpaistia (myös lapa sopisi hyvin)
140g pekonia
2dl punaviiniä
3kpl sipulia
4kpl valkosipulinkynsiä
3tlk tomaattimurskaa
140g tomaattipyrettä
2kpl varsisellerin vartta
2kpl porkkanoita
3kpl laakerinlehtiä
Suolaa
Mustapippurirouhetta
Oliiviöljyä


Ohje:

Nosta liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta. Kuivaa lihan pinta ja poista tarvittaessa kalvot. Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi. Ruskista lihat öljyssä useassa erässä pannulla ja laita lihat pataan. 

Pilko pekonit paloiksi ja ruskista pannulla ja kippaa pataan hirven lihojen joukkoon. 

Kuutioi porkkanat ja varsisellerin varret. Sillpua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota pannulla oliiviöljyssä ja lopussa lisää sekaan punaviini ja anna lämmitä hetki. Kaada lihojen joukkoon. 

Kaada pataan tomaattimurska ja tomaattipyre. Lisää joukkoon laakerinlehdet ja mausta suolalla ja mustapippurirouheella. 

Laita pata uuniin 150asteeseen ja anna hautua noin 6-8 tuntia. 

Kun liha on hajoavaa, niin se on valmista tarjoiltavaksi. 

Tarjoile pastan kanssa ja lisää päälle parmesaanijuustoa. 




lauantai 2. joulukuuta 2017

Joulutortut



Jouluun on enään pieni hetki aikaa. Täällä lapissa onneksi on jo lumikin maassa, mutta kaikki joulu askareet odottavat vielä tekijäänsä. Meillä kumminkin aloitettiin joululeipominen jo tytön ollessa syyslomalla, mutta kyllähän ne leipomiset syötiinkin jo silloin.

Joulutortut on vain niin hyviä, mutta yleensähän ne tulee leivottua valmis taikinasta tai se laiskin kaveri hakee ne tietysti kaupasta. Ja kyllä haukuin juuri sinua laiskaksi, joka keksit työkiireitä ym. höpö höpöä tekosyyksi sille, että Teillä ei vaan leivota. 

Voitaikinasta voi kyllä joulutorttujen lisäksi leipoa paljon muitakin herkkuja. 


JOULUTORTUT


Ainekset:

Voitaikina:

300g voita
5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2dl vettä


Täyte:

Luumumarmeladia

Voiteluun: 

1kpl kananmunia

Koristeluun:

Tomusokeria


Ohje:

Ota voista 100g ja nypi se vehnäjauho-leivinjauheseoksen kanssa murumaiseksi seokseksi käsin.  Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Anna taikinan levätä viileässä 15 minuuttia. 

Kauli taikinaa jauhotetulla alustalla noin 1 1/2 paksuiseksi tasareunaiseksi suorakaiteeksi.

Levitä 100g voita ohuina viipaleina suorakaiteen toiselle puoliskolle. Nosta taikinan toinen puoli päälle. Painele levyä ensin varovasti kaulimella ja kauli sitten levy kevyesti suorakaiteeksi. Levitä loput voit ja tee edellinen uudelleen. 

Vie taas taikina viileään 15minuutiksi lepäämään. 

Taita levy kolmeen osaan ja kauli taas suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Kauli levy vielä kolme kertaa kolmeen osaan taiteltuna edellä mainitulla tavalla. 

Pane taikina viilenemään vielä noin 15 minuutiksi. Kauli taikina noin 1/2cm:n paksuiseksi suorakaiteeksi. Leikkaa se taikinapyörällä noin 9x9cm:n neliöiksi. Leikkaa neliöiden nurkkiin viillot ja lusikoi keskelle reilu teelusikallinen marmeladia. Nosta joka toinen kulma taikinapalan keskelle. Paina sormella keskellenostettuja kulmia, että ne pysyvät kiinni.

 Laita tortut leivinpaperille pellille ja voitele kananmunalla. 

Nosta pelti 225 asteiseen uuniin ja paista 10-15 minuuttia. 

Siivilöi joulutortuille ennen tarjoilua tomusokeria. 








torstai 30. marraskuuta 2017

Osso buco porosta & Risotto alla Milanese





Päätettiin veljen kanssa ostaa tänä vuonna poro. Ei nyt sentään elävää, vaan ihan valmiiksi teurastettu. Suurin osa myytävästä poronlihasta on vasanlihaa ja sitä mekin nyt ostettiin. Vasanliha on maultaan miedonpaa ja kypsyy nopeammin, kuin aikuisen poron liha.  Tällä viikolla tuttu poromies toimitti sitten poronvasan, joka oli pakattu kahteen laatikkoon. Ruhopainoa vasalla oli 24kiloa. Laatikot sisälsivät poron lihat pakattuna vakuumipakkauksiin. Mukana oli myös potkakiekkoja. Alkuun ajattelin olla tylsä ja keittää keiton, mutta saahan tuosta huippuaineksesta tehtyä paljon muutakin. Ja keittolihaahan paketissa oli kyllä muutenkin. Päätin sitten, että tehdään Osso bucoa. 

Osso buco on lähtöisin Milanosta, Italiasta. Alkuperäisen reseptin mukaan Osso buco valmistetaan vasikasta, mutta aika haastavaa olisi Sodankylästä saada vasikanpotkaa, kun ei täältä saa edes naudan tai porsaan potkaa. Osso buco tarkoittaa onttoa luuta eli putkimaista luunpätkää, joka löytyy jokaisen potkapalan keskeltä. Itse etsin muutaman tunnin netistä ohjeita ja katselin italialaisten kokkien tekemiä videoita. Opiskelujen jälkeen sain kuin sainkin kirjoitettua meille reseptin valmistukseen. 

Koska Osso buco on Milanosta, niin halusin tarjota sen kanssa myös sitä, mitä Milanossa sen kanssa tarjoiltaisiin. Risotto alla Milanese. Risoton valmistamiseen tarvitset risottoriisiä, eli esim arboriota tai carnarolia. Jääkaapissa oli onneksi parmesaanijuustoa, mutta kaupasta piti käydä ostamassa sahrami. Tuota maailman kalleinta maustetta löytyi myös paikallisesta osuuskunnan pyörittämästä marketista. Kotona pääsi muutama kirosana jälleen kerran kyseistä kauppaa kohtaan, kun ilmenikin kalliin sahramin olevan päiväyksiltään vuoden vanhaa. Ja käyttöön se toki kelpasi, mutta oisin tuohon hintaan toivonut saavani edes tuoreempaa tavaraa. 

Molempiin ruokiin kuuluu vielä valkoviini. Sen kipaisin pikaisesti paikallisesta monopoli myymälästä. Merkkiä tai hintaa en tietenkään kerro, mutta maistui se myös itse juomana. 

Vaikka ohje tuntuu meidän tekemäksi määrältään pieneltä, niin ruoka riitti ja nälkä lähti. Ja se maku! Hei olihan nuo vaan hyviä ruokia. Kokeile ite!


OSSO BUCO POROSTA

Ainekset: 

n.500g.  Poron potkakiekkoja
vehnäjauhoja
suolaa
mustapippurirouhetta
oliiviöljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 porkkana hienonnettuna
1 sellerinvarsi hienonnettuna
1prk tomaattimurskaa
2dl kuivaa valkoviiniä
2dl vettä
1kpl lihaliemikuutio
1kpl laakerinlehti
1tl timjamia

Ohje:

Leikkaa veitsellä potkakiekkoja kiertävä kalvo muutamasta kohtaa poikki.
Taputtele potkakiekot kuiviksi. Hiero potkakiekkoihin suolaa ja mustapippurirouhetta ja käytä vehnäjauhoissa. Ruskista potkakiekkoja oliiviöljyssä pannulla. Ruskista parissa erässä. Laita ruskistetut potkakiekot pataan. Lisää pannulle hiukan lisää oliiviöljyä ja lisää pannulle sipuli,valkosipulinkynnet,porkkana ja sellerinvarsi. Kuullota pannulla muutama minuutti. Kaada sekaan valkoviini ja anna kiehua hetki. Kaada pataan. Lisää pataan lihaliemikuutio,vesi,laakerinlehti ja timjamia. Lisää pataan vielä tomaattimurska ja sekoita. Laita pata uuniin ja hauduta 175asteessa noin 2h. Sekoita välillä varovasti.





RISOTTO ALLA MILANESE


Ainekset:

50g voita
oliiviöljyä
2dl risottoriisiä
1 pienisipuli (esim. salottisipuli)
1 sellerinvarsi hienonnettuna
2dl kuivaa valkoviiniä
6-9dl kanalientä
sahramia
75g parmesaaniraastetta
suolaa


Ohje:

Sulata puolet voista kattilassa ja lisää joukkoon loraus oliiviöljyä. Lisää mukaan hienonnettu selleri ja sipuli. Kuullosta kunnes ovat pehmeitä.
Lisää joukkoon riisi ja kuullota hetki. Ole kuitenkin varovainen, ellet kuullota riisiä liian pitkään tai riisi ei välttämättä enään imekkään nestettä.
Lisää mukaan viini ja keitä kunnes viini on imeytynyt.
Lisää joukkoon sahrami. Ala lisätä kanalientä noin desi kerrallaan. Lisää seuraava desi vasta, kun edellinen on imeytynyt riisiin.
Muista hämmentää kokoajan, kun riisi alkaa olemaan Al-dente-tasoa mausta se suolalla ja lisää mukaan parmesaaniraaste ja toinen puolisko voista. Anna seistä 2min ja sekoita voimakkaasti ja tarjoile.











tiistai 28. marraskuuta 2017

Lammaskeitto






Puolikkaan karitsan mukana tuli tietysti mukana myös pussillinen luullista keittolihaa. Kaikki juurekset, paitsi porkkana oli äitin kasvattamia. Porkkanat eivät jostain syystä tänä vuonna onnistuneet, joten ne oli paikalliselta kauppiaalta. Lampaan kanssa mausteiksi sopii hyvin minttu ja timjami.

Olihan se vain hyvää!

Ainekset:
Karitsan luullista keittolihaa
Perunoita
Naurista
Porkkanoita
Sipulia
Vettä
Suolaa
Kuivattua minttua
Kuivattua timjamia
Persiljaa koristeeksi.




Ohje:


Keitä luullisia karitsan keittolihoja vähintään tunti niin, että liha irtoaa. Poista keitinvedestä aina siihen välillä muodostuva vaahto. Kuori ja pilko perunat,nauriit, porkkanat ja sipulit. Irroita lihat luiden ympäriltä ja siivilöi lihaliemi toiseen kattilaan. Laita kattilaan lihaliemen joukkoon, lihat, porkkanat, perunat, nauriit ja sipulit. Laita vettä siihen asti kunnes ainekset peittyvät. Lisää sekaan myös kuivattu minttu ja timjami. Keitä niin kauan kunnes perunat ovat kypsiä. Maistele ja lisää makusi mukaan suolaa.

Keiton kanssa tarjoile ruisleipää ja juustoa ja ruokajuomaksi tietysti maitoa.


torstai 23. marraskuuta 2017

Paistettua ankanrintaa viherpippurikastikkeessa





Ankka on raaka-aineena semmoinen mitä ei olla aiemmin tehty. Koska näillä korkeuksilla ei ankkaa ole tarjolla läheltä / tuoreena, niin jouduttiin tyytymään kaupan pakastealtaaseen. 

Ainekset:

2kpl ankanrintafileitä (a350g) n. 700g
Suolaa
Mustapippurirouhetta
Voita


Ohje:

Tee rintafileiden rasvapuolelle viiltoja. Hiero ankanrintoihin suolaa ja mustapippurirouhetta.

Ruskista rintafileitä voissa paistinpannulla molemmin puolin. Säästä paistinrasva kastikkeeseen. Laita rintafileet uunivuokaan. Paista uunissa 175 asteessa kunnes sisälämpötila on 58 astetta. Ota pois uunista ja anna vetäytyä noin 5-10 minuuttia. Leikkaa noin 1cm paksuisiksi viipaleiksi. 


Viherpippurikastike:

Ainekset:

Ankan paistinrasva (tai 1rkl voita)
2rkl kokonaisia viherpippureita
2dl kermaa
2rkl vasikkafondia
1rkl Dijon-sinappia
1tl worcestershire-kastiketta

Halutessasi voit lisätä PIENEN lirauksen jallua joukkoon. 

Ohje:

Hienonna osa viherpippureista, mutta säästä muutama kokonainen. 

Sekoita kaikki kastikkeen ainekset kattilassa.

Keitä kastiketta muutama minuutti.

Lisää kastiketta ankanrinnan viereen.



Paistetun ankanrinnan viherpippurikastikkeessa seuraksi sopii hyvin esim pariisin perunat tai riisi. 

Ruokajuomaksi suositellaan olutta. 





keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Pariisinperunat







Käytiin pikareissulla pojan kanssa Lahessa viikonloppuna. Pari päivää ja mukavat 1800km autolla ajoa. Etelässä on kyllä hauska käydä, kun sieltä ollaan kotoisin, mutta vesisateessa ollessa teki mieli kyllä takaisin tänne lappiin. Vaikka täällä on nytkin 20 astetta pakkasta, niin on se aina parempi, kuin vesisade. 

Etelässä on hyvää se, että jos haluaa syömään hyvää ruokaa, voit valita mieleisesi ravintolan ja käydä syömässä. Täällä lapissa on ravintoloita aikasen vähän ja ehkä en enään halua syödä sitä poronkäristystä mitä turisteille tarjotaan. Hyvää se on, mutta sitä syödään tarpeeksi ihan kotonakin. 

Tarkoitus oli käydä myöskin hakemassa Lahen kauppahallista lihaa, koska täällä ei valitettavasti ole tarjontaa, mutta eipä keretty. Olisi tehnyt mieli ostaa hevosenlihaa, porsaanpotkaa ym ym. Mutta nyt jäätiin ilman. Joku tietysti tähän väliin miettii, että miksi ei paikalliselta kauppiaalta kysytä voisiko tilata. No vastaus on, että kauppias ei juurikaan käy kaupan puolella ja lihatiskin väki ei kertaakaan ole kysynyt, että tilataanko, jos jotain on kysytty.

Mutta itse asiaan eli Pariisinperunoihin. Nuo pikkuiset hyvänmakuiset pikkupallerot vaikka siinä pihvin vieressä. Mistä ne tulee? Kaupan pakastealtaasta? EI EI EI!! 

Tai on meilläkin tähän asti tullut, mutta jo pari vuotta sitten päätin, että valmistetaan nekin itse. Siispä tilasin palloraudan ja vihdoin nyt parin vuoden jälkeen otettiin se käyttöön.

Surullista tässä oli se, että tuo merkki pallorauta oli aikasen heppoista tekoa ja hajosi jo aika alkuvaiheessa. No tehtiin silti muutama ja on ne vaan niin hyviä.

Meillä oli tarkoitus syödä ne ankanrinnan kanssa, mutta koska niitä oli niin vähän, niin nyt naposteltiin vaan oluen kanssa. 

Nyt syötiin sitten ankanrinnan kanssa riisiä, mutta aiotaan kyllä toistenkin tehdä pariisinperunoita ihan omin kätösin, mutta nyt pitää löytää kestävämpi väline.

Tässä ohje pariisinperunoille:

Ainekset:

Rosamunda-perunoita
Suolaa
Vettä
Öljyä


Ohje:

Pese- ja kuori haluamasi määrä perunoita. Kaiverra palloraudalla perunapalloja. Keitä palloja suolavedessä noin 10 minuuttia. Valuta perunoista vesi pois ja anna kuivahtaa hetki. 

Paista perunapallot pannulla öljyssä kypsiksi ja kullanruskeiksi.

Nosta talouspaperille. 

Tarjoile vaikka hyvän pihvin seurassa tai napostele oluen kanssa. 







sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Savustettua hirveä



Isänpäivä on mulle tärkeä päivä. Nämä lähipäivien keskustelut Helsinkiläisten lähimmäistenpaivistä loukkaa minua pahasti. 

Näin alkoi se alkuperäinen teksti minkä tähän kirjoitin. Kuitenkin poika oli sitä mieltä, että en voi sitä julkaista, koska se voi loukata ihmisiä. 

Siispä en sanoa mitä ajattelen vaan kerron vain, että pojan kanssa teimme hirveä sähkösavustimella. Ja olihan se hyvää. Ruuan seuraksi hieman olutta ja ilta oli pelastettu. 

Hirvi itsessään on kuivaa, joten savustettaessa on hyvä laittaa päälle pekonia, jottei paistista tule liian kuivaa. 

Ainekset:

Hirvenpaistia
Pekonia
Suolaa
Mustapippuria


Ohje:

Ota paisti hyvissä ajoin lämpiämään. Poista paistista mahdollinen kalvo. Hiero paistiin  mustapippurirouhetta ja suolaa. Kääri paisti pekoniin. Laita sähkösavustimeen levylle miehinen kourallinen savustuspurua ja anna savustimen lämmitä, kunnes sieltä alkaa tulla savua. Laita paistiin lämpömittari paksuimpaan kohtaan ja anna olla savustumassa, kunnes paistin sisälämpötila on sinun mielestä sopiva. Nosta paisti folioon puoleksi tunniksi lepäämään.  




keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Stifado- Kreikkalainen lihapata







Kuten jo blogin kuvauksesta voi lukea, niin lähiruoka on meille tärkeää. Onneksi nykypäivänä facebookissa on lähiruoka ryhmiä missä tuottajat tarjoavat omia tuotteitaan. Sodankylän lähiruokapiiristä osui silmiin karitsan liha, joten olihan se ostettava puolikas karitsa. Karitsa oli paloiteltu osiin ja laitettu vakuumiin. Tänään otettiin karitsan lapa käyttöön.

Stifado tuo kreikkalainen lihapata. Osa tekee stifadon jäniksestä, naudasta tai vaikka lampaan paistista. Tähän ruokaan ei kuitenkaan tarvitse käyttää niitä parhaita paistilihoja vaan hyvin kelpaa hieman pitempääkin kypsytystä vaativa ruhon osa, kuten lapa.



Ainekset:

800g Karitsan lapaa
750g pieniä sipuleita esim. salottisipuleita
Oliiviöljyä paistamiseen
3-4 valkosipulin kynttä
3dl punaviiniä
1,5rkl punaviinietikkaa
2 kanelitankoa
400g tomaattimurskaa
1rkl tomaattipyrettä
3kpl laakerinlehteä
1tl jauhettua neilikkaa
mustapippuria
suolaa

Ohje:Poista lavasta ylimmääräiset kalvot ja rasva. Leikkaa sopivan kokoisiksi kuutioiksi.

Ruskista lihoihin pannulla oliiviöljyssä paistopinta.

Kaada lihat pataan.

Kuori sipulit ja valkosipulin kynnet ja lisää pataan.

Lisää pataan punaviini, punaviinietikka, tomaattimurska, tomaattipyre ja mausteet.

Laita kansi padan päälle ja anna hautua uunissa 150 asteessa noin 4tuntia.

Tarjoile keitettyjen perunoiden ja tzatzikin kanssa. Ruokajuomaksi sopii hyvin olut.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Keftedes- kreikkalaiset lihapullat




Täällä Sodankylässäkin tuli aivan paska sää. Vettä sataa ja lumet sulaa. Ei auta kuin haaveilla lotto voitosta ja siitä, että silloin pääsisi ulkomaille. Nyt joutuu vain haaveilemaan ja kokkaamaan ulkomaalaisia ruokia. Nyt oli Kreikka mielessä, joten tehtiinpä kreikkalaisia lihapullia. Ole hyvä -Keftedes. 

Ainekset:

800g karitsan jauhelihaa
2kpl sipulia hienonnettuna
2kpl valkosipulinkynsiä hienonnettuna
1,5dl korppujauhoja
2kpl kananmunia
3rkl persiljaa pilkottuna
1tl kuivattua minttua
1tl kuivattua oreganoa
3rkl neitsyt oliiviöljyä
2tl suolaa
2tl mustapippurirouhetta

Lisäksi neitsyt oliiviöljyä paistamiseen ja jauhoja leivittämiseen. 

Ohje:

Sekoita kaikki ainekset keskenään isossa kulhossa. Käsien sijaan voit käyttää monitoimikonetta. Sekoita vähintään 5 minuuttia. Laita kulhon päälle kelmu ja anna levätä jääkaapissa noin tunnin. 

Pyörittele taikinasta isohkoja pyöryköitä. 

Leivitä pyörykät kevyesti jauhoissa, niin pyöryköistä tulee rapeita. 

Paista neitsyt öljyssä niin, että saavat kauniin värin joka puolelle. 

Tarjoile vaikka tzatzikin kanssa. 

maanantai 6. marraskuuta 2017

Tzatziki





Tzatziki tuo kreikkalaiseen keittiöön kuuluva "salaatti". Ohjeita löytyy monenlaisia ja osa raiskaa sen muunnoksillaan, mutta tässä ohje jonka kreikkalaisista lähteistä löysimme. Perinneruokia ei saa raiskata.

Ainekset: 

1kpl Pieni kurkku
3,5dl kreikkalaista jugurttia
2kpl valkosipulinkynttä hyvin hienonnettuna
2rkl neitsyt oliiviöljyä
1rkl valkoviinietikkaa
1tl kuivattua minttua
1rkl hienonnettua tuoretta tilliä
1/2tl suolaa

Sekoita kulhossa jugurtti, valkosipulinkynnet, oliiviöljy, valkoviinietikka, suola ja minttu. Laita kulhon päälle kelmu ja laita jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi. 

Raasta kurkku ja purista siivilässä ylimääräiset nesteet pois. 

Ota kulho pois jääkaapista ja lisää joukkoon raastettu kurkku ja tuore tilli ja sekoita. 


perjantai 3. marraskuuta 2017

Makkarakastike




Blogin alkuajoista asti on välillä saatu palautetta, että tehkää myös edullisempia ruokia. Kyllähän meillä tehdäänkin paljon myös edullisia ja nopeasti valmistettavia ruokia, mutta niitten julkaiseminen blogissa on vain jäänyt.

Koitamme nyt jatkossa julkaista blogissa myös ruokia, jotka sopivat hyvin vaikka opiskelijan budjetille.

Yksi todella edukas ja meidän yksi lemppari on makkarakastike. Tässäpä ohje, jolla me se tehään ja hintaahan tälle aterialle ei tule kuin pari euroa. Halutessasi joukkoon voi lisätä vaikka maustekurkkupaloja. 

Ainekset: 

500g lenkkimakkaraa
50g voita (+ hiukka ruskistamiseen)
6dl vettä
4rkl vehnäjauhoja
1kpl lihaliemikuutio
2kpl pienehköjä sipuleita
2rkl tomaattipyrettä
1,5rkl Dijon-sinappia
2rkl soijakastiketta

Ohje:

Pilko makkara ja hienonna sipuli. Ruskista voissa kuumalla pannulla kevyesti. 

Siirrä paistettu makkara ja sipulisilppu kattilaan.

Sulata voi pannulla ja lisää joukkoon vehnäjauhot. Sekoita keskilämmöllä, kunnes seos on vaalean ruskeaa.

Lisää vesi pannuun samalla sekoittaen. 

Kiehauta kastike ja kaada se makkaroiden päälle kattilaan. 

Mausta kastike lihaliemikuutiolla , Dijon-sinapilla, tomaattipyreellä ja soijakastikkeella. 

Keitä kastiketta hiljalleen kannen alla muutama minuutti. 



Koristeeksi voit halutessasi lisätä lautaselle hieman persiljaa. 
Tarjoa kastikkeen kanssa keitettyjä perunoita ja porkkana raastetta. Ruokajuomaksi suositellaan maitoa. 


torstai 26. lokakuuta 2017

Pannukakku


 
Torstaihin kuuluu hernekeitto ja tietysti pannukakku. Meillä tehtiin ensimmäistä kertaa pannukakkua ja kyllä se vaan on niin hyvää.
 
Aineet:
 
7dl maitoa
3dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
3kpl kananmunia
50g voita
 
ja päälle tietysti mansikkahilloa.
 
Ohje:
 
Vatkaa jauhot maitoon. Lisää suola. Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia. Lisää kananmunat ja sulatettu voi. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa uunin keskitasossa noin 30 minuuttia.


tiistai 26. syyskuuta 2017

Mehevää naudan paahtopaistia uunissa




Moni ihminen tekee sunnuntaisin sen hieman paremman ruuan, mutta meillä niitä "parempia" ruokia on arkenakin. Osaltaan asiaan vaikuttaa oma työni, eli voin olla koko viikonlopun töissä ja näin vapaat on viikolla ja vapailla tulee tehtyä hieman  "parempia" ruokia. Toisaalta meillä, kun ei muutenkaan syödä eineksiä edes työpäivinä, vaan ruoka tehdään omin pikku kätösin joka viikon päivä, niin mikä nyt sitten on sitä "parempaa" ruokaa. 

Eilen oli vapaapäivä ja tehtiin helppoa, mutta ei ehkä niin arkista ruokaa, eli naudan paahtopaistia. Yleensä me tykätään täysin kypsästä lihasta, mutta nykyään varsinkin naudan liha jätetään mediumiksi, niin tälläkin kertaa. 

Paahtopaistin kanssa syötiin hunajaisia uunivihanneksia, joiden ohje löytyy täältä: http://ukotkokkaa.blogspot.fi/2017/09/teerenrintaa-punaviinikastikkeessa-ja.html

Paahtopaistin kanssa sopii ruokajuomana hyvin olut. 


Ainekset: 

1kg naudan paahtopaistia
Suolaa
Mustapippurirouhetta
Voita


Ohje:

Ota liha huoneenlämpöön tuntia aikaisemmin.

Poista paistista mahdollinen kalvo ja kuivaa paistin pinta paperilla. 

Hiero paistinpintaan ronskisti suolaa ja mustapippurirouhetta. Lisää pintaan vielä hieman kuivutettua timjamia. 

Paista pannulla voissa paistin pinnat kiinni joka kantilta. Näin tekemällä lihassyyt sulkeutuvat, jolloin paahtopaistin ei pitäisi päästää nesteitä ulos, eli paahtopaisti pysyy mehevänä. 

Aseta paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan ja laita paisti uuniin 125 asteeseen. 

Anna paistua haluamaasi lämpötilaan:

                                                                         52-55 astetta = raaka
                                                                         58 astetta = medium
                                                                         66 astetta = kypsä

Laita paisti vielä folioon vetäytymään puoleksi tunniksi. Paistin sisälämpötila nousee vetäytyessä vielä muutamalla asteella. 

Leikkaa paistista ohuita viipaleita lihassyitä vastaan, niin liha on mureaa.