Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sämpylä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sämpylä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Briossisämpylät




Me ollaan koettu, että paras sämpylä hampurilaiselle on briossisämpylä. Briossit ei valmistu ihan hetkessä, mutta maku palkitsee vaivan. 

Ainekset:

2dl maitoa
25g tuorehiivaa
2rkl juoksevaa hunajaa
2kpl kananmunia
1tl suolaa
7dl vehnäjauhoja
100g voita

Voiteluun: 1kpl kananmuna
Pinnalle: unikonsiemeniä

Ohje:

Ota voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota nesteeseen hiiva ja hunaja. Sekoita joukkoon kananmunat ja sekoita hyvin, että kananmunien rakenne rikkoutuu. Sekoita suola jauhoihin. Lisää jauhot erissä ja sekoita voi loppuvaiheessa nokareina mukaan. Vaivaa taikinaa yleiskoneella noin 10-15 minuutin ajan. Suojaa kulho kelmulla ja nosta jääkaappiin kohoamaan yön yli. 

Kaada taikina kevyesti jauhotetulle leivinalustalle. Vaivaa taikinaa hieman ja jaa se osiin. 

Pyörittele pyöreiksi sämpylöiksi ja nosta ne kohoamaan leivinpaperin päälle uunipellille. Anna kohota liinan alla vielä tunti. Kuumenna uuni sillä aikaa 200 asteeseen. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle unikonsiemeniä.

Nosta uunin keskitasolle ja paista noin 15minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea. 




tiistai 31. maaliskuuta 2015

Hirvi burgeri




Tekastiinpa eilen hirven jauhelihasta kunnon tosi ukkojen purilaiset. Kokoa oli sen verran, että nälkä lähti. Tällä reseptillä tulee 2 sämpylää ja 2 pihviä. 

Sämpylä ainekset:

25g hiivaa
2,5dl maitoa
2tl suolaa
1/4dl kidesokeria
6dl vehnäjauhoja

Sämpyläohje:

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva murennettuna kulhoon. 

Lisää mukaan suola, sokeri ja jauhot. Työstä taikina notkeaksi. Kohota liinan alla puoli tuntia.

Työstä taikinaa pöydällä ja jaa se kahteen osaan. Pyörittele niistä isoja pyöreitä sämpylöitä. Laita sämpylät uunipellille kohoamaan  15 minuutiksi ja litistä sitten sämpylöitä hieman käsin. Kohota vielä sämpylöitä noin 35 minuuttia. 

Paista sämpylöitä uunin keskitasolla 225 asteessa kunnes ovat kauniin värisiä, n. 12 minuuttia. 

Kun saat sämpylät uuniin, niin paista pihvejä öljytyllä pannulla kunnes ovat kypsiä. Aivan paistamisen loppupuolella lisää pihvin päälle juusto. 

Pihvi ainekset:

700g hirven jauhelihaa.
Mustapippuri rouhetta
Suolaa

Pihviohje:

Työstä jauhelihasta 2 samankokoista lihapullaa. Hakkaa pullat pihvin muotoon ja paista pannulla. Mausteeksi laita mustapippurirouhetta ja suolaa. 

Kun sämpylät ovat kypsyneet anna niiden hetki jäähtyä ja leikkaa sitten puoliksi. Ruskista hieman sämpylöitä pannulla molemmilta puoliltaan. 

Lisää sämpylöiden väliin pihvi ja haluamasi lisukkeet. Meillä aina yhden purilaisen väliin tuli paketti kypsennettyä pekonia, iso tomaatti viipaloituna ja salaattia.

Hyvää ruokahalua :) 





tiistai 23. syyskuuta 2014

Puolukkasämpylät







Aamusta tuli noustua aikasin metälle näin vapaa päivänä, mutta eipä näkynyt lintuja. Puolukoita on tullut tälle syksylle pariin otteeseen kerättyä ja nyt tehtiin pojan kanssa puolukkasämpylöitä. Poika kyl aluks sano, et jää syömättä mutta maistuipa ne kumminkin. Tässäpä ohjetta:

3dl puolukoita
5dl vettä
50g hiivaa
3/4dl siirappia
2tl suola
12dl jauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää siirappi ja suola. 

Alusta joukkoon jauhot vähitellen.

Lisää taikinaan puolukat.

Kohota taikinaa liinan alla noin 25 minuuttia. 

Leivo taikinasta sämpylöitä.

Kohota vielä hetki sämpylöitä liinan alla.

Paista uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia.

torstai 10. heinäkuuta 2014

PULLED PORK (NYHTÖPOSSU)


Pitkään olen miettinyt tekeväni itse Pulled  Pork:ia onhan se nykyään jossain määrin pinnalla. Nyt myy kaupat jo valmiita settejä kyseistä tavaraa, mutta itse katson ne eineksiksi ja niitähän ei meillä syödä Ostinpa sitten kaupasta palan porsaan kasleria ja siinä menikin sitten eilinen päivä.

Alkuun nostin kaslerin vuualle ja hieroin siihen suolaa ja pippurisekoitusta. Jotkut tekee marinadin ja antaa olla yön yli jääkaapissa, mutta meillä se kastike lisättiin vasta lopussa. 

Laitoin vuuan uuniin 120 asteeseen ja annoin lihan kypsyä yli 5 tuntia. Tämän jälkeen annoin lihan vielä tasaantua 30minuuttia.

Tasaantumisen jälkeen nyhdin haarukoilla lihan pieneksi silpuksi astiaan. Kastikkeen tein kulhoon ja kaadoin sitä lihan joukkoon sen verran, että koostumus näytti hyvältä. 

Sämpylät tein suht samalla ohjeella minkä olen aiemmin kertonut hampurilasohjeessa. Tosin tällä kertaa puolet jauhoista oli hiivaleipäjauhoja.

Ainekset:

800g porsaan kasleria
Suolaa
mustapippuria

Kastikkeen ohje:

1 dl Ruokosokeria
1 rkl Dijon sinappia
2 tl Suolaa
1 dl Valkoviinietikkaa
4 dl ketsuppia
1 dl Makeaa chili kastiketta
2 tl soijakastiketta
1/2 tölkkiä olutta
2tl chilijauhetta

tiistai 29. huhtikuuta 2014

MITÄ TÄNÄÄN GRILLATAAN??




Onpas pitänyt grillikelejä :) Tänään mietin, että mitähän sitä grillissä laittaisi. Olihan tuolla kaapissa uusia perunoita ja pihvejä. mutta päätinpä tehdä jotain muuta. Tehtiin sitten lasten kanssa sämpylöitä ja jauhelihapihvejä alusta alkaen omin kätösin.  Oli hiukka parempaa kuin valmis hampparit :) Laitetaanpa ohjeet alle:

Sämpylät

5 dl maitoa
50g hiivaa
1rkl sokeria
1rkl suolaa
12dl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon sokeri ja suola.

Sekoita sekaan jauhoja. Alustuksen loppuvaiheessa lisää öljyä ja jauhoja vuorotellen.

Kohota kulhossa noin 30min.

Kohota pellillä vielä noin 15min.

Paista 225 asteessa n. 15-20min.

Jauhelihapihvit

800g jauhelihaa
2kpl kananmunia
2kpl sipulia
2dl maitoa
1dl korppujauhoja
5tl suolaa
Mausteeksi pippurisekoitusta n. 5 tl ja mukaanhan voi laittaa mausteita oman maun mukaan.

Sekoita korppujauhot ja maito. Anna turvota jauhojen hetki. Lisää seokseen jauheliha, pilkottu sipuli, kananmunat ja mausteet. Sekoita taikina. Tee taikinasta suht samankokoisia pihvejä. Paista grillissä täysin kypsäksi.

Noilla aineksilla saatiin 7 pihviä ja 7 sämpylää. 

Nyt siis on pihvit ja sämpylät valmiit ja väliin tomaattia hampurilaiskastiketta ym.  ne vaan grilliin ja hyvää on. Nautitaan oluen kanssa :)