tiistai 21. heinäkuuta 2020

Hilla-valkosuklaamuffinssit




Taas on se aika vuodesta, kun uskovaisetkin saavat valehdella, eli hillakausi. Tänä vuonna ei ole tarvinnut kilpailla thai-poimijoiden kanssa saaliista vaan runsaan marjasadon ansiosta on meilläkin kertynyt hilloja myyntiin monta sataa kiloa. Tee sinäkin oma osuus, että marjat ei mätäne metsään ja lähde marjastamaan. 

Jos lähdet hillaan, niin muista kumminkin ottaa täyteen ladattu kännykkä mukaan ja siihen on hyvä ladata esim ilmainen b-bark, niin jos satut eksymään, sen avulla löydät pois. 

Mukaan kannattaa ottaa tietysti myös eväät ja paljon juotavaa. Meillä mukana on yleensä useampi litra vissy vettä, koska se sisältää myös suolaa. Joidenkin mielestä se toki on turhaa lisäpainoa, mutta se ei ole kiva olla kauempana suolla, kun tuntuu, että taju lähtee, jos sinulla ei enään olekkaan mitä juoda. 

Tyttö halusi, että leivotaan jotain. Rupesin miettimään, että mitä leivoksia voisi tehdä käyttäen niihin hillaa ja mitä me ei olla vielä tehty. 

Netistä löytyi Terhin keittiössä -ruokablogin resepti lakka-valkosuklaa muffinit, joka vaikutti hyvältä. Hyviä niistä tulikin, mutta nimeä piti hieman muuttaa. 

Hilla-valkosuklaamuffinssit

Ainekset:

75g voita
2dl sokeria
1kpl kananmunia
3,5dl vehnäjauhoja
Hyppysellinen suolaa
2tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1,25dl maitoa
1,5dl Hillaa
1dl valkosuklaarouhetta

Ohje:

Laita uuni lämpiämään noin 195 asteeseen. 

Anna voin pehmetä hetken ja vatkaa pehmeä voi sekä sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita hyvin. 

Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola. Lisää jauhoseosta sekä maitoa hieman kerrallaan ja sekoita taikina tasaiseksi. 

Lisää vielä joukkoon hillat ja valkosuklaarouhe. Sekoita kevyesti. 

Lusikoi taikinaa paperisiin muffinssivuokiin noin 2/3 osan verran, että muffinsseille jää tilaa kohota. 

Paista uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes muffinssit ovat kohonneet ja hieman saaneet väriä pintaan. 

Kuohkea mascarpone-kuorrutus:

Ainekset:

2dl vispikermaa
250g mascarpone-juustoa
Tomusokeria oman maun mukaan

Ohje:

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone-juusto sekä makeuta halutessasi seos tomusokerilla. Sekoita kuorrutus pehmeäksi.

Muffinssien kuorruttaminen:

Kuorruta ja koristele muffinssit juuri ennen tarjoilua. 

Valitse iso tähti-pursotinterä ja täytä pursotinpussi mascarpone-kuorrutteella. Pursota ulkoreunasta sisäreunaa kohti pyörittäen jäähtyneen muffinssin päälle kuorrutusta. Koristele kuorrutus vielä nonparelleilla. 




sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Porowokki




Me ollaan kesälomalla oltu nyt vähän yli viikko ja montaa aurinkoista päivää ei ole ollut. Sade aiheuttaa monia muutoksia suunnitelmiin, kuten vaikka ruuanlaitto paikan vaihtamisen metsän nuotiopaikalta kotagrilliin. Tänään kodassa tehtiin wokkipannulla porowokkia

Ainekset:

450g poron käristyslihaa
Oliiviöljyä
200g kiinankaalia
2kpl porkkanaa
1kpl punainen paprika
1kpl keltainen paprika
2kpl sipulia
3rkl soijakastiketta
1kpl punainen mieto chili
100g purjosipulia
Mustapippuria myllystä
Suolaa
2dl vettä

Ohje:

Suikaloi kaali, porkkanat, paprikat, chilit ja purjosipuli. Kuori ja pilko sipulit. Freesaa sipuleita hetki oliiviöljyssä wokkipannulla ja lisää joukkoon poronkäristyslihat. Paista lihat kypsäksi ja lisää joukkoon suikaloidut kasvikset, vesi ja soijakastike. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Anna hautua kypsäksi ja syö sellaisenaan tai perunan, riisin tai nuudeleiden kanssa.