tiistai 15. joulukuuta 2015

Fish & Chips





Englantilainen keittiö on mitä on, mutta pari kertaa lontoossa käyneenä mieleeni tuli Fish & Chipsit. Tehtiinpä niitä tänään ekaa kertaa itse.

Ainekset:

900g kiinteitä perunoita
800g kuha filettä
Öljyä friteeraukseen
Suolaa
Vehnäjauhoja

Panerointitaikina:

1dl maissitärkkelystä
1dl vehnäjauhoja
1kpl kananmuna
2dl lager-olutta
2tl suolaa

Ohje:

Kuori ja leikkaa perunat pieniksi lohkoiksi. Laita perunalohkot veteen ja kuivaa ne sen jälkeen hyvin. Kuumenna öljy 175-asteiseksi ja friteeraa perunalohkot pienissä erissä, niin että ne ovat vaalean kullanruskeita. Nosta sitten perunat kuivamaan talouspaperille. 

Sekoita panerointi ainekset hyvin keskenään.

Poista kalasta ruodot. Leikkaa kuhafileet sormilla syötävän kokoisiksi.
Käytä kaloja jauhoissa ja kasta kalat taikinassa. Friteeraa kala paloja muutama kerrallaan kunnes ne ovat kullan ruskeita ja laita talouspaperille kuivumaan.

Kuumenna öljy 200-asteiseksi ja laita perunat uudestaan, että niistä tulee rapeita ja kullanruskeita.


torstai 10. joulukuuta 2015

Ahvenkukko





Vaikka täällä lapissa onkin jo talvi, niin pilkille en kyllä vielä uskaltaudu. Sain onneksi isältä ja sen vaimolta ison määrän pikku ahvenia, joten pojan kanssa ajateltiin ensimmäistä kertaa kokeilla kalakukon tekoa. 

Itsellä muistot kalakukoista ei kyllä ole aivan parhaat. Valitettavasti joillain on kiire tehdä kukko ja silloinhan joudut pureskelemaan ruotoja. Siispä kukon tekoon pitää varata aikaa. Toisaalta torilta ostetussa kukossa ei välttämättä ole juurikaan täytettä, eli nyt pistettiin täytteitä ronskilla otteella.

Pakko sanoa, että lopputulos oli onnistunut. 

Ainekset:

Ahvenia 1050g
Porsaan kylkisiivua 700g

Taikina:

6dl vettä
4rkl öljyä
8dl vehnäjauhoja
8dl ruisjauhoja
4tl suolaa


Ohje:

Sekoitetaan kaikki ainekset sekaisin, että saadaan kiinteä taikina. Kaulitse noin 50-70cm leveä taikinalevy ja jätä reunat keskustaa ohuemmiksi.

Ripottele hieman riisiä keskelle sen takia, koska riisi imee kosteutta itseensä ja sitten lado kerroksittain ahvenia,suolaa ja päälle porsaan kylkisiivuja. Suolaa saa laittaa ihan ronskilla otteella. Kostuta reunat vähäisellä määrällä vettä, että reunat pysyvät kiinni. Sen jälkeen reunat taitetaan kalojen päälle ja "liimataan" kiinni.

Sitten kukko laitetaan vuokaan 200 asteeseen 30-40min. Sen jälkeen voitele kukko pienellä määrällä voita. Jonka jälkeen kääri kukko leivinpaperiin ja folioon ja laita se takaisin vuokaan ja siitä sitten  uuniin 125 asteeseen noin 6 tunniksi. Siinä aikana ruodotkin pehmenevät.



keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Chilinen jallusinappi




Pitkästä aikaa tulee tännekin laitettua tarinaa. Instagrammiin toki kesällä jotain laitettiin, mutta vähiin jäi. Itse olin koko syksyn opiskelemassa etelässä ja sen takia en ole ruokaa laitellut. Voisin toki kirjoittaa ruoka-arvosteluja tietyn paikkakunnan ravintoloista, mutta jätänpä ne muille. 

Kesältä oli isot odotukset omien kasvatusten suhteen, Kesähän oli kuitenkin paska. Perunaa sain kasvatettua paljon, mutta tomaatit ja chilit epäonnistui aika täysin.  Vaikka tämä vuosi menikin vituiksi, niin enköhän ala kohta taas laittamaan kasveja itämään. 

Paljon on ruokia mitä haluan laittaa ja katsotaan kuinka monesta jaksan tänne kirjoittaa. 

Kiitos teille lukijoille, kun jaksatte lukea meidän blogia.

Itsenäisyyspäivänä tehtiin jouluateria. Kinkun kanssa pitäisi olla oma tekemä sinappi, mutta nyt ei ollut. Tehtiinpä siis jouluksi sinappi.

Ainekset:

2dl sinappijauhetta
2dl sokeria
1dl tummaa siirappia
2tl perunajauhoja
2dl kuohukermaa
3kpl kananmunia
2tl sitruunamehua
2tl valkoviinietikkaa
2kpl isohkoja habaneroja
4rkl jaloviinaa (saa toki laittaa enempi)

Ohje:

Pilko habanerot murskaksi.

Sekoita kattilassa kuivat ainekset keskenään. Lisää joukkoon muut ainekset, paitsi jaloviina.
Kuumenna sinappia varovasti koko ajan sekoittaen, niin että seos kiehahtaa.
Anna sinapin hieman jäähtyä. Lopuksi lisää joukkoon jaloviina ja sekoita vielä kertaalleen. 

Lusikoi sinappi kiehuvassa vedessä kuumennettuihin purkkeihin ja kierrä päälle keitetyt kannet. 

Anna purkin / purkkien jäähtyä ja laita jääkaappiin maustumaan ainakin pariksi päiväksi. 

Tällä ohjeella saat mukavan maun kinkkuun.