maanantai 11. kesäkuuta 2018

Lihamuki -lahtelainen perinneruoka



Aina välillä tulee ikävä kotiseudulle, eli lahteen. Siellä ollaan synnytty ja kasvettu. Yksi asia mitä kaivataan on tietysti tuo lahtelainen perinneruoka, eli lihamuki. Baari illan jälkeen grillillä oli lihamuki se aivan ehdoton valinta. Perinteisestihän lihamuki tarjoillaan cokis pahvimukista ja se sisältää pelkkää kebab-lihaa.Välillä olen törmännyt myös versioihin, missä kebab-liha on korvattu jollain possun suikalelihalla, mutta se ei PRKL ole aito lihamuki.  Kastiketta ja pari pepperonia lihamukiin voi myös halutessaan ottaa, mutta rehut siihen ei kuulu, vaikka jotkut siihen sitäkin tunkevat. 

Keksijää lihamukille on arvuuteltu jo vuosia, mutta sitä ei olla varmuudella saatu selville. 

Lihamukin syönnin MM-kisoja on lahessa järjestetty jo vuodesta 2012 alkaen. Tänä vuonna kisan voitti heinolalainen Jesse Pynnönen, joka söi 1,2kg lihaa lähes tasan neljään minuuttiin. Edellisenä vuonna voittajalla meni syömiseen 11 minuuttia.  

Koska nykyään harvoin käydään lahessa tuon 900km:n välimatkan takia, niin lihamukin voi valmistaa myös kotona. Tässä ohje kebabille ja kastikkeelle. Lisäksi tarvitset mukin ja halutessasi pari jalapenoa. Kannattaa kokeilla! 


 AINEET:

800g nauta-sika jauheliha
2 rkl suolaa
2 rkl pippurisekoitusta
1 rkl chilijauhetta
1 rkl paprikajauhetta

Sekoita ainekset yleiskoneeseen ja sekoita noin 15 minuuttia. Käsittele sen jälkeen massasta ilma pois. Levitä folio vähintään kahteen kerrokseen ja muotoile lihamassasta tiukka makkaratangonmuotoinen pötkö. Varmista, että ilmaa ei massassa ole. Kääri massa folioon ja laita päät kunnolla kiinni. 
Paista 100 asteessa 3,5 tuntia .
Anna kypsän kebabin vetäytyä vielä 30 minuuttia.
Leikkaa pötköstä terävällä veitsellä viipaleita ja leikkaa ne annos kokoon. 
Levitä lastut kulhoon ja laita grillivastuksen alle ja kääntele, että lastut ottavat väriä. 

Tomaattipohjainen kastike:

400g paseerattua tomaattia
2 tl suolaa
2 tl pippurisekoitusta
1 rkl sinappia
2 kynttä valkosipulia
3 rkl sweet chili saucea
3 tl chilijauhe
2rkl ketsuppia




 

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Halstratut ahvenet




Käytiinpä taas yöpymässä laavussa lammen rannalla. Tarkoitus oli myös tehdä ruokia paikanpäällä mahdollisesti saamistamme kaloista. Mikä onkaan parempaa kuin juuri pyydetty- ja käsitelty kala, joka valmistetaan samantien. Otettiin samalla pieni tietoinen riski, että voi tulla nälkä jos saalista ei tulekkaan. Oli meillä varmuuden vuoksi mukana pari pakettia makkaraa ja aamupala pekonit. 

Vaikka kala ei aivan parhaiten syönytkään, niin saatiin muutamassa tunnissa useampi kymmenen suht isohkoa ahventa. Osa kaloista savustettiin ja alkupalaksi tehtiin kermaista savuahvenkeittoa ja pääruuaksi savustettiin lisää ahvenia ja halstrattiin muutama ahven. Ahventen kanssa syötiin uusia perunoita voi nokareella. Ruokajuomaksi oltiin raahattu tietysti muutama olut. 

Oltiin varauduttu tekemään ruokia myös hauesta, mutta nyt ei niitä saatu, joten ehkä seuraavalla reissulla. 

Olipa taas aivan mahtava reissu metsässä ja aivan huippu hyviä ruokia tuoreesta kalasta.  


HALSTRATUT AHVENET

Ainekset:

Muutama isohko ahven
Hienoa suolaa 

 Ohje:

Kalasta muutama ahven.
Perkaa ahvenet, mutta älä suomusta. Jätä pää paikalleen, mutta poista kidukset. 
Lisää ronskilla otteella kalan sisälle suolaa.
 Asettele ahvenet halsteriin. 
Grillaa molemmin puolin, kunnes kalan selkäevä irtoaa helposti. 

Tarjoile esim. uusien perunoiden kanssa ja nauti oluen kera.