torstai 28. lokakuuta 2021

Loimutettua hirven vasan ulkofilettä

 


Moni loimuttaa kalaa, mutta myös lihaa voi loimuttaa. Itse loimutin tällä kertaa hirven vasan ulkofilettä. 

Jos et ole kokeillut lihan loimutusta, niin suosittelen kokeilemaan. Valitse joku hieman ohuempi liha, mutta mikään lehtipihvi loimutettavan ei tarvitse sentään olla. 

Ainekset:

Hirven vasan ulkofile
Konjakkia
Suolaa

Ohje:

Tee nuotio ja polta haloilla hiillos. 
Poista lihasta mahdolliset kalvot ja kiinnitä file puutapeilla loimulautaan. 
Aseta lauta nuotion viereen poikittain, niin että koko lihan alalta on yhtä lämmintä. Laita nuotioon koko loimutuksen ajan pieniä puita niin, että pystyt lihan kohdalla pitämään kättä noin viisi sekuntia. Alkuun saa olla hieman kuumempi, niin fileen pinnat menee kiinni. 

Voitele filettä loimutuksen aikana muutaman kerran konjakilla. Kun liha on kypsän näköinen toiselta puolelta ota puutapit irti ja käännä file toisin päin. Kiinnitä file uudestaan lautaan. 

Kun liha on toiseltakin puolelta kypsän näköinen, ota liha laudasta irti ja mausta molemmilta puolilta suolalla. Laita liha folioon vetäytymään 15 minuutiksi. Aikaa tähän kaikkineen meni noin 1,5 tuntia.  

Ainekset


Valmis ulkofile

maanantai 25. lokakuuta 2021

Savuviskissä liekitettyä teerenrintaa

 


Eilen oli mukava pakkanen ja sehän  tarkoittaa latvalinnustusta näin syyslomalla. 

Lähdin tutuille metsästysmaille, jossa ikävä kyllä on tehty laajat avohakkuut, mutta latvalinnustuksessa sieltä niitä lintuja löytää. Lumipuku päälle ja lähdin kävelemään hakkuu aukkojen reunoja. Kovinkaan kauaa ei tarvinnut kävellä, kun puussa näkyi puuhun kuulumaton musta läntti. Kivääri pois aserepusta ja kiikaritähtäimellä varmistus, yksinäinen teerihän se siellä. 

Matkaa kuitenkin oli aivan liikaa, joten nyt piti miettiä reittiä lähemmäs. Hiipimällä ja ryömimällä pääsin lähemmäs ja katsoin, että lähemmäs en tule millään pääsemään. Etäisyysmittarilla mittaus ja etäisyyttä oli 175 metriä. 

Ase on kohdistettu 150 metriin, joten kauaa ei tarvinnut miettiä mihin ampua. Laukaus ja teeri eräksi puun alle. Nuori ukko teeri ja heti suolistus ja tietysti sydän, maksa ja kivipiira mukaan syötäväksi. 

Teeri laitettiin riippumaan pariksi päiväksi, mutta minulla oli odottamassa kodalla aikaisemmasta teerestä täkkäpalat (rintapalat), jotka olin päättänyt liekittää. 

Ennen täkkäpalojen liekitystä paistettiin nuotiolla pannulla voissa kivipiiran liha, jota pitää kypsyttää hieman pidempään ja aivan lopussa puhdistettu sydän ja maksa sekä pikkasen suolaa ja mustapippuria myllystä, onhan se vain hyvää. 

Illan kodalla kruunasi liekitetty teerenrinta. Liekitykseen käytettiin nyt 12 vuotiasta savuviskiä, joka sopii hyvin riistan kanssa. 

AINEKSET:

Yhden teeren rintapalat (täkät)

Savuviskiä

Voita

Suolaa

Mustapippuria myllystä

OHJE:

Kuumenna pannulla voi ja lisää teeren rintafileet. Paista molemmille puolille kaunis paistopinta. Älä paista riistaa liian kauan, ettei se rupea maistumaan maksalle. 

Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada pannulle savuviskiä ja anna syttyä tuleen. Liikuta teeren rintafileitä pannulla liekittämisen ajan. 

Kun liekki on sammunut, laita folioon kymmeneksi minuutiksi vetäytymään ennen tarjoilua. 




tiistai 19. lokakuuta 2021

Tilliliha

 



Minä olen ilmeisesti vanha ja olen elänyt sitä aikaa, kun koulussa tarjottiin vielä tillilihaa. Pojan mukaan hänen aikoinaan ei todellakaan tillilihaa ollut. Osa tillilihasta tykkäsi ja osa vihasi, mutta ei se minulla syömättä jäänyt. Ei se myöskään makuelämys ollut ja jäi kyllä vuosikymmeniksi makumuistiin. Enemmän kuin tilliliha minua ällötti ja tympi ne kuoripotut, joita myös kindereiksi kutsuttiin, koska monesti kuoren sisällä odotti syömäkelvoton peruna. Kuoriperunoita tarjottiin vielä pojankin peruskouluaikaan, mutta lukiossa oli jo poistunut valikoimista.  Nykyään toivottavasti kuoriperunoita ei löydä enää kuin museosta. 

Meillä ei siis olla kuoripottuja valmistettu, vaikka paljon perunaa syödäänkin. Perunat jaksaa kyllä kuoria ruuanlaittaja ihan jo siinä vaiheessa, kun ruokaa alkaa valmistamaan. 

On varmasti monia syitä miksi se tilliliha koulussa maistui miltä maistui, mutta itse tekemällä saat siitäkin hyvää. Ainakin tällä ohjeella:

TILLILIHA

Ainekset:

500g naudan kulmapaistia

n.2l vettä

1kpl porkkana

1kpl sipuli

1tl suolaa

5kpl kokonaisia valkopippureita

5kpl kokonaisia maustepippureita

1kpl laakerinlehti

Tillinvarsia (lehdet käytetään kastikkeeseen)

Kastike:

2rkl voita

4dl keitinlientä

2rkl vehnäjauhoja

1rkl viinietikkaa

1tl sokeria

1dl kuohukermaa

1dl hienonnettua tilliä


OHJE:

Huuhtele liha kylmällä vedellä ja laita se kattilaan. Peitä liha kylmallä vedellä ja kuumenna kiehuvaksi. Kuori pinnalle muodostuva vaahto pois. Kuori ja paloittele kasvikset ja lisää tillinvarsien kanssa kattilaan. Lisää joukkoon mausteet. 

Anna kiehua hiljalleen kannen alla n. 1,5-2h. Nosta liha jäähtymään ja kuutioi se paloiksi. Siivilöi liemi kastiketta varten. 

Sulata voi kattilassa, lisää joukkoon vehnäjauhot ja kiehauta. Lisää kuumaa keitinlientä koko ajan sekoittaen. Keitä n.15minuuttia. Mausta etikalla ja sokerilla. Lisää kerma ja tilli, kuumenna nopeasti. Tarkista maku. 

Lisää lihakuutiot kastikkeen joukkoon, kuumenna, mutta älä enään keitä. 

Tarjoile kuoripottujen ja vaikka porkkanaraasteen kanssa. 





lauantai 16. lokakuuta 2021

Helppo kanaviillokki

 


Edellisessä postauksessa kerroin, kuinka kokonainen broileri on hiukka iso yhdelle ihmiselle. Toki riippuu ihmisestä, mutta minulle se oli liian iso ja sitä jäi melkoisesti syömättä. Seuraavana päivänä sitten mietin, että mitähän siitä lopusta tekisi. 

Hetken olen miettinyt, että tahdon kanaviillokkia, vaikka ei ne lapsuuden maku muistot tästäkään ruuasta koulusta ole parhaimpia. Koska kuitenkin olen huomannut, että ne koulussa syödyt inhokit itse tehtynä on hyvän makuisia, niin nyt lähdin tekemään kanaviillokkia. 

Normaalistihan broileri ensin keitettäisiin rauhassa kattilassa, mutta koska nyt minulla oli valmiiksi kypsää broileria, niin tein siitä helppoa ja nopeaa kanaviillokkia. 

Valitettavasti minulla ei ollut mustaherukka hyytelöä, niin jopa kuva on mitään sanomattoman näköinen, mutta maku sentään oli aivan mahtava. 


Ainekset:

n. 350g kypsää broileria

2tl currya

3dl vettä

1kpl kanaliemikuutio

2rkl vehnäjauhoja

1rkl sitruunamehua

2dl kuohukermaa

Suolaa


Ohje:

Revi kypsästä broilerista lihat irti ja pieni sopivan kokoisiksi. 

Laita kattilaan vesi, kanaliemikuutio, curry ja kiehauta. 

Lisää vehnäjauhot, kuohukerma ja sitruunamehu.

Anna kiehua miedolla lämmöllä muutama minuutti.

Maistele jalisää tarvittaessa suolaa. 

Lisää broileri ja kuumenna kiehuvaksi.

Tarjoile riisin ja mustaherukkahyytelön kera. 





perjantai 15. lokakuuta 2021

Uunikana

 



Enkö ikinä opi, että nälkäisenä ei mennä kauppaan tai yleensäkään ilman ostoslistaa. 
Nyt kaupassa osui silmiin alennuksessa oleva kokonainen broileri ja melkosen iso semmoinen. Nooh koriinhan se nousi vaikka 1,6kg painava broileri on yhdelle aikas iso. 

Päätin, että teen siitä uunikanaa ja hyväähän siitä tuli. 

UUNIKANA

Ainekset:

1kpl kokonainen maustamaton broileri (n.1,6kg)
1kpl sitruuna
1kpl ruukku tuoretta timjamia
4kpl valkosipulinkynsiä
Suolaa
Mustapippuria myllystä
Oliiviöljyä
Juoksevaa hunajaa

Ohje:

Ota broileri huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä. Huuhtele broileri huolellisesti sisä- ja ulkopuolelta. Kuivaa talouspaperilla kuivaksi, aseta uunivuokaan. Ripottele sisälle suolaa ja mustapippuria myllystä. 

Pese sitruuna hyvin ja leikkaa lohkoiksi. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Laita sitruunalohkot, pilkotut valkosipulinkynnet ja ronskisti tuoretta timjamia broilerin sisään.

Sivele päälle oliiviöljyä ja juoksevaa hunajaa. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria myllystä. 

Lämmitä uuni 230 asteeseen. Nosta vuoka uuniin ja laske lämpötila 200 asteeseen. 

Paista broileria n. 1,5 tuntia ja valele aluksi pari kertaa oliiviöljyllä ja juoksevalla hunajalla ja sen jälkeen pari kertaa kostuta paistinliemellä. 

Voit koittaa broilerin kypsyyttä sen paksuimmasta kohdasta cocktailtikulla, jos reiästä tuleva neste on kirkasta, broileri on kypsää. 

Nosta vuoka uunista, peitä foliolla ja anna vetäytyä 10 - 15 minuuttia ennen tarjoilua. 

Tarjoile vaikka uunijuuresten kanssa ja ruokajuomaksi sopii olut. 





sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Hirvipata Intialaisittain

 


Hirvikausi on meneillään ja blogin tilastoista huomaa, että hirvireseptejä katsotaan tällä hetkellä ahkeraan. Monelle hirven liha tarkoittaa hirvikäristystä tai hirvipaistia ja onhan ne suurta herkkua. Toisaalta jos hirven lihaa syö useammin, niin haluaa tehdä välillä jotain muutakin.

Nyt pakastimesta kaivoin esiin hirven potkaa, joka sopii todella hyvin pataruokiin. Tällä kertaa lähdin Intialaiseen makumaailmaan. Saattaisi toki monelta Intialaiselta jäädä syömättä, kun sekaan laitoin pekonia. Pekoni on vaan niin hyvää. 

HIRVIPATA INTIALAISITTAIN

Ainekset:

n. 450g hirven luutonta potkaa

140g pekonia

2rkl garam masala -mausteseosta

1rkl jauhettua inkivääriä

2rkl tulista chilirouhetta

2kp valkosipulinkynsiä

2kpl sipulia

2tl suolaa

5dl turkkilaista jugurttia

400g tomaattimurskaa

Koristeeksi persiljaa


Ohje:

Poista hirvenlihasta mahdolliset kalvot ja paloittele kuutioiksi. Leikkaa pekoni paloiksi. Kuori sipulit ja leikkaa lohkoiksi. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. 

Ruskista pekonit pannulla ja kaada pataan. Ruskista samalla pannulla pekonin rasvassa hirven lihat parissa erässä ja kaada pataan. 

Lisää pataan silputtu valkosipulinkynsi ja sipulilohkot. Lisää pataan mausteet, tomaattimurska ja turkkilainen jugurtti, sekoita. 

Laita pata uuniin ja anna hautua 175 asteessa kolme tuntia. 

Koristele ruoka persiljalla ja tarjoa basmatiriisin kanssa. 

Nosta halutessasi pöytään tarjolle myös turkkilaista jugurttia ja ruokajuomaksi sopii hyvin olut. 




lauantai 2. lokakuuta 2021

Butter Chicken

 



Kaupassa oli tarjouksessa kanan ohutta fileeleikettä, joten päätin tehdä siitä päivän ruuan. Seuraavaksi piti ruveta kaupassa miettimään, että mitä siitä tekisi. Siitä se ajatus sitten lähti ja ostoskoriin alkoi tarvikkeet löytymään. 

BUTTER CHICKEN -Intialainen voikana

Ainekset:

480g Kanan ohutta fileeleikettä (maustamaton)
100g Voita
2kpl Valkosipulinkynsiä
1rkl Tuoretta inkivääriä raastettuna
2tl Garam Masala maustetta
1tl Juustokuminaa
1tl Kurkumaa
1kpl Punainen Chili
500g Paseerattua tomaattia
3rkl Tomaattipyreetä
1tl Suolaa
2dl Kuohukermaa

Turkkilaista jugurttia
Persiljaa

Ohje:

Paloittele fileeleikkeet kuutioiksi, ruskista voissa paistokasarissa ja siirrä lautaselle odottamaan. 

Hienonna valkosipulinkynnet ja kuullota voissa inkivääriraasteen kanssa. Viipaloi chili ja lisää joukkoon. Lisää joukkoon garam masala, juustokumina, kurkuma ja suola. 

Lisää paistokasariin paseerattu tomaatti ja tomaattipyree ja sekoita. Lisää joukkoon kuutioidut fileeleikkeet ja anna hautua keskilämmöllä kannen alla 20 minuuttia. 

Lisää joukkoon kuohukerma ja kiehauta. 

Laita tarjoiluastialle ja lisää päälle turkkilaista jugurttia ja koristele persiljalla. 

Tarjoile basmatiriisin kanssa ja ruokajuomaksi sopii hyvin olut.