Näytetään tekstit, joissa on tunniste Grilli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Grilli. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. elokuuta 2020

Teerenrintaa grillissä, voissa paistettua kanttarellia ja porterkastike

 


Niin se vain kesä alkaa päättymään ja syksy tulee. Metsästyskausikin jo alkoi sepelkyyhkyllä, mutta meillä on molemmilla niin paljon töitä, että kyyhkyn pyynti jää väliin. Ensi viikolla kuitenkin alkaa vesilintujen pyynti ja mikä parhainta myös monen vuoden tauon jälkeen saa täällä Lapissa metsästää myös metsähanhia. 

Niin kauan kun me ollaan täällä Lapissa asuttu, niin metsähanhi on ollut rauhoitettu ja me ei olla tätä perinteistä Lappilaista metsästystä päästy harrastamaan. Heti kun tieto metsästyksen sallimisesta tuli, niin pyysimme molemmat töistä muutaman päivän vapaata. Metsähanheahan ei tänä vuonna saakkaan metsästää Lapissa kuin viikon ja saaliskiintiökin on vain 1kpl metsähanhia metsästäjää kohti. Varasimme myös samantien mökin. 

Kyselin samantien alkuperäisasukkaalta neuvoja ja paikkoja mistä ja miten niitä metsähanhia nyt sitten saisi ja monien vuosien kokemuksella hän kertoi paikkoja missä hän on aikoinaan hanhia nähnyt ja metsästänyt. Varaamamme mökin lähellä on paljon isoja aapoja, joissa ainakin aikoinaan ovat metsähanhet pesineet, joten ehkä me edes metsästysreissullamme tulemme hanhia näkemään. 

Metsäkanalintujen pyyntiaikoja ei vielä ole päätetty, mutta riistakolmiolaskentojen mukaan ainakin teeren ja metson pesinnät ovat onnistuneet, joten uskallamme varovaisesti odottaa pitkää metsästyskautta niille. Pakastimesta löytyy vielä pari teertä ja nyt päätimme valmistaa yhden blogimme 7 vuotispäivän kunniaksi. Kaupasta löytyi onneksi tuoreita kanttarelleja ja pienpanimon portteria.

 

TEERENRINTAA GRILLISSÄ

AINEKSET:

 2kpl teeren rintafileitä

Suolaa

Riistamaustetta

Oliiviöljyä


OHJE:  

Hiero rintafileisiin suolaa ja riistamaustetta. Lorauta päälle hieman oliiviöljyä. Laita kuumaan grilliin suoralle tulelle ja anna lämmetä pari minuuttia per puoli. Laita folioon vetäytymään n. 5minuutiksi. Laita file lautaselle ja leikkaa viipaleiksi. Tarjoa seuraksi voissa paistettua kanttarellia, porterkastiketta ja uusia perunoita. 

PORTERKASTIKE

AINEKSET:

1kpl salottisipulia

2dl porter-olutta

2dl ranskankermaa 28%

1rkl dijon-sinappia   

1rkl oliiviöljyä

2tl juoksevaa hunajaa

Suolaa

Mustapippuria myllystä  

 OHJE:

Kuori ja silppua salottisipulit. Kuullota silppua pannulla oliiviöljyssä. Lisää porter, ranskankerma, sinappi ja hunaja. Anna kastikkeen porista keskilämmöllä n. 5minuutin ajan. Mausta mustapippurilla ja suolalla. 

 

VOISSA PAISTETTUA KANTTARELLIA

AINEKSET:

250G kanttarelleja

50g voita

2kpl salottisipulia

OHJE:

Puhdista kanttarellit ja pienennä sienet halutessasi. Paista sieniä pannulla, kunnes sienistä poistuva neste on poistunut. Silppua salottisipulit. Lisää kanttarellejen joukkoon sipulisilppu ja voi ja paista pannulla muutama minuutti. 



 

 

 

 

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Pekoniin käärittyä sinappista porsaan sisäfilettä grillissä




Kelit alkavat vihdoin lämpenemään ja sehän käy juuri oikeaan aikaan, nimittäin kuukauden kesäloma alkaa parin työvuoron päästä. Toisaalta olen säästellyt tekemättömiä asioita loman ajalle, mutta se on aivan varma, että kesälomaan kuuluu hyvä grillattu ruoka ja kylmä olut. Nyt vapailla grillattiin porsaan sisäfilettä, voideltiin sinappia pintaan ja viimeisteltiin pekonilla. Testaa ihmeessä.

Ainekset:

n.550g porsaan sisäfilettä
1tl suolaa
2rkl Dijon-sinappia
2tl savustettua paprikajauhetta
1tl mustapippuria myllystä
140g pekonia


Ohje:

Poista fileestä kalvot. Sekoita kupissa keskenään suola, Dijon-sinappi, savustettu paprikajauhe, mustapippuri. Sivele sinappiseos fileeseen. Kääri pekoniviipaleet fileen ympärille.

Ota fileeseen grillissä väriä, filettä välillä käännellen. Kun pekonit on saanut kauniin värin, niin nosta file alumiinifolioon. Aseta fileeseen paistomittari ja grillaa kunnes sisälämpötila on 65 astetta. Nosta file lepäämään 5 minuutiksi. Leikkaa noin 1cm viipaleiksi. 

Tarjoile vaikka uusien perunoiden kanssa. 

Ruokajuomaksi suositellaan olutta. 

lauantai 11. elokuuta 2018

Hirvivartaat grillissä




Tänään tulee tasan viisi vuotta siitä kun kirjoitimme ensimmäisen blogitekstin. Eli Ukot Kokkaa ruokablogi on 5 vee! Kiitos kaikille Teille lukijoille ja kyllä pakko on todeta, että laskureiden mukaan meillä on lukijoita. Alunperin blogin tarkoitus oli olla vain meille itselle tarkoitettu "reseptikirja", mutta miksi salata reseptejään. Näinä viitenä vuotena olemme tehneet ruokia blogiin lähes 200 erillaista ja toki määrä voisi olla  isompikin, mutta työt rajoittaa harrastamista. 

Tässä Ukot Kokkaa ruokablogin TOP-10 katsotuimmat reseptit:

1. Hillasoppa
2. Pulled Moose (nyhtöhirvi)
3. Hirven jauhelihakastike
4. Jallusinappi
5. Jauheliha-perunalaatikko
6. Savustettu kassler
7. Metsopaisti
8. Saksanhirvikäristys
9. Kermainen savuporokeitto
10. Lapin ukon keitto

Tuosta katsotuimmista resepteistä voimme todeta, että Suomalaisuus, lähiruoka, riista ja liha ovat ne mitä meidän blogin lukijat suosivat. Me emme ole erikoistuneet kasvisruokiin tai vaikka gluteenittomiin ruokiin. Meille tärkein raaka-aine on liha ja lihasta tehtyjä ruokia tulemme tekemään jatkossakin.  

Nyt itse asiaan, eli hirvikausi alkaa taas lähestyä ja pakkasesta pitää syödä viime vuoden lihoja pois. Nyt löysin pakkasesta pienen paistin, joka oli jo hieman vanhemmasta hirvestä, joten ajattelin marinoida sen, että saan lihan mureutumaan ja kuitenkin pyrin säilyttämään itse hirven maun, enkä peittämään sitä vahvalla marinaadin maulla. Omasta mielestäni onnistuin ja maistui myös muille. 

HIRVIVARTAAT GRILLISSÄ

Ainekset:

600g hirven paistia

Marinadiin:

3rkl oliiviöljyä
2dl olutta
1kpl valkosipulinkynsiä hienonnettuna
3tl sitruunamehua
2tl suolaa
1,5rkl riistamaustetta
2tl soijaa
1rkl juoksevaa hunajaa

Ohje:

Leikkaa paisti reilun kokoisiksi paloiksi. Sekoita marinadi-ainekset kulhossa ja kaada pussiin. Lisää pussiin lihapalat. Laita pussi kulhoon ja laita jääkaappin vuorokaudeksi. Kääntele pussia välillä. 

Kun lihat ovat olleet vuorokauden marinadissa kaada marinadi pois ja laita lihat metallisiin varrastikkuihin. 

Grillaa kuumassa grillissä välillä käännellen, kunnes ovat sinun makuusi kypsiä. 


Grilli ruuan kanssa maistuu tietysti kylmä olut. 




tiistai 7. elokuuta 2018

Grillattua poronvasan paahtopaistia ja uuden sadon kasviksia




Pakasteesta löytyi poroa enään pieni paahtopaisti. Pojan ollessa intissä päätin laittaa siitä itselle iltapalaa grillissä. Seuraksi grillasin uuden sadon kasviksia. 

GRILLATTUA PORONVASAN PAAHTOPAISTIA

Ainekset:

300g poron vasan paahtopaistia
Suolaa

Ohje:

Poista paistista mahdollinen kalvo. Mausta paahtopaisti pelkällä suolalla. Ota paistiin ensin kuumassa grillissä väri paistamalla n. 2minuutttia per puoli. Laita paisti folioon ja laita paistin paksuimpaan kohtaan paistomittari. Paista miedolla lämmöllä grillissä, kunnes lämpömittari näyttää 60 astetta, jolloin liha on mureaa ja mehukasta (medium). Nosta paisti n. 10minuutiksi vetäytymään. Leikkaa paistista syiden vastaisesti viipaleita. 


UUDEN SADON KASVIKSIA GRILLISSÄ

Ainekset:

2kpl porkkanaa
1kpl naurista
1kpl sipulia
6kpl uusia perunoita
2kpl raitajuuria
Oliiviöljyä
Suolaa 
Mustapippurirouhetta

Ohje:

Pese porkkanat ja leikkaa isohkoiksi paloiksi. Kuori ja lohko nauris, sipuli ja raitajuuret. Pese ja lohko uudet perunat. Laita grilliastiaan ja lisää joukkoon oliiviöljyä, suolaa ja mustapippurirouhetta. Grillaa välillä käännellen noin 30-45 minuuttia kunnes kasviksissa on kunnollinen väri ja maku. 





sunnuntai 5. elokuuta 2018

Grillattu kokonainen lohi ja kasvislisuke




Meidän blogin yksi periaatteistahan on ollut alusta asti tehdä ruokaa mahdollisimman paljon itse metsästetystä lihasta ja itse pyydetystä kalasta. Lisäksi on pyritty saada vihanneksia omasta puutarhasta. 

Valitettavasti kalaa ei aina saa, joten nytkin kala oli kaupasta. Kuitenkin kaikki kalan sisälle laitetut yrtit ja lisukkeina olleet perunat ja kasvikset olivat grillin vieressä olevalta kasvimaalta. 

Onhan se aivan parasta käydä nostamassa tuoreet siiklit keitettäväksi ja kerätä tuoreet yrtit ja kasvikset juuri ennen valmistusta. 

Nyt päätin täyttää kirjolohen yrteillä ja lohen rinnalle keitin uudet perunat ja tein kasvislisukkeen.

Ainekset: 

1kpl pieni lohi tai kirjolohi
Suolaa
Mustapippurirouhetta
Tuoretta sitruunamelissaa
Tuoretta tilliä
Tuoretta basilikaa
Tuoretta kesäsipulinvartta
50g Voita
Oliiviöljyä

Ohje:

Pese lohi ja kuivaa talouspaperilla. Tee lohen nahkaan muutama viilto molemmille puolille. Mausta sisus suolalla ja mustapippurirouheella. Täytä kala yrteillä ja lisää sisään myös voita paloina.Hiero kalan molemmat puolet oliiviöljyllä. Halutessasi laita vielä viiltoihinkin suolaa ja mustapippurirouhetta. 

Nosta lohi kuumaan grilliin ja grillaa molemmin puolin noin 10minuuttia. Vähennä lämpöä ja grillaa kannen alla vielä noin 20minuuttia. Kun selkäevä lähtee irti helposti nykäisemällä, on kala kypsä.


KASVISLISUKE:

Ainekset:

1kpl pienehkö kurkku
1kpl paprika
12kpl kirsikkatomaatteja
3kpl pieniä chilejä (esim. apache)
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippurirouhetta

Ohje:

Huuhdo vihannekset. Leikkaa kurkku isohkoiksi paloiksi. Halkaise paprika, poista siemenet ja leikkaa isohkoiksi paloiksi. Jos kirsikkatomaatit ovat tosi isoja, puolita ne. Viipaloi chilit, jos haluat niin poista siemenet. Laita vihannekset kulhoon ja lisää oliiviöljyä ja mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Sekoita kunnolla. 

Kaada vihannekset pannulle ja grillaa kasvikset pehmeiksi. 

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Porsaan grillikylkeä uunissa




Eipä ole paljon ukkomaisempaa syötävää, kuin grillikylki. Mikä onkaan parempaa evästä matkaan, niin kalareissulle kuin marjaankin. Porsaankylki oli hyvässä tarjouksessa tällä viikolla  ja tänään tehtiin jo toinen erä. Meijän mielestä grillikylki on aivan parasta, kun se on kunnolla jäähtynyt. Huomenna siis napsitaan ihan välipalaksi grillikylkeä. 

Ainekset:

n.1,5kg Porsaankylkeä

Rubi:

Grillimaustetta
Savupaprikajauhetta
Valkosipulijauhetta
Chilijauhetta


Ohje:

Ota possunkylki puoltatuntia aiemmin huoneenlämpöön. Sekoita kulhoon grillimaustetta, savupaprikajauhetta, valkosipulijauhetta ja chilijauhetta oman makusi mukaan. Laita possunkylki uunivuokaan ja hiero siihen rubia kauttaaltaan. Lämmitä possunkylkeä uunissa ensin 250asteessa n.20minuuttia, jonka jälkeen laske uunin lämpö 175asteeseen. Anna lihan olla uunissa n.1,5 tuntia, jonka jälkeen käännä liha ja anna vielä paistua n.1tunti. Ota liha uunista ja kääri folioon vetäytymään vähintään puoleksi tunniksi. Tarjoile vaikka perunamuussin kanssa tai syö ihan sellaisenaan. Aivan parasta seuraavana päivänä. 

perjantai 18. heinäkuuta 2014

GRILLATTU LOHI UUNISSA





Eilen kävin ostamassa lohifileen kaupasta ja pojan kanssa päätettiin grillata se uunissa. Eli ei muuta kuin fileen paksuuden mukaan suolaa pintaan ja uuni grillivastuksilla täysille. Laita pellille folio ja aseta file siihen. Laita pelti korkeimmalle tasolle uunissa ja anna paistua noin 15-20 minuuttia hieman riippuen lohen paksuudesta. 

Nyt syötiin fetasalaatin kanssa, mutta toimii toki vaikka uusien perunoiden kanssa.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

HAMPURILAINEN GRILLISSÄ


Tänään meillä piti laittaa hirvipaistia, mutta koska sukulaisia tuli käymään, niin tuli suunnitelmiin kiireellinen muutos. Onneksi jääkaapista löytyi ainekset myös grillattavaan, koska kelihän oli vallan mainio (meillä tosin saatetaan grillata keskellä talveakin).  Valitettavasti tämä ruoka ei ole millään tavalla lähiruokaa lukuunottamatta tomaatteja ja kurkkua, jotka sentään olivat omasta maasta. 

Tähän tuskin sen kummempia ohjeita tarvitsee laittaa, mutta tässä tämän ainekset:

Hampurilaispihvejä
Hampurilaissämpylöitä (ikävä kyllä valmiita)
Pekonia
Cheddar juustoa
Kananmunaa
Sipulia
Lehtisalaattia

ja koristeeksi lautaselle:

A-luokan grillimakkara
Tomaattia
Kurkkua

Pakko sanoa, että pikaiseksi hätävaraksi oli aivan hyvä grilliateria ja sukulaiset tykkäsivät. Mahat tuli täyteen ja eipä kaikilla koko setti edes mahtunut mahaan.

Hirvipaistia kenties sitten huomenna :)