perjantai 4. lokakuuta 2024

Mongolialais tyylistä hirveä


 

Tällä kertaa hirvestä valmistui Mongolialais tyylistä hirveä. 


AINEKSET:

700g hirven lihaa

6rkl maissitärkkelystä

2kpl pieniä porkkanoita

3kpl chiliä

1,5kpl paprikaa

2kpl sipulia

Hyppysellinen seesamin siemeniä

Ruohosipulia tai kevätsipulia


Kastike:

6kpl valkosipulinkynsiä

3cm pala inkivääriä

1/2dl soijakastiketta

1/2 osterikastiketta

3rkl fariinisokeria

1dl vettä

2rkl sriracha kastiketta


OHJE:

Suikaloi liha ja kasvikset. Pyöritä liha suikaleet kulhossa maissitärkkelyksessä ja nosta sivuun. Hienonna erilliseen kulhoon inkivääri ja valkosipulinkynnet. Lisää joukkoon muut kastikkeen aineosat ja sekoita kunnolla. 

Paista pannulla kasvikset voissa tai öljyssä kunnes ottavat hiukan väriä ja nosta pois pannulta. Lisää öljyä hiukan sekä lihat pannulle pienissä osissa jotta saat tasaisen väri kaikkiin paloihin. Kun kaikki lihat on ruskistettu laita kasvikset sekaan ja lisää kastike. Anna tekeytyä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. 

Tarjoile esim keitetyn riisin kanssa ja ripottele päälle leikattua ruohosipulia tai kevätsipulia, sekä seesamin siemeniä. 



torstai 26. syyskuuta 2024

Portteri-lihapata


 Täällä Sodankylässäkin alkaa ilmat kylmetä ja silloin viimeistää alkaa tekemään mieli pataruokia. Pakastimesta löytyi vielä pieni hirven paisti ja kaveriksi hirven lihalle laitoin pataan naudan sisäpaistia. Hyvää tuli ja tästä määrästä ruokaa riitti minulle muutamaksi päiväksi. 

AINEKSET:

n. 900g naudan sisäpaistia
n. 600g hirven paisti
0,8l Portteri -olutta
230g chorizoa
140g pekonia
200g leipäjuustoa
1prk (a184g) kanttarelleja suolavedessä
3rkl riistafondia
2kpl sipulia
2kpl porkkanoita
10kpl mustapippureita
10kpl katajanmarjoja
4rkl jauhoja
Suolaa
Voita

OHJE:

Ota lihat huoneen lämpöön tuntia ennen valmistusta. Leikkaa naudan -ja hirven paistit reiluiksi kuutioiksi. Kuutioi pekoni ja paloittele chorizo. Kuori ja pilko sipulit sekä kuori ja paloittele porkkanat. Paista pekonit pannulla ja kaada pataan. Lisää pannulle voita ja ruskista lihoja useammassa erässä ja kaada pataan. Ruskista chorizoja pannulla voissa hetki ja kaada pataan. Kuullota sipuli voissa pannulla ja lisää pataan. Lisää pataan paloitellut porkkanat. Lisää pataan mustapippurit, katajanmarjat, riistafondi, jauho ja suola. Huuhtele pannu oluella ja kaada olut pataan. 

Laita pata 175 asteiseen uuniin ja peitä kannella. Kun pata on ollut uunissa 2 tuntia, niin lisää joukkoon kuutioitu leipäjuusto. Kaada kanttarelleista suolavesi pois ja huuhtele. Paista kanttarelleja voissa pannulla, kunnes neste on haihtunut ja kaada pataan. Anna hautua padassa vielä tunti. 

Tarjoile esim  perunamuussin ja salaatin kanssa. 

lauantai 21. syyskuuta 2024

Teeri raviolit ja valkoviinikastike

 


Metsäkanalintujen pyyntiaika on käynnissä ja välillä haluttaa tehdä hiukan muutakin kuin perinteisesti on tapana. Tällä kertaa teertä raviolin muodossa. 

TAIKINA

Ainekset:

300g Durum jauhoja (n 4.5dl)

3kpl kananmunia

3tl oliiviöljyä

Ohje: 

Laita jauhot tasolle keoksi ja tee keskelle reikä ja riko kananmunat sinne. Nostele jauhoja kananmuniin ja vaivaa taikina tasaiseksi. Lisää öljy lopussa ja jatka taikinan vaivaamista 10 minuuttia kunnes taikina on kimmoisaa. Jos taikina jää tahmeaksi, lisää jauhoja. Jos taikina jää kuivaksi, niin voit lisätä vettä tai öljyä. Nosta taikina kulhoon ja peitä kulho kelmulla. Anna tekeytyä 1-2 tuntia huoneenlämmössä. 

TÄYTE

Ainekset:

350g teeren rintafileetä

1pkt (70g) parman kinkkua

1pkt (250g) ricotta juustoa

1-2rkl suolaa

2rkl mustapippuria myllystä

6 vartta tuotetta timjamia (tai 2tl kuivattua)

2tl rakuunaa

1,5tl valkosipulijauhetta

OHJE:

Hienonna teeren fileet, parman kinkku ja timjami tehosekoittimessa tai käsin. Sekoita joukkoon ricotta juusto, suola ja pippuri. Nosta seos jääkaappiin tekeytymään vähintään tunniksi. 

RAVIOLIEN TÄYTTÖ:

Kaulitse pasta taikina pastakoneella levyiksi pienissä osissa pastakoneen ohjeiden mukaisesti, siten että taikina levyt ovat n 1mm paksuisia. Laita lihatäytettä n. 1tl kokoinen nökäre keskelle taikina levyä noin 5cm välein. Nosta toinen taikina levy nökäreiden päälle ja painele taikinat toisiinsa nökäreiden välistä ja leikkaa 5cm kokoisia ravioleja. Laita kattilaan vettä ja hiukan suolaa. Keitä kiehuvassa vedessä n. 3 minuuttia riippuen raviolin koosta ja pastan paksuudesta. Tarjoile heti tai jäähdytä raviolit nopeasti siivilässä kylmän veden alla keittämisen jälkeen ja valuta hyvin ja lämmitä juuri ennen syömistä 2 minuuttia kiehuvassa vedessä.  

KASTIKE

AINEKSET:

2dl kuivaa valkoviiniä

25g voita

1tl rakuunaa

2dl kermaa

2kpl pieniä salottisipuleita

5kpl timjamin varsia

2kpl valkosipulinkynsiä

1rkl riistafondia

OHJE:

Hienonna sipulit, kuullota voissa ja lisää valkoviini. Lisää mausteet ja yrtit ja anna keittyä kasaan pari minuuttia. Lisää kerma ja anna tekeytyä miedolla lämmöllä 5 - 10 minuuttia. Siivilöi kastike. 


sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Pulled Beef

 


Tein perjantai ruuaksi pitkästä aikaa Pulled Porkkia, pitaleipiä ja coleslawia. Pulled Pork on niin hyvää, että 800g liha meni heittämällä. Koska pitaleipiä ja coleslawia jäi reippaasti, niin mietin mitä lauantaina tekisin ruuaksi, niin että ei jäisi hävikkiä. Minulla oli jääkaapissa pala naudan sisäpaistia, jolle en ollut vielä miettinyt reseptiä, joten päätin tehdä Pulled Beeffiä. Koska naudan liha on vähärasvaista, niin haudutin paistin colassa ja loppu tulos oli onnistunut. Tämäkin oli niin hyvää, että ruoka tuli kerralla syödyksi.

Ainekset:

n. 900g naudan sisäpaistia

0,5l colaa

3rkl BBQ-kastiketta

Suolaa

Mustapippuria myllystä


Ohje:

Lämmitä uuni 175 asteeseen, kuivaa liha talouspaperilla ja hiero lihaan suolaa ja mustapippuria. Nosta paisti pataan. Nosta pata uuniin ilman kantta 30 minuutiksi. Nosta pata uunista ja lisää pataan cola ja BBQ-kastike. Peitä pata kannella, laske uunin lämpötila 125 asteeseen ja nosta pata uuniin. Anna lihan kypsyä n. 4 tuntia. Nosta pata uunista ja anna lihan hetki jäähtyä liemessä. Nosta liha vuokaan ja revi liha suikaleiksi kahden haarukan avulla. 

Tarjoile esim pitaleipien ja coleslawin kanssa. 

torstai 12. syyskuuta 2024

Chilihauki

 


VIIKON KALARUOKA

CHILIHAUKI

Ainekset:

500g haukifileetä

3rkl sriracha kastiketta

1kpl chili viipaloituna

2tl juoksevaa hunajaa

Suolaa


Ohje:

Voitele uunivuoka ruokaöljyllä. Asettele haukifileet uunivuoalle. Ripottele päälle hieman suolaa. Voitele haukifilee sriracha kastikkeella ja juoksevalla hunajalla. Lisää päälle chili viipaleet. 

Anna maustua n. 60 minuuttia.

Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. 

Tarjoile esim kermaisen kanttarellikastikkeen, kermaviilikastikkeen ja riisin kanssa. 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Punaviinissä haudutettua sorsaa

 


Taas on Sodankylän "päätapahtuma" tältä vuodelta taputeltu, eli elokuvafestarit. Itse pääsin tänä vuonna vain lauantaina, koska opiskelut. Ilmeisesti osalla oli jo kunto loppunut keskiviikkona aloitettuun tapahtumaan, koska väkeä ei kyllä ollut niin paljon kuin yleensä. Näin sunnuntaisena sadepäivänä ei grillailu kiinnosta, niin pataruokahan on helppoa ja hyvää 

PUNAVIINISSÄ HAUDUTETTUA SORSAA

AINEKSET:

1kpl patavalmis sorsa

0,75l punaviiniä

2kpl porkkanaa

1kpl punasipuli

1kpl palsternakkaa

2kpl laakerinlehtiä

10kpl katajanmarjoja

15kpl mustapippureita

Suolaa

Voita ruskistamiseen

Ruskeaa suurustetta

OHJE:

Ota sulanut patavalmis sorsa huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta. 

Huuhtele ja kuivaa sorsa. Ruskista sorsa pannulla voissa ja nosta sorsa pataan. 

Huuhtele pannu punaviinillä ja kaada punaviini pataan. 

Kuori punasipuli ja lohko se, lisää pataan. Kuori ja paloittele porkkanat ja palsternakka, lisää pataan. Lisää pataan laakerinlehdet, katajanmarjat, mustapippurit ja mausta suolalla. 

Kypsennä uunissa 150 asteessa n. 2 tuntia. 

Nosta lintu padasta ja anna jäähtyä käsittelylämpöiseksi, ennen kuin erottelet lihat luista. Siivilöi paistoliemi ja kaada kattilaan. Lisää suuruste, sekoittele ja keitä kasaan.

Tarjoile vaikka hunajaisten uunijuuresten kanssa. 

torstai 9. toukokuuta 2024

Karitsa dumplings

 


Aasialaisia dumplingssejä karitsan jauhelihasta. 

Dumplings täyte


500g karitsan jauhelihaa
2kpl kevätsipuli
4cm pala inkivääri (30g)
2 chiliä
250g kiinankaali
3/4dl soijakastike
1rkl seesamiöljy
1/2 ruukku korianteri
1 kananmuna

Laita liha isoon kulhoon. Hienonna chili, sipuli,
korianteri, inkivääri ja kiinan kaali ja lisää lihan kanssa samaan kulhoon. Lisää joukkoon soijakastike, seesamiöljy ja kananmuna. Sekoita kulhossa olevat ainekset tasaiseksi seokseksi. Nosta jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi.

Dumpling taikina 

8dl vehnäjauhoja
2 2/3 dl vettä

Vaivaa ainekset keskenään käsin noin 5min, kunnes taikina on tahmeaa mutta ei tarttuvaa. Lisää jauhoja tarvittaessa

Laita liinan alle lepäämään tunniksi.

Tee taikinasta pötkö ja leikkaa se 25-30 osaan. Peitä palaset liinalla kuivuuden estämiseksi. Kaulitse yksi pala kerrallaan pyöreiksi taikinoiksi ø 6cm ja laita täytettä keskelle taikinaa 1 1/2 rkl. Kostuta reunat vedellä ja laita reunat täytteen päältä yhteen ja rypytä reunat siten että taikina nyytti on umpinainen ja täytteet kokonaan taikinan sisällä.

Kypsentämiseen kaksi tapaa
1. Paistinpannulla valmistaminen. Paista paistinpannulla rypytys-sauma ylöspäin 3-5 minuuttia keskilämmöllä jolloin pohja ottaa väriä. Lisää pannuun muutama desilitraa vettä jolloin dumplinit ovat noin 2cm vedessä ja laita kansi päälle ja anna olla reilu 10minuuttia. 

2. Bambuisessa höyrytysastiassa valmistaminen. Laita höyrytys astia paistinpannulle jossa on kokoajan 2-3cm vettä ja veden tulisi kiehua pienesti kokoajan. Laita dumplinit leivinpaperin päälle höyrytysastian ylimpään ritilään ja anna höyryttyä kannen alla noin 10min. 


Chili kastike

1/2 kevätsipuli
1dl soijakastike
2rkl chiliöljy
1rkl sriracha
1rkl korianteri

Hienonna kevätsipuli ja korianteri ja siirrä pieneen astiaan. Mittaa muut ainekset korianteri-sipuli silpun sekaan ja sekoita kaikki keskenään.

Tarjoile dumplingsit lämpimänä chili kastikkeen kanssa.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Birria-pata

 


Birria on mausteinen meksikolainen pataruoka, joka syödään tyypillisesti tortillojen kanssa. 

AINEKSET:

2,5kg kassleria

2tlk (800g) tomaattimurskaa

5 kpl chiliä

9kpl valkosipulinkynsiä

2kpl sipulia

2tl korianterin siemeniä

2tl chili jauhetta

2tl juustokuminaa

2tl neilikkaa

3kpl kanelitankoja

5kpl laakerinlehtiä

1l lihalientä (kiehuva vesi +2kpl lihafondi)


OHJE:

Kuutioi liha isohkoiksi paloiksi noin 7cm x 7cm ja paista pannulla pinnat. Siirrä isoon kannelliseen pataan. Paahda chilit pannulla, niin että ne saavat hyvän värin pintaan, siirrä erilliseen kulhoon. 

Kuullota sipuli, valkosipuli ja mausteet pois lukien kanelitangot ja laakerinlehdet. Siirrä pannulta samaan kulhoon chilien kanssa. Lisää kulhoon vielä tomaattimurskat ja soseuta kaikki sauvasekoittimella. Lisää tasainen seos lihojen kanssa samaan pataan ja lisää sinne sekaan vielä lihaliemi.

Laita pata uuniin noin 175 asteeseen 3,5 tunniksi. 

Tarjoile lämpimien tortillojen kanssa. 

Birria Tacot

Maissi tortillat

Birria-pata

1kpl sipuli kuutioituna

1 ruukku korianteria

Juustoraastetta

Birria-padasta siirretään lihan palat erilliseen astiaan ja nyhdetään lihat. Lisää lihan joukkoon pari desilitraa lientä padasta. 

Paista tortillat pannulla molemmin puolin ja lisää pannulle molemmin puolin ja lisää päälle juustoraastetta, sipulikuutiot sekä oman maun mukaan hiukan korianteria, sekä nyhdetty liha. 


tiistai 2. huhtikuuta 2024

Punaviini marinoitu karitsanviulu


Perinteisesti pääsiäisenä valmistan lampaasta ruuan läheisille. Tälläkin kertaa ruokapöydän ääreen kokoontui muutama läheinen. Tänä vuonna valmistin karitsanviulua. 

AINEKSET:

n. 2700g karitsan viulu

Marinadi:

3,5dl punaviiniä
1,5rkl dijon-sinappia
1,5dl oliiviöljyä
4kpl valkosipulinkynsiä murskattuna
2tl minttua
2tl rosmariinia
2tl timjamia
2tl suolaa
1tl mustapippuria myllystä

Päälle 4 kappaletta kuorittuja puolitettuja valkosipulinkynsiä. 
Vettä

OHJE:

Sekoita marinadin ainekset keskenään kulhossa ja kaada esim isoon kinkkupussiin. Nosta pussiin karitsan viulu ja kääntele pussia. Nosta jääkaappiin n. 12 tunniksi. Kääntele pussia muutaman kerran marinoitumisen aikana. 

Ota karitsan viulu huoneenlämpöön tuntia ennen valmistusta. 

Nosta liha uunivuokaan, kuivaa marinadista. Tee lihaan reikiä ja upota niihin puolitetut valkosipulinkynnet. Kaada vuokaan hieman vettä. 

Työnnä lihaan keskelle lämpömittari siten, että se ei osu luuhun. 

Paista uunissa ensin 200 asteessa noin 20 minuuttia, että liha ottaa kauniin paistopinnan. 

Laske uunin lämpötila 150 asteeseen ja paista viulua kunnes sisälämpötila on 75 astetta. Valele viulua vuoassa olevalla nesteellä pari kertaa paiston aikana. 

Nosta viulu uunista ja anna vetäytyä folion alla vähintään 20 minuuttia. Leikkaa viulun liha vinosti luuhun päin viipaleiksi paistiveitsellä. 

Tarjoile esim kermaperunoiden, punaviinikastikkeen ja salaatin kanssa. 



sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Punaviinissä marinoitua lampaankaretta

 


Pääsiäiseen on aikaa enää alle viikko ja minähän olen aloittanut pääsiäisen vieton jo hyvissä ajoin. Ei minulla ole todellakaan pääsiäiskoristeita ym, mutta ruokia olen suunnitellut ja osan jo toteuttanut. Tyttö tulee pitkästä aikaa lomalle ja normaalisti olisimme laskettelemassa, pilkillä ja muuten ulkona aikaa viettäneet, mutta nyt on urheilijan jalka paketissa. Tyttö sitten sanoi, että leivotaan, niin voin sanoa, että nyt on mökki tavaroihin ostettu niin paljon leivontatarvikkeita, että voi olla vuoden leivonta kiintiöt täynnä. 

Nyt tein punaviinissä marinoitua lampaankaretta ja voin sanoa, että tämä oli yksi parhaimmista lammasruuista mitä olen ikinä syönyt. 

PUNAVIINISSÄ MARINOITUA LAMPAANKARETTA

AINEKSET:

n.600g lampaankaretta

0,5dl oliiviöljyä

2dl punaviiniä

3kpl valkosipulinkynsiä hienonnettuna

1dl tuoretta timjamia

2rkl juoksevaa hunajaa

1tl suolaa

1/2tl mustapippuria myllystä

Voita paistamiseen


OHJE:

Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Kaada marinadi pakastepussiin ja nosta lampaankare pussiin.. Nosta pussi jääkaappiin marinoitumaan vuorokaudeksi. Kääntele pussia välillä. 

Ota marinoitu kare huoneenlämpöön tunti ennen valmistusta. 

Ruskista kareen pinta pannulla voissa joka puolelta. Nosta kare uunivuokaan. 

Kypsennä 175 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes lihan lämpötila on 58 astetta. 

Anna lihan vetäytyä 10 minuuttia foliokääreessä. 

Leikkaa lampaan kare kyljyksiksi. 

Tarjoile esim paahdettujen puikulaperunoiden ja olutkastikkeen kanssa. 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Yrtti-sinappikuorrutettua lampaan karetta

 


Pääsiäinen lähestyy ja meilläkin on tullut tavaksi nauttia silloin lammasta. Näin bloggarina aloitin tänä vuonna reseptien suunnittelun jo hieman etukäteen. Dijon-sinapilla kuorrutettua lampaan karetta rosmariinilla ja mintulla maustettuna, sekä panko-jauhoilla paneroituna. 

AINEKSET:

n.600g lampaan karetta

1,5rkl Dijon-sinappia

0,5dl pankojauhoja

0,5tl kuivattua rosmariinia

0,5tl kuivattua minttua

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Voita paistamiseen


OHJE:

Poista kareesta ylimääräinen rasva ja kalvot. Mausta suolalla ja mustapippurilla molemmin puolin. 

Ruskista voissa joka puolelle kaunis pinta. 

Nosta kare uunivuualle ja voitele päällys dijon-sinapilla. 

Sekoita rosmariini ja minttu pankojauhoihin.

Ripottele panko-seosta kareen päälle. 

Kypsennä uunissa 175 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes lihan sisälämpötila on 58 astetta.

Kääri liha folioon ja anna vetäytyä n. 10 minuuttia. 

Leikkaa kare kyljyksiksi

Tarjoile esim punaviinikastikkeen ja puikulasoseen kanssa. 



maanantai 5. helmikuuta 2024

Punaviinissä haudutettua possua

 



Possu oli tarjouksessa, joten pitihän sitä ostaa. Possun lapa sopii hyvin pataruokiin ja kotona oli ruuanlaittoon aiemmin ostettu pullo punaviiniä, joten siitä se idea lähti. Pataruuat on kyllä niin parasta ruokaa varsinkin näin talvella.  

Ainekset:

1,4kg possun luullista lapaa

200g chorizoa

140g pekonia

0,75l  punaviiniä

1prk (a184g) kanttarelleja suolavedessä

2kpl sipulia

3kpl valkosipulinkynsiä

28g lihafondi kuutio

1dl vehnäjauhoja

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Voita


Ohje:

Ota liha huoneenlämpöön tuntia ennen valmistamista. Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi. Kuutioi pekoni ja paloittele chorizo. Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulikynnet. Kaada kanttarelleista suolavesi pois ja huuhtele. Paista pekonit pannulla ja kaada pataan. Ruskista lihapaloja parissa erässä pekonin rasvassa, kaada lihapalat pataan. Lisää pannulle voita ja paista chorizoja hetki pannulla ja kaada pataan. Lisää pannulle voita ja paista kanttarelleja voissa, kunnes neste on haihtunut. Kuullota sipuli ja valkosipuli voissa ja lisää pataan. Lisää punaviini, jauhot ja lihafondikuutio, kiehauta ja lisää pataan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Peitä pata kannella ja anna hautua uunissa 175 asteessa n. 3,5 tuntia.   

Tarjoile esim keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa. 

perjantai 2. helmikuuta 2024

Kananugetit

 


Presidentinvaalejen ensimmäisen kierroksen tulosten seurantaan päätin tehdä itsetehtyjä kananugetteja. Nugettejen kylkeen hyvä majoneesi ja kyytipojaksi kylmä olut, toimii!

AINEKSET

600g maustamatonta broilerin rintafileetä

2dl vehnäjauhoja

3kpl kananmunia

3dl korppujauhoja

2tl suolaa

Mustapippuria myllystä

Rypsiöljyä paistamiseen


OHJE

Leikkaa fileistä sopivan kokoisia paloja. 

Ota kolme syvää lautasta. Ensimmäiseen laita vehnäjauhot, suola ja mustapippuri, sekoita ainekset hyvin keskenään. Toiseen lautaseen riko kananmunat ja vatkaa rakenne rikki haarukalla. Kolmannelle lautaselle laita korppujauhot. 

Kieritä kananpalat ensin vehnäjauho-mausteseoksessa, kasta sitten kananmunaan ja lopuksi kieritä korppujauhoissa. 

Paista nugetit öljyssä kattilassa, kunnes nugetit on kauniin värisiä ja kypsiä. 

Nosta nugetit esim reikäkauhalla talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy valuu pois.

Tarjoile kananugetit esim chilimajoneesin kanssa. 



lauantai 27. tammikuuta 2024

Hawaijinleike

 


Päätin matkustaa ajassa lapsuuteen ruokamatkalle ja päätin valmistaa retroruokaa 80-luvulta. Hawaijinleike on leivitetty porsaanleike, joka valmistetaan samalla tavalla kuin moni muu leike. Leikkeestä hawaijinleikkeen tekee päälle asetettava maustevoi ja ananasrengas. 


Ainekset:

360g porsaan ulkofileepihvejä (3kpl)

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Leivitys:

1dl vehnäjauhoja

2kpl kananmunia

2dl korppujauhoja

Lisäksi:

3kpl ananasrengasta

Maustevoita 

Paistamiseen voita

Koristele tuoreella persiljalla


Ohje:

Laita ulkofileet pakastepussiin ja nuiji hellästi noin puolen sentin paksuisiksi ohuiksi pihveiksi. 

Mausta pihvit suolalla ja mustapippurilla. 

Ota kolme syvää lautasta. Ensimmäiseen laita vehnäjauhot, toiseen lautaseen riko kananmunat ja kolmannelle lautaselle laita korppujauhot. 

Pyöräytä fileet vehnäjauhoissa, kasta kevyesti vatkatussa kananmunassa ja lopuksi kieritä korppujauhoissa. Anna leikkeiden kuivahtaa n.15min ennen paistamista, jotta panerointi kiinnittyy lihaan. 

Kuumenna pannussa voi ja nosta leikkeet pannulle. Paista pari minuuttia per puoli. 

Paista ananasrenkaat samassa pannussa. 

Leikkaa maustevoista leikkeen päälle nappi ja lisää päälle ananas ja koristele persiljalla. 

Tarjoile perunamuussin tai ranskalaisten perunoiden kanssa. 


sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Smetanakuha

 


VIIKON KALARUOKA:

AINEKSET:

n.280g nahatonta ja ruodotonta kuhafileetä

1dl smetanaa

1tl sitruunamehua

Suolaa

Mustapippuria myllystä


Voiteluun rypsiöljyä

Koristeluun tuoretta persiljaa


OHJE:

Voitele vuoka rypsiöljyllä. Mausta kuhafilee suolalla molemmin puolin, nosta vuokaan. 

Sekoita smetanan joukkoon sitruunamehu ja mustapippuri. 

Levitä maustettu smetana kuhafileen päälle. 

Paista 200 asteisessa uunissa n.20 minuuttia

Koristele tuoreella persiljalla. 

Tarjoile keitettyjen perunoiden kanssa. 




perjantai 5. tammikuuta 2024

Olutmarinoitua naudan ulkofileetä

 


Vuosi 2023 on takana ja tervetuloa vuosi 2024. Vaikka välillä tuntui, että kiireiden takia ei blogia keretä päivittämään, niin kuitenkin kirjoituksia tuli saman verran kuin vuonna 2022. Määrä on sinänsä pettymys, mutta siitä on hyvä koittaa määrää kasvattaa tälle vuodelle. 

Kaikkien aikojen kävijä ennätys saavutettiin mukavasti vuoden loppuun, kun joulukuussa kävijöitä blogissa oli reilusti yli 20000 kuukaudessa. Suuri kiitos siitä kaikille blogin seuraajille ja antaahan tuo määrä lukijoita taas innostusta jatkaa blogin päivittämistä. 

Vuoden 2023 luetuin resepti oli broilerinkoivet riisipedillä lähes 7000 katsomis kerralla, kun toiseksi katsotuin resepti oli hillasoppa, joka jäi hieman yli 5000 katsomiseen. 

Pyrimme myös vuonna 2024 tekemään hyviä reseptejä, joissa korostuu liha ja kala. 

Vuosi alkoi mukavasti kovilla pakkasilla ja silloinhan se on mukava kokkailla lämpimässä keittiössä. Vuoden 2024 ensimmäinen blogin resepti on:

OLUTMARINOITUA NAUDAN ULKOFILEETÄ

Ainekset:

n.900g naudan ulkofileetä

Marinadi:

3dl tummaa olutta

2rkl juoksevaa hunajaa

2rkl Dijon sinappia

2kpl silputtua valkosipulinkynttä

Suolaa

Mustapippuria myllystä


Voita paistamiseen

Ohje:

Valmista marinadi sekoittamalla marinadi ainekset keskenään. 

Nosta ulkofilee pakastepussiin ja lisää pussiin marinadi. Sulje pussi ja kääntele. Nosta jääkaappiin marinoitumaan vähintään kahdeksi tunniksi, mutta mielellään vuorokaudeksi. 

Ota filee huoneenlämpöön  tunti ennen valmistusta. Pyyhi liha kuivaksi. 

Ruskista fileeseen voissa uunin kestävällä pannulla kaunis väri. 

Työnnä fileeseen paistolämpömittari ja nosta filee 120 asteiseen uuniin. Lämpömittarin näyttäessä 60 astetta, nosta filee uunista, kääri folioon ja anna vetäytyä 20 minuuttia. 

Tarjoa haluamiesi lisäkkeiden kera.