sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Lammaskaali




Eilen ulkona paistoi täällä Lapissakin mukavasti aurinko. Olisi voinut olla vaikka pilkillä tai nuotiolla laittamassa ruokaa, mutta itse päätin viettää siivouspäivän. Pataruuat on aivan parasta, kun laitat vaan uuniin ja puuhaat muuta ja lopulta tuntejen päästä sinua odottaa aivan mahtava ruoka. Tänään meillä padassa muhi karitsan lapa, josta tehtiin Suomalaista perinne ruokaa lammaskaalia. 

Ainekset:

500g karitsan lapaa
500g keräkaalia
Voita
2rkl siirappia
4kpl salottisipuleita
2kpl porkkanoita
3kpl laakerinlehtiä
Maustepippureita
Suolaa
Meiramia
n. 5dl vettä


Ohje:

Ota karitsan liha huoneenlämpöön 1/2 tuntia ennen valmistusta.

Poista kaalista ulommaiset lehdet ja silppua kaali isohkoksi silpuksi.  Ruskista kevyesti voissa valurautapadassa.

Paloittele karitsan lapa ja ruskista voissa paistinpannulla. Lisää lihat pataan kaalin sekaan. 

Kuori ja pilko porkkanat, kuori ja puolita salottisipulit. Lisää pataan. 

Lisää pataan siirappi, mausteet ja vesi, sekoita. 

Hauduta padassa kannella peitettynä välillä sekoittaen 150 asteisessa uunissa 3-4 tuntia kunnes liha on mureaa. 

Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

Ruokajuomaksi sopii olut. 


torstai 7. maaliskuuta 2019

Kolmen juuston makaronilaatikko




Yksi meidän lempi ruuista on perinteinen makaronilaatikko. Koska pidämme myös paljon juustosta, päätimme tehdä kolmen juuston makaronilaatikkoa. Me ainakin tykättiin, joten kokeile ihmeessä maistuuko sinulle. 

Ainekset: 

700g jauhelihaa
100g kinkkusuikaletta
2kpl sipulia
400g makaronia
250g sulatejuustoa
n.85g sinihomejuustoa
175g emmental juustoraastetta
2kpl tomaattia
Kuivattua basilikaa
Jauhelihamaustetta
Mustapippurirouhetta
Pippurisekoitusta

Ohje:

Keitä makaroni kypsäksi pussin ohjeen mukaan. Kuori ja pilko sipulit ja ruskista pannulla jauhelihan kanssa. Mausta jauheliha jauhelihamausteella ja pippurisekoituksella. Voitele vuoka. Pienennä sulatejuusto paloiksi. Kaada vuokaan ruskistettu jauheliha, keitetyt makaronit ja sulatejuustopalat. Sekoita ja anna juuston sulaa mukaan. Lisää joukkoon kinkkusuikaleet. Leikkaa tomaatit viipaleiksi ja asettele vuokaan päällimmäiseksi. Ripottele päälle kuivattua basilikaa ja mustapippurirouhetta. Levitä päälle emmental juustoraastetta. Murustele vielä päällimmäiseksi sinihomejuustoa.

Anna paistua uunissa 175 asteessa n. 50-60 minuuttia tai kunnes juusto on kauniin ruskeaa. 




keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Lahmacun -Turkkilainen pizza




Tänne lappiin muutettuamme on matkailu loppunut täysin. Etelässä asuessa oli niin kätevä varata matka, kun vuorolistassa näkyi pitempi vapaa. Kätevää se toki olisi nytkin, mutta hinnat lapista on aivan eri luokkaa. 

Talvi aikaan toki Rovaniemeltä ja Kittilästä voi saada matkan joskus jopa edulliseenkin hintaan, mutta harvoin ja kohteetkin ovat niitä joissa on tullut jo usein käytyä. 

Tänä vuonna Rovaniemeltä alkaa lennot Turkkiin. Turkissa ei olekkaan käyty, joten kiinnostus heräsi. Turkki ruoka maana tuntui tylsältä. Ainut mitä itselle tuli mieleen oli kebab, mutta miksi lähtisin Turkkiin asti kebabbia syömään, kun sitä saa täältä aivan turkkilaisten itse tekemänä. 

Selailtuani hetken netissä osui silmiin Turkkilainen pizza eli Lahmacun. Jostain syystä en ole ikinä suomessa nähnyt tuota myytävän, mutta nythän se oli pakko ruveta oikeita reseptejä etsimään. 

Turkkilaisista resepteistä poimin raaka-aineet ja loppu tulos oli aivan herkullinen. Tosin itse kaipaan pizzassa juustoa, joten ei tämä italialaista sukulaistaan voita. Ja miten kävi sen Turkin matkan Rovaniemeltä? Noh löytämäni hinta ei sopinut minun kukkarolle, joten tyydymme syömään Lahmacunia kotona ja seuraksi sopii hyvin olut. 

Tällä määrällä riittäisi varmasti pari Lahmacunia myös anopillekkin (ei ole, eikä enään tule) , mutta jos haluat jättää anopin ilman, niin  puolita määrät. 


Ainekset

- Pohja

15dl Durum jauhoja
400ml vettä
8tl oliiviöljyä
35gr hiivaa
2tl suolaa
1/2tl sokeria

-Täyte

n.600g karitsan jauhelihaa
1kpl vihreä paprika
2kpl pieniä sipuleita
1kpl iso tomaatti
2-3kpl chilejä
2rkl tomaattipyrettä
4kpl valkosipulinkynsiä
1dl hienonnettua persiljaa
3/4tl jauhettua juustokuminaa
3/4tl jauhettua korianterin siementä
3/4tl suolaa
3/4tl mustapippurirouhetta


Ohje:

Murenna hiiva kulhoon ja kaada kulhoon kädenlämpöinen vesi. Sekoita kunnes hiiva liukenee.  Laita jauhot kulhoon, lisää joukkoon suola ja sokeri. Lisää kulhoon oliiviöljy. Alusta taikina tasaiseksi. Anna taikinan kohota liinan alla 30 minuuttia. 

Pese ja leikkaa paprika paloiksi. kuori sipulit. Pese tomaatti ja chilit ja pilko paloiksi. kuori valkosipulinkynnet. Hienonna ainekset tehosekoittimessa. Valuta neste pois siivilän avulla. Kaada seos kulhoon. 

Lisää kulhoon jauheliha, tomaattipyre, hienonnettu persilja ja mausteet. Sekoita ainekset hyvin. 

Kauli taikinasta pohjia ja lisää päälle täyte. 

Laita pizzakivi uuniin ja lämmitä uuni 225-250 asteeseen. Paista uunissa n. 10-15 minuuttia, kunnes ovat kypsiä. 

Lahmacunin seuraksi moni tarjoaa sitruunalohkoja, joista voi halutessaan puristaa mehua pinnalle.