Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hunaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hunaja. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. maaliskuuta 2025

Hevosen ulkofileetä ja hunajaista naurista

 


Sain pitkästä aikaa käsiini hevosenlihaa, joten sitähän oli aivan pakko ostaa. Hevosenliha on mielestäni täysin aliarvostettua ja todella hyvää lihaa. Tällä kertaa valmistin hevosen ulkofileetä ja kaveriksi hunajaista naurista. 

HEVOSEN ULKOFILEE

AINEKSET:

n. 400g hevosen ulkofileetä ( 2x 200g pihvi)

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Voita paistamiseen

OHJE:

Ota pihvit huoneenlämpöön vähintään puolituntia ennen valmistusta. Kuivaa pihvien pinta ja hiero pinnoille suolaa ja mustaa pippuria. Paista lihoihin uunin kestävällä pannulla voissa kaunis paistopinta ja nosta pannu uuniin 175 asteeseen noin 3-4 minuutiksi. 

Nosta pihvit folion sisälle vielä noin 10 minuutiksi vetäytymään. 

HUNAJAISTA NAURISTA

AINEKSET:

2kpl nauriita per syöjä

Rypsiöljyä

Juoksevaa hunajaa

Suolaa

Mustapippuria myllystä

OHJE:

Kuori nauriit ja leikkaa kuutioiksi. Sekoita kulhossa öljyn hunajan ja mausteiden kanssa. Pyörittele nauris kuutioita seoksessa ja kaada uunivuokaan. 

Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. 

Tarjoile hevosen ulkofilee ja hunajaiset nauriit esimerkiksi punaviinikastikkeen ja haudutetun broccolin kera. 


perjantai 24. helmikuuta 2023

Hunajaiset possun kylkisiivut

 


Possun kylkisiivut sopii niin perinteiseen läskisoosiin, kuin grilliinkin. Tällä kertaa kylkisiivut meni uuniin ja sai hunajakuorrutteen.

HUNAJAISET POSSUN KYLKISIIVUT

AINEKSET:

n. 250g possun kylkisiivuja

Juoksevaa hunajaa

Suolaa

Mustapippurirouhetta


OHJE:

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita kylkisiivut leivinpaperin päälle uunipellille. Laita kylkisiivun päälle loraus juoksevaa hunajaa ja levitä sudilla. Ripottele päälle hieman suolaa ja mustapippurirouhetta. 

Paista uunissa n.30 minuuttia kunnes kypsiä ja hyvän värisiä. Nosta hetkeksi talouspaperin päälle. 


Syö sellaisenaan vaikka oluen kanssa tai tarjoile esim. perunamuussin kanssa. 

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Porsaan sisäfilettä sinappi-hunajamarinadissa






Olipa taas eräs ilta melkonen nälkä, kun pääsin töistä. Eihän siinä, kun nälkäisenä kauppaan ruokaa ostamaan. No siitä se idea sitten taas lähti. Possun sisäfile, lankkuperunat, halloumi-juustoa ja salaattitarpeet tuli ostettua ja kiireellä kotia ruuanlaittoon.  Vaikka kiire olikin hakea ruokatarpeet, ei kiirettä näkynyt ruuan tekemisessä. Kastiketta ei ruvettu enään ruualle tekemään, vaikka olisihan se pippuri- tai olutkastike vielä ollut kruunu ruuan päälle. Yksi "lähellä" tuotettu olut ruuan kanssa sopi loistavasti. 

Ainekset:

n.800g possun sisäfilettä

Marinadi:

4rkl Dijon-sinappia
3rkl hunajaa
2tl suolaa
1tl mustapippurirouhetta


Ohje:

Poista fileestä mahdolliset kalvot. Paista fileeseen pannulla joka puolelle paistopinta. Sekoita sinappi, hunaja, suola ja mustapippurirouhe. Voitele marinadia fileen joka puolelle. Työnnä paistomittari fileen paksuimpaan kohtaan. Paista filettä uunissa 150 asteessa n. 20 minuuttia ja voitele taas marinadilla. Paista vielä filettä uunissa, niin että sisälämpötila on 71 astetta. Kääri file folioon ja anna vetäytyä n.15 minuuttia.


Leikkaa sopivan paksuisiksi viipaleiksi ja tarjoile haluamasi lisukkeiden kanssa.