perjantai 29. tammikuuta 2021

Pesto-mozzarellakanaa

 


Tällä viikolla on täällä Lapissa saanut metsästää urosmetsoja ja -teeriä. Meillekin sattui vapaata sen verran, että päästiin käymään yhtenä päivänä  latvalinnustamassa. Lähdettiin aamusta eräsuksilla hiihtelemään alueille, joissa ollaan syksyisin lintuja nähty. Keli oli hieman tuulinen ja luntakin satoi, mutta ollaan me pahemmallakin säällä nähty lintujen silti istuvan puussa. 

Muutaman tunnin hiihtelyjen jälkeen ei oltu nähty metsoista tai teeristä vilaustakaan ja tästä reissusta meille ei tullut muuta kuin kuntoilua. 

Olisihan se metso tai teeri maistunut hyvälle, mutta nyt oli tyytyminen pesto-mozzarellakanaan. Hyvää on toki tämäkin ruoka. 


AINEKSET:

480g kanan ohutta fileeleikettä (maustamaton)

3rkl vihreää pestoa

240g mozzarellajuustoa viipaleina

250g kirsikkatomaatteja

Mustapippuria myllystä

Suolaa

Oliiviöljyä ruskistamiseen


OHJE:

Ota fileet huoneenlämpöön n.30minuuttia ennen valmistamista.

 Kuivaa fileet talouspaperilla. 

Mausta fileet molemmin puolin suolalla ja mustapippurirouheella.

Ota kanoihin nopeasti paistopinta kuumalla pannulla. 

Nosta kanafileet uunivuokaan. 

Sivele kanafileet pestolla. Laita fileiden päälle mozzarellaviipaleita. 

Laita kirsikkatomaatit uunivuokaan. 

Paista uunissa 200asteessa 30minuuttia tai kunnes juustot ovat kunnolla ruskistuneet. 


Tarjoile esim. vihreiden papujen ja riisin kanssa. 









perjantai 22. tammikuuta 2021

Sinihomejuustobroileri

 



Täällä Lapissa on ollut pari viikkoa mukavat pakkaset. Jos ei pakkasista pidä, niin ainahan voi tehdä sisällä ruokaa. 

 Eilen töitten jälkeen laitettiin sinihomejuustobroileria, joka on helppoa ja hyvää arkiruokaa. 


AINEKSET:

700g broilerin filee leikettä (maustamaton)

1prk ananasta purkista paloina

170g sinihomejuustoa

2dl kuohukermaa

Suolaa

Mustapippuria myllystä


OHJE:

Ota fileet huoneenlämpöön n.1/2 tuntia ennen valmistusta. 

Kuivaa fileet talouspaperilla.

Mausta fileet molemmin puolin suolalla ja mustapippurirouheella. 

Lisää ananaspalat fileitten päälle.

Murenna sinihomejuusto vuokaan. Kaada päälle kuohukerma. 

Kypsennä uunissa keskitasolla 200 asteessa noin 40 minuuttia. 


Tarjoile riisin kanssa. 





lauantai 9. tammikuuta 2021

Hirviwallenberg

 


Hetki on vierähtänyt viime postauksesta ja kyselyjä on tullut paljon uusien postausten perään. Nyt toivottavasti saadaan taas blogia päiviteltyä hieman aktiivisemmin. Vaikka blogiin ei olla kirjoiteltukkaan, niin ruokia on kyllä tehty. Uusia välineitä on hankittu keittiöön ja tehty eri ruokia, niin Airfryerillä kuin painekattilallakin. 

Joulun aikana meiltä kyseltiin lisää joulureseptejä, mutta meidän joulu meni molemmilla töiden merkeissä, joten ei meillä tehty jouluruokia. 

Jatketaanpa blogin päivitystä riistaruokien merkeissä. Hirven jauhelihaa käytetään meillä lähinnä keittoihin tai jauhelihakastikkeisiin ja se kuuluu meidän arkiruokiin. Tällä kertaa tehtiin jauhelihapihvejä, eikä mitään perus pannupihvejä vaan ruotsalaisia Wallenberginpihvejä. Alkuperäiset Wallenberginpihvit tehdään vasikan lihasta, mutta nyt ne tehtiin siis hirven lihasta. 

HIRVIWALLENBERG

Ainekset: 

800g hirven jauhelihaa

4kpl kananmunan keltuaisia

4dl kuohukermaa

1/2tl muskottipähkinää jauhettuna

1/2tl neilikkaa jauhettuna

1/2tl valkopippuria jauhettuna

1/2tl mustapippuria jauhettuna

1tl suolaa


10kpl tuoretta paahtoleipäviipaletta ilman kuoria

Voita paistamiseen

Ohje:

Wallenbergin valmistuksessa on tärkeää, että jauheliha, keltuaiset ja kerma on kylmiä. 

Sekoita jauheliha ja keltuaiset. Lisää kerma ohuena nauhana ja sekoita koko ajan. Lisää joukkoon mausteet ja laita jääkaappiin taikina vähintään tunniksi. 

Hienonna leipäviipaleet hienoksi rouheeksi. 

Koska taikina on löysähköä, nosta taikinaa lusikalla nokare leipärouheen joukkoon ja muotoile nokareet kämmenten välissä pihveiksi. Paista pihvit voissa pannulla miedolla lämmöllä kypsiksi. 


Tarjoile puikulamuussin ja keitettyjen herneiden kanssa.