sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Moskovanpata hirvenpaistista




Hirven metsästysaika on jälleen menossa, joten on aika tyhjentää pakastetta viime vuotisista lihoista. Pari viikkoa sitten pojan ollessa intistä vapailla valmistettiin isohkosta paistista moskovanpataa. Alkuperäisessä Mysi Lahtisen reseptissä käytetään nautaa, mutta hirvi käy myös hyvin. Tällä määrällä olisi ruokkinut isommankin perheen, mutta kestipä meille pariksi päiväksi.

Ainekset: 

1700g hirvenpaistia
4kpl venäläisiä suolakurkkuja
4kpl sipulia
5rkl vehnäjauhoja
3rkl juoksevaa hunajaa
2dl härkäfondia
125g sinihomejuustoa
240g smetanaa
Mustapippurirouhetta
Voita


Ohje:

Nosta paisti jääkaapista huoneenlämpöön tuntia ennen ruuanvalmistusta. 
Kuutioi suolakurkut. Kuori ja pilko sipulit. 
Poista paistista mahdolliset kalvot ja leikkaa suht isoiksi kuutioiksi. 

Kuullota pilkotut sipulit voissa padan pohjalla. Lisää hunaja ja kuutioidut suolakurkut. Paista sekoittaen n. 5minuuttia. Nosta pata liedeltä sivuun ja peitä kannella. 

Paista lihoja voissa pannulla pienissä erissä ja lisää pataan. Huuhdo pannu pienellä määrällä vettä ja kaada huuhteluvesi mukaan pataan. 

Ripottele pataan päälle vehnäjauhot ja mustapippurirouhe ja sekoita. Lisää joukkoon härkäfondi ja sekoita taas. Murustele sekaan sinihomejuusto ja lisää lopuksi smetana. Sekoita hyvin. 

Laita kannella peitetty pata uuniin 200-asteiseen uuniin kypsymään tunniksi. Tunnin jälkeen alenna lämpö 150 asteeseen ja anna olla uunissa vielä n.2-3 tuntia, kunnes liha on kunnolla mureaa. 

Tarjoile esim. perunamuussin kanssa ja ruokajuomana maistuu olut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti