Makumatka lapsuuteen ja pelkkä ajatus koulun maksapihveistä on saanut aikaan sen, että maksalaatikkoa lukuunottamatta meillä ei maksaa olla syöty. Koska nyt haluamme käyttää kaikki syötävät osat karitsasta, niin päätimme tehdä maksan kodassa avotulella valurautapannulla ja kruunata maksa vielä liekittämällä.
Maksan valmistuksessa on tärkeää, että ei paista sitä liian kauan, vaan se voi jäädä sisältä jopa hivenen punaiseksi. Mikäli paistat maksaa liian kaun, niin se ei ole enään mureaa ja maku on aivan kamala.
Liekittämisessä sisällä pitää olla varovainen, ettei polta koko asuntoa. Älä siis liekitä liesituulettimen alla.
Lopputulos oli aivan mahtavan murea ja hyvän makuinen maksa ateria, joka maistui myös muille ruokailijoille ja kehuja tuli.
Kokeile ihmeessä.
Ainekset:
Karitsan maksa
Leikattua konjakkia / jallua
Voita
Suolaa
Ohje:
Poista maksasta kalvot. Leikkaa maksa ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna pannulla voi ja lisää maksaviipaleet. Paista molemmille puolille kaunis paistopinta. Mausta pelkällä suolalla. Kaada pannulle leikattua konjakkia tai jallua ja anna syttyä tuleen. Liikuta maksaviipaleita pannulla liekittämisen aikana. Tarjoile heti kun liekki on sammunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti