torstai 20. huhtikuuta 2017

Seinäkuivaliha




Siitä lähtien, kun pojan kanssa muutimme lappiin on meillä tehnyt mieli tehdä kuivalihaa. Aiemmin olemmekin tehneet uunissa beef jerkyä ( http://ukotkokkaa.blogspot.fi/2015/03/beef-jerky.html ), mutta nyt tehtiin kunnon perinteistä seinäkuivalihaa. Kun seinäkuivaliha -kausi  alkaa sen huomaa täällä jo kaupassa, kun alkaa olla naudanpaisteja ja kokonaisia laatikoita naudan sydämiä tarjouksessa. Sydämistä tekeminen vaatii hiukan enempi työtä, mutta hinta on toki huomattavasti halvempaa. Vaikka moni varmasti etelässä ajattelee, että kuivaliha tehdään porosta, niin karu todellisuus täällä on se, että suurin osa tuntuu sen tekevän joko naudasta tai sitten hirvestä. Omasta tuttava piiristä tiedän vain yhden joka valmistaa kuivalihansa porosta ja hän sattuu olemaan poromies.

 Me valmistettiin lihan kuivausta varten häkki, jossa lihat on suojassa linnuilta ja pienpedoilta. Toisaalta suurin osa tuntuu kuivattavan täällä ihan ilman mitään häkkejä tai verkkoja. Täällähän kuivalihaa näkee lähes joka talon seinällä roikkumassa. Laiskoille on myynnissä myös jo valmiita paloja narun kanssa, jotka sen kun laitat kuivamaan. Ja toki kuivalihaa voi myös ostaa valmiina, jos irtorahaa löytyy lompakosta. 



Savukoskella järjestetään joka vuosi kuivalihamarkkinat, jossa on myynnissä kuivalihaa, kuin siitä valmistettua perinteistä kuivalihakeittoakin. Ikävä kyllä kertaakaan emme ole kerenneet käymään. 

Ohjeita kyselin tuttavilta paljon ja eroavaisuuksia löytyy paljonkin. Tietysti kaikkien resepti on se paras, mutta toisaalta moni on tehnyt monella eri tapaa ja vieläkin kokeilevat eri reseptejä. 

Osa ihmisistä on sitä mieltä, että lihat laitetaan kuivumaan etelän puolelle seinää ja osa taas sanoo, että parempaa tulee pohjoisen puolella. Me päätettiin tehdä pohjoisen puolella ja siihen vaikutti osaltaan se, että me laitettiin lihat kuivumaan mökille ja ei oltu siis koko ajan seuraamassa kypsymistä. 

Me valmistettiin meidän kuivaliha hirvenlihasta. Aloitimme valmistamisen helmikuussa leikkaamalla paistilihat syiden mukaisesti n. 3-5cm levyisiksi paloiksi. Sen jälkeen keitettiin vettä ja sekoitettiin joukkoon karkeaa suolaa 8%, eli esim 10litraan vettä laitetaan 8dl karkeaa suolaa. Lisäksi joukkoon laitettiin n. 2dl sokeria. Veden annettiin jäähtyä, jonka jälkeen veteen lisättiin paloitellut lihapalat. Me annettiin lihojen suolautua viileässä 3vrk. 

3 vuorokauden jälkeen lihoihin tehtiin reikä ja pujotettiin naru läpi ja tehtiin solmu. Tämän jälkeen lihat laitettiin häkkiin koukkuihin roikkumaan. 

Parhaat kelithän on silloin, kun yöllä on kunnon pakkanen ja päivällä käy hieman plussan puolella. Lisäksi tuuli edistää kuivumista. 

Kuivausaika riippuu säästä ja myös lihapalojen koosta. Me tykätään, että lihan pitää olla sisältä kokonaan tummaa, mutta osa tykkää lihan olevan keskeltä vielä hieman punaista.
Meillä lihaa maisteltiin ensimmäisen kerran viiden viikon kohdalla, jolloin liha oli keskeltä vielä punaista, mutta toisaalta jo ihan valmista syötävää ja hyvän makuista. Yhteistuumin päätettiin kumminkin vielä hetken antaa kypsyä ja seitsemän viikon kohdalla otettiin lihat alas.

Me pakattiin lihat vakuumiin ja laitettiin pakkaseen. Nyt on hyvä ottaa pala aina pakkasesta, kun lähtee vaikka hillaan tai maistuu tuo ihan kotosalla sohvalla telkkaa katsoen ja olutta siemaillen. 

Ja kuten aiemmin sanottiin on reseptejä monta ja mahdollisesti tulevina vuosina tullaan eri tapoja- ja eri lihoja kokeilemaan, mutta tälläkin reseptillä tuli aivan pirun hyvää kuivalihaa. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti