keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Sriracha lohi



Lomat on taas tältä erää vietetty ja paluu arkeen alkanut. Kaupassa oli tarjouksessa lohi ja ajattelin, että kolme eri ruokaa tuosta tullaan tekemään. Niinpä kotona sitten mietin, että mitä uutta tekisimme lohesta, koska melko monella tapaa on lohta tullut valmistettua ja aina ei perinteistä uunilohta jaksaisi valmistaa. Fileerasimme lohen ja rippeistä keitimme perinteisen lohikeiton ja toisesta fileestä valmistimme Sriracha lohta. 

Toisesta fileestä valmistimme lohimedaljonkeja, jonka ohje tulee myöhemmin. 


SRIRACHA LOHI

Ainekset:

n.600g lohifilettä
3rkl sriracha
1rkl juoksevaa hunajaa
1tl suolaa
1tl sitruunamehua
1tl mustapippurirouhetta

Ohje:

Leikkaa lohifile neljäksi annospalaksi. Levitä leivinpaperi uunipellin päälle ja asettele lohipalat pellille nahkapuoli alaspäin. 

Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa keskenään. Voitele lohipalat kastikkeella. 

Paista uunissa 200asteessa noin 20 minuuttia. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti