torstai 30. marraskuuta 2017

Osso buco porosta & Risotto alla Milanese





Päätettiin veljen kanssa ostaa tänä vuonna poro. Ei nyt sentään elävää, vaan ihan valmiiksi teurastettu. Suurin osa myytävästä poronlihasta on vasanlihaa ja sitä mekin nyt ostettiin. Vasanliha on maultaan miedonpaa ja kypsyy nopeammin, kuin aikuisen poron liha.  Tällä viikolla tuttu poromies toimitti sitten poronvasan, joka oli pakattu kahteen laatikkoon. Ruhopainoa vasalla oli 24kiloa. Laatikot sisälsivät poron lihat pakattuna vakuumipakkauksiin. Mukana oli myös potkakiekkoja. Alkuun ajattelin olla tylsä ja keittää keiton, mutta saahan tuosta huippuaineksesta tehtyä paljon muutakin. Ja keittolihaahan paketissa oli kyllä muutenkin. Päätin sitten, että tehdään Osso bucoa. 

Osso buco on lähtöisin Milanosta, Italiasta. Alkuperäisen reseptin mukaan Osso buco valmistetaan vasikasta, mutta aika haastavaa olisi Sodankylästä saada vasikanpotkaa, kun ei täältä saa edes naudan tai porsaan potkaa. Osso buco tarkoittaa onttoa luuta eli putkimaista luunpätkää, joka löytyy jokaisen potkapalan keskeltä. Itse etsin muutaman tunnin netistä ohjeita ja katselin italialaisten kokkien tekemiä videoita. Opiskelujen jälkeen sain kuin sainkin kirjoitettua meille reseptin valmistukseen. 

Koska Osso buco on Milanosta, niin halusin tarjota sen kanssa myös sitä, mitä Milanossa sen kanssa tarjoiltaisiin. Risotto alla Milanese. Risoton valmistamiseen tarvitset risottoriisiä, eli esim arboriota tai carnarolia. Jääkaapissa oli onneksi parmesaanijuustoa, mutta kaupasta piti käydä ostamassa sahrami. Tuota maailman kalleinta maustetta löytyi myös paikallisesta osuuskunnan pyörittämästä marketista. Kotona pääsi muutama kirosana jälleen kerran kyseistä kauppaa kohtaan, kun ilmenikin kalliin sahramin olevan päiväyksiltään vuoden vanhaa. Ja käyttöön se toki kelpasi, mutta oisin tuohon hintaan toivonut saavani edes tuoreempaa tavaraa. 

Molempiin ruokiin kuuluu vielä valkoviini. Sen kipaisin pikaisesti paikallisesta monopoli myymälästä. Merkkiä tai hintaa en tietenkään kerro, mutta maistui se myös itse juomana. 

Vaikka ohje tuntuu meidän tekemäksi määrältään pieneltä, niin ruoka riitti ja nälkä lähti. Ja se maku! Hei olihan nuo vaan hyviä ruokia. Kokeile ite!


OSSO BUCO POROSTA

Ainekset: 

n.500g.  Poron potkakiekkoja
vehnäjauhoja
suolaa
mustapippurirouhetta
oliiviöljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 porkkana hienonnettuna
1 sellerinvarsi hienonnettuna
1prk tomaattimurskaa
2dl kuivaa valkoviiniä
2dl vettä
1kpl lihaliemikuutio
1kpl laakerinlehti
1tl timjamia

Ohje:

Leikkaa veitsellä potkakiekkoja kiertävä kalvo muutamasta kohtaa poikki.
Taputtele potkakiekot kuiviksi. Hiero potkakiekkoihin suolaa ja mustapippurirouhetta ja käytä vehnäjauhoissa. Ruskista potkakiekkoja oliiviöljyssä pannulla. Ruskista parissa erässä. Laita ruskistetut potkakiekot pataan. Lisää pannulle hiukan lisää oliiviöljyä ja lisää pannulle sipuli,valkosipulinkynnet,porkkana ja sellerinvarsi. Kuullota pannulla muutama minuutti. Kaada sekaan valkoviini ja anna kiehua hetki. Kaada pataan. Lisää pataan lihaliemikuutio,vesi,laakerinlehti ja timjamia. Lisää pataan vielä tomaattimurska ja sekoita. Laita pata uuniin ja hauduta 175asteessa noin 2h. Sekoita välillä varovasti.





RISOTTO ALLA MILANESE


Ainekset:

50g voita
oliiviöljyä
2dl risottoriisiä
1 pienisipuli (esim. salottisipuli)
1 sellerinvarsi hienonnettuna
2dl kuivaa valkoviiniä
6-9dl kanalientä
sahramia
75g parmesaaniraastetta
suolaa


Ohje:

Sulata puolet voista kattilassa ja lisää joukkoon loraus oliiviöljyä. Lisää mukaan hienonnettu selleri ja sipuli. Kuullosta kunnes ovat pehmeitä.
Lisää joukkoon riisi ja kuullota hetki. Ole kuitenkin varovainen, ellet kuullota riisiä liian pitkään tai riisi ei välttämättä enään imekkään nestettä.
Lisää mukaan viini ja keitä kunnes viini on imeytynyt.
Lisää joukkoon sahrami. Ala lisätä kanalientä noin desi kerrallaan. Lisää seuraava desi vasta, kun edellinen on imeytynyt riisiin.
Muista hämmentää kokoajan, kun riisi alkaa olemaan Al-dente-tasoa mausta se suolalla ja lisää mukaan parmesaaniraaste ja toinen puolisko voista. Anna seistä 2min ja sekoita voimakkaasti ja tarjoile.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti