sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Graavilohi





Olinpa eilen luostolla viettämässä työkavereiden kanssa juhlaa. Kyseisessä ravintolassa oli jouluateria ja paikalla oli paljon myös ulkomaalaisia turisteja, Itse söin alkuun kylmät ruuat, jotka olivat ihan hyviä. Kun siirryin lämpimiin ruokiin, niin enpä ole ikinä törmännyt niin huonoihin ruokiin. Kinkku oli tukusta ostettu valmis viipaloitu "paska" kasa. Vieressä oli jotain lohta jota hetken katsoin, että kuinka kuvottoman näköistä se oli. Otin toki sitäkin ja söin kaiken vaikka kyseessä oli paskin jouluateria mitä olen ikinä syönyt. Vaikka me ei olla ravintolablogi, niin tuota paikkaa on syytä välttää. Kuulinkin, että henkilökunta on vuokrausfirman kautta hankittuja "kokkeja", joten ei yllätä. Ei ole hauska haukkua ketään, mutta nyt oli pakko. Kyseisen yrityksen nimen saa pyytämällä sähköpostilla.  Viimeviikolla laitettiin graavilohta ja ikinä emme ole yhtä hyvää syöneet.


Ainekset:

Lohifile
Merisuolaa
Hienoa sokeria
Tuoretta tilliä


Ohje:

Nypi kalafileestä mahdolliset ruodot, jos fileessä on rasvaa leikkaa se pois.

Sirottele pinnalle hieman sokeria, sitten laita ronskilla otteella merisuolaa.

Laita fileen päälle kourallinen tuoretta tilliä.

Nosta lohifile leivinpaperin päälle ja paketoi se. Sitten kääri vielä tuorekelmuun. Nosta paketti vielä vuokaan, että kalasta tippuva neste ei valu jääkaappiin. Anna lohen olla jääkaapissa 48h. Joku muu söisi sen vuorokauden jälkeen, mutta me emme.

48 tunnin päästä nosta paketti pois jääkaapista. Avaa paketti ja pyyhi ylimääräinen suola ja tilli pois paperilla fileestä. Leikkaa kalasta ohuita siivuja.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti