perjantai 3. elokuuta 2018

BBQ-marinoitua lohta savustettuna




Jo kauan aikaa sitten tuli työkaverin kanssa savustuksesta puhetta ja hän mainitsi, että sivelemällä  lohifileen päälle Sweet Baby Rays BBQ-kastiketta, niin savulohesta tulee aivan mahtavan makuista. Itse hieman toki epäilin, että raiskaanko nyt lohen siveltelemällä sen kastikkeella, mutta pakkohan se oli kokeilla. 

Pojan tullessa intistä viikonlopuksi mökille, niin lätkäsin lohifileen ja pullon kastiketta esiin. 

Siinä nuotiota laitellessa ja savustusta valmisteltaessa maistui kylmä bisse, jos ei useampikin. 

Sen verran vielä ennen ohjetta, että savustus tapahtui avotulen päällä olevalla halppis pöntöllä. Päällä ei ollut kyseisenä päivänä metsäpalovaroitusta. 

Kyseinen kastike merkki ei ole meitä sponssannut ja kastiketta minulle kehunut työkaverikaan ei tietääkseni ole kyseiseen kastike merkkiin millään tavalla sidoksissa.

Nyt itse asiaan eli resepti: 

Ainekset:

Lohifile
Sweet Baby Rays BBQ-kastiketta

Ohje: 

Laita savustuspönttöön reilu miehellinen kourallinen savustuspuruja ja laita päälle muutama sokeripala. Öljyä savustimen ritilä osa. Sivele fileen päälle BBQ-kastiketta ja nosta file pönttöön. Nosta savustuspönttö tulen päälle ja riippuen tulista ja fileen koosta, savusta n.20-30 minuuttia. 

Me tarjottiin lisukkeena hölskykurkkuja ja grillattuja uusia perunoita. Niin valmistuksen kuin ruokailunkin aikana maistuu kylmä olut. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti