tiistai 16. elokuuta 2016

Poronkäristys oluella





Poronliha tuo puolivilli metsäneläin, jossa on yhä ainutlaatuinen riistanmaku. Eilen tehtiin pojan kanssa paikallisesta teurastamosta haettua poronlihaa. Lihat oli jo valmiiksi siivutettu, mutta isommiksi paloiksi kuin monesti on kaupan. Meillä käristys saa aina käristyä melko pitkään, joten hieman isommat palat on havaittu paremmiksi kuin aivan ohuet lastut. 

Tällä kertaa päätettiin lisätä poronlihan seuraksi hiukan pekonia, Lisäksi lisättiin joukkoon puolen litran pullo portteria. Kyseessä oli ulkomaalainen 6,8 % keskiasteisesti humaloitu olut. Vahvasti humaloitu olut peittää mielestäni riistan makua liikaa. Portterin tilalle olisi käynyt myös joku tummempi lagerikin. Jos olisi löytynyt, joku hyvä kotimainen pienpanimo tuote, niin se olisi varmasti ollut kokeilussa. Ruokajuomaksi valittiin kyllä sitten ihan vaalempi lager olut. 

Lopputulos oli meidän mielestä onnistut, että suosittelemme kokeilemaan
.

Ainekset:

n. 600g Poronkäristys lihaa
140g Pekonia
2kpl Sipulia
5dl Olutta
2dl Vettä
Voita
Riistamaustetta
Suolaa


Ohje:

Pilko pekoni pieneksi silpuksi ja käristä paistinpannussa, siirrä pataan. Kuori sipuli ja pilko pieneksi silpuksi. Ruskista poronliha pienissä erissä runsaassa voissa ja ruskista samalla sipulisilppu. Siirrä poronliha ja sipuli samaan pataan pekonin kanssa ja sekoita. Lisää olut, vesi ja mausteet. Hauduta uunissa 150 asteessa n. 3.5 tuntia ja vielä puolituntia ilman kantta 175 asteessa.

Lisää käristykseen nestettä paistamisen aikana mikäli se meinaa kuivua.

Tarjoile esim. perunamuussin, puolukkahillon ja maustekurkkujen kera. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti