sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Porovartaat





Meidän poron vasan puolikas rupeaa olemaan kohta syöty. Enään pari palaa ja seuraavaksi odotellaankin taas poroerotuksia. Olin säästellyt ulkofilettä grillausta varten ja nyt oli mahtavat grillikelit.  Tehtiin pojan kanssa minun äitille äitienpäivänä porovartaita, lankkulohta, uusia perunoita ja salaatteja. 

Pelkäsin, että ruoka ei riitä, koska eihän tuota poroa nyt hirmu paljon ollut. Kävi kuitenkin niin, että jopa tätille ja hänen miehelleen jäi vartaat syötäväksi. 

Jos teet vartaat puutikkuihin, niin muista laittaa kostumaan veteen vähintään tuntia ennen. Meillä on käytössä metalliset vartaat. 


Ainekset: 

n. 600g Poron ulkofilettä
Paprikoita
Kirsikkatomaatteja
Kurkkua
Suolaa
Mustapippurirouhetta


Ohje:

Ota fileet lämpenemään hetki ennen grillausta. Kuivaa fileet paperilla ja mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Grillaa fileitä molemmin puolin, niin että ottavat väriä pintaan. Nosta lihat lepäämään. 

Leikkaa pestyistä kasviksista sopivan kokoisia palasia.

Leikkaa fileet sopivan kokoisiksi palasiksi. Meillä oli 8 varrastikkua ja näin ollen leikkasimme fileet 24 palaan. Näin saimme jokaiseen vartaaseen 3 kpl porolihanpaloja. 

Ala asettelemaan vartaisiin vihanneksia ja lihoja suht vuorotellen. Vihanneksia voi laittaa välillä pari peräkkäin. Jätä aina palojen väliin pieni rako. 

Paista grillissä aina välillä kulmaa käännellen ja ota pois kun kasvikset ovat ottaneet hienon värin pintaan ja lihat ovat sisältä vielä punertavat. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti