lauantai 4. joulukuuta 2021

Karitsan paahtopaisti

 



 Koska poika muutti kesällä takaisin Lahteen, niin kolmio kävi minulle hieman liian isoksi. Niinpä päätin muuttaa yksiöön. Tavaroitten kanssa on edelleen vaikeuksia saada mahtumaan ja kaatopaikalle ja varastoon on joutunut tavaraa laittamaan. Vaikka minulla onkin keittiö eikä keittokomero, niin minun keittiötavaroiden kanssa on hieman ongelmia saada ne mahtumaan, mutta niitä en kaatopaikalle vie. 

Mutta itse asiaan, eli nykyään kun siirryin vuorotyöstä arkityöhön, niin "parempien" ruokien laittaminen on siirtynyt viikonloppuihin. Viime sunnuntaina tein itselleni karitsan paahtopaistia ja tässäpä reseptiä. 

KARITSAN PAAHTOPAISTI

Ainekset:

n.800g karitsan paahtopaistia
Suolaa
Mustapippuria myllystä
Rosmariinia
Oliiviöljyä

Ohje:

Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia aikaisemmin. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Hiero karitsan paahtopaistiin suolaa, mustapippuria ja rosmariinia. Laita uunin kestävälle pannulle ja paista oliiviöljyssä joka puolelta, kunnes siinä on kaunis  väri. Laita lihaan sisälämpömittari. Kun mittari näyttää 54 astetta on liha mediumia, mutta jos tykkäät kypsemmästä lihasta, niin jatka paistamista kunnes sisälämpötila on 60-65 astetta. 

Nosta pannu pois uunista ja peitä foliolla. Anna vetäytyä noin 10 minuuttia. Leikkaa poikki syin viipaleiksi. 

Tarjoile esim keitettyjen perunoiden tai perunamuussin kanssa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti