lauantai 9. huhtikuuta 2022

Maissipaneroitua turskaa

 




Tuli käytyä tälle keväälle ensimmäistä kertaa pilkillä. Jäätä oli vielä kairan mitallinen, mutta sen alla ei vettä juurikaan ollut. Keli oli mahtava, mutta minä en mene pilkille aurinkoa ottamaan, vaan ruokakaloja hakemaan. Nyt ei tullut yhtään kalaa, mutta eipä onneksi saanut kukaan muukaan pilkkiseurueesta. Tuolle lammelle tuskin koskaan enää menen pilkille.

Toivottavasti kelit olisi nyt pari viikkoa hyvät, kun alkoi loma. Tarkoitus olisi keretä käymään pilkilläkin ja toivottavasti saisi myös kalaa. 

Lapsena käytiin isän kanssa useana vuonna keväällä merellä pilkillä. Tarkoituksena oli kuulemma saada turskaa, mutta ikinä ei turskaa saatu. Nyt kaupan kalatiskillä oli turskaa, niin viikon kalaruuaksi valikoitui maissipaneroitua turskaa. 

AINEKSET:

250g turskan selkäfileetä

2dl maissimuroja

1kpl kananmuna

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Öljyä


OHJE:

Leikkaa selkäfilee sormilla syötävän kokoisiksi.

Murskaa maissimuroja morttelissa, mutta älä liian pieneksi. Kaada kulhoon. 

Riko kananmuna toiseen kulhoon ja sekoita. Mausta turskapalat molemmin puolin suolalla ja mustapippurilla. 

Pyörittele turskapalat kananmunassa ja sen jälkeen maissimuroissa. 

Kuumenna öljy 180 asteiseksi. 

Paista kalat kullanruskeiksi. 

Nostele turskapalat talouspaperille. 


Tarjoa maissipaneroidun turskan kanssa vaikka itsetehtyjä ranskalaisia perunoita ja shiracha-majoneesia. 

Ruokajuomaksi sopii olut. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti