torstai 8. tammikuuta 2015

Metsopaisti




Uuttavuotta vastaanottamaan matkattiin mökille. Viiden päivän aikana kerettiin lasten kanssa tehdä kaikenlaista. Käytiin toki pilkillä ja jänisjahdissakin, mutta eipä saatu ainuttakaan kalaa saati jänistä. Vietiin kuitenkin matkassa pojan syksyllä ampuma metso, jonka äiti laittoi ruuaksi. Koska metso on harvinaisempaa herkkua meilläkin, niin ei ruvettu kikkailemaan mitään vaan laitettiin se ihan perinteisesti, että riistan oma makukin säilyy. 

Ainekset:

1kpl Aikuinen ukko metso
1pkt pekonia
suolaa
riistamaustetta

Sulata metso, jos on pakastettu. Kuivaa talouspaperilla. Hiero pintaan suolaa ja riistamaustetta. Laita rintalihat (täkät) ylöspäin ja peitä pekonilla. Laita metso paistin pussiin, sulje ja leikkaa kulma auki. Paista uunissa 200asteessa 20 minuuttia ja laske sitten lämpö 175 asteeseen. Paista kypsäksi.

Kastike:

-linnun paistolientä
- vettä
- sipulia
- ruskeaa maizena suurustetta.
- tarvittaessa suolaa
- kermaa

Irrota rintalihakset ja jalat, pienennä ja laita lautaselle. Tarjoile kuorittujen perunoiden, kasvisten, salaatin ja kastikkeen kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti