lauantai 13. tammikuuta 2018

Oluessa haudutettua nautaa padassa




Välillä työvuoroni loppuu niin, että paikallisesta osuuskaupasta saa päiväystuotteita -60% alennuksella. Itse en punalappuisia tuotteita pelkää vaan näin ruokabloggarina ruokaan menee muutenkin aika isot summat rahaa. Aina silloin tällöin kerkeän vielä saamaan jotain parempaa lihaa, mutta usein käy niin, että alennusmummot ovat jo parhaat tuotteet hakeneet kärryihinsä tuntia aiemmin ja sitten vain seilailevat pitkin kauppaa odottamassa, että kello lyö ilta kahdeksan ja voivat siirtyä kassalle. Tällä kertaa näin alennuksessa naudan paistisuikaleita ja siitä se ajatus lähti. 

Ainekset:


800g naudan paistisuikaleita

0,33l tummaa olutta
1tlk tomaattimurskaa
1rkl härkäfondia
2kpl sipulia
3kpl valkosipulinkynsiä
Suolaa
Mustapippurirouhetta
Voita



Ohje:



Ota paistisuikaleet huoneenlämpöön puoli tuntia ennen ruoan valmistamista.  Ruskista naudan paistisuikaleita kahdessa erässä voissa pannulla. Kaada lihat pataan. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet, kuullota pannulla ja lisää pataan. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Huuhtele pannu oluella ja lisää pataan. Lisää pataan tomaattimurska, härkäfondi ja loput oluesta. Sekoita lihat ja muut ainekset hyvin. 



Laita pataan kansi päälle ja anna hautua uunissa 175 asteessa 2-2,5 tuntia. Tarkista pari kertaa kypsentämisen aikana, että nestettä on padassa tarpeeksi, lisää tarvittaessa hieman olutta tai vettä. Tarkista suola ja tarjoile esim Puikulamuusin ja keitettyjen kasvisten kanssa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti