keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Lehtipihvit grillissä





Lehtipihvit ja siinä päällä maustevoi ja seuranaan vielä lohkoperunat. Ruokajuomana tietysti kylmä olut. Nälkä tuli jo pelkästään miettiessä ja pitihän se sitten valmistaa. 

Ainekset: 

n. 1kg naudan sisäpaistia
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria myllystä

Ohje: 

Leikkaa sisäpaisti ensin 1-2 sentin paksuisiksi viipaleiksi. Aseta sitten viipaleet yksitellen kahden kelmun tai leivinpaperin väliin. Nuiji lihanuijan sileällä puolella niin, että aloitat keskeltä ja nuijit reunaan päin. Nuiji kunnes ovat n. 0,5cm paksuisia pihvejä. Hiero pihvien pintaan hieman oliiviöljyä ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla. Lämmitä grilli todella kuumaksi ja paista grillin parilalla vain pieni hetki per puoli. 


YRTTINEN MAUSTEVOI

Ainekset: 

100g voita
Tuoretta persiljaa silputtuna
Tuoretta minttua silputtuna
Tuoretta basilikaa silputtuna
2kpl Valkosipulinkynsiä

Ohje: 

Nosta voi sulamaan huoneenlämpöön, kunnes se on tarpeeksi pehmeää muotoilla. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita pehmenneen voin sekaan hienonnetut valkosipulinkynnet, sekä persiljaa, basilikaa ja minttua silputtuna. Sekoita keskenään hyvin. 
Laita maustevoi kelmuun ja kääri pitkulaksi. Kääri päät kiinni ja laita pakastimeen hetkeksi. 

Maustevoi säilyy jääkaapissa viikon ja pakkasessa pari kuukautta. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti