keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Teriyakilohi



Pitkien yövuorojen välissä pitäisi keretä nukkumaan ja tehdä vielä ruokaakin. Vaikka onkin kiire ei meillä edelleenkään syödä eineksiä, vaan hyvää itse tehtyä ruokaa. Tänään jääkaapista kurkisti lohifile ja vaikka teryaki-kastike olisi helppo tehdä itse, niin kauppaan ei ollut aikaa lähteä puuttuvia aineita hakemaan. Onneksi meillä oli valmista japanilaista teriyaki-kastiketta, joten tässäpä helppo ja nopea resepti:

Ainekset: 

Lohifile
Teryaki-kastiketta
Suolaa

Ohje: 

 Laita lohifile öljyllä voideltuun vuokaan nahkapuoli alaspäin. Leikkaa loheen viillot nahkaan asti, niin että viiltojen väli on annospala. Sivele lohen päälle teryaki-kastiketta. Lisää lohen päälle sormituntumalla suolaa. Lämmitä uuni 175 asteeseen ja laita lohi uunin keskitasolle 10-15 minuutiksi. Sen jälkeen laita uunin grillivastukset päälle 250 asteeseen. Voitele kalaa teryaki-kastikkeella sillä välin, kun grillivastukset lämpenevät. Nosta kala uunin ylätasolle. Grillaa kalaa uunin ylätasolla noin 10-15 minuuttia ja voitele Teryaki-kastikkeella 5 minuutin välein. Kun kala on ottanut pinnalleen upean värin, nosta kala uunista ja voitele vielä kerran teryaki-kastikkeella. 

Tarjoile esim. riisin kanssa.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti