perjantai 15. lokakuuta 2021

Uunikana

 



Enkö ikinä opi, että nälkäisenä ei mennä kauppaan tai yleensäkään ilman ostoslistaa. 
Nyt kaupassa osui silmiin alennuksessa oleva kokonainen broileri ja melkosen iso semmoinen. Nooh koriinhan se nousi vaikka 1,6kg painava broileri on yhdelle aikas iso. 

Päätin, että teen siitä uunikanaa ja hyväähän siitä tuli. 

UUNIKANA

Ainekset:

1kpl kokonainen maustamaton broileri (n.1,6kg)
1kpl sitruuna
1kpl ruukku tuoretta timjamia
4kpl valkosipulinkynsiä
Suolaa
Mustapippuria myllystä
Oliiviöljyä
Juoksevaa hunajaa

Ohje:

Ota broileri huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä. Huuhtele broileri huolellisesti sisä- ja ulkopuolelta. Kuivaa talouspaperilla kuivaksi, aseta uunivuokaan. Ripottele sisälle suolaa ja mustapippuria myllystä. 

Pese sitruuna hyvin ja leikkaa lohkoiksi. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Laita sitruunalohkot, pilkotut valkosipulinkynnet ja ronskisti tuoretta timjamia broilerin sisään.

Sivele päälle oliiviöljyä ja juoksevaa hunajaa. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria myllystä. 

Lämmitä uuni 230 asteeseen. Nosta vuoka uuniin ja laske lämpötila 200 asteeseen. 

Paista broileria n. 1,5 tuntia ja valele aluksi pari kertaa oliiviöljyllä ja juoksevalla hunajalla ja sen jälkeen pari kertaa kostuta paistinliemellä. 

Voit koittaa broilerin kypsyyttä sen paksuimmasta kohdasta cocktailtikulla, jos reiästä tuleva neste on kirkasta, broileri on kypsää. 

Nosta vuoka uunista, peitä foliolla ja anna vetäytyä 10 - 15 minuuttia ennen tarjoilua. 

Tarjoile vaikka uunijuuresten kanssa ja ruokajuomaksi sopii olut. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti