torstai 28. lokakuuta 2021

Loimutettua hirven vasan ulkofilettä

 


Moni loimuttaa kalaa, mutta myös lihaa voi loimuttaa. Itse loimutin tällä kertaa hirven vasan ulkofilettä. 

Jos et ole kokeillut lihan loimutusta, niin suosittelen kokeilemaan. Valitse joku hieman ohuempi liha, mutta mikään lehtipihvi loimutettavan ei tarvitse sentään olla. 

Ainekset:

Hirven vasan ulkofile
Konjakkia
Suolaa

Ohje:

Tee nuotio ja polta haloilla hiillos. 
Poista lihasta mahdolliset kalvot ja kiinnitä file puutapeilla loimulautaan. 
Aseta lauta nuotion viereen poikittain, niin että koko lihan alalta on yhtä lämmintä. Laita nuotioon koko loimutuksen ajan pieniä puita niin, että pystyt lihan kohdalla pitämään kättä noin viisi sekuntia. Alkuun saa olla hieman kuumempi, niin fileen pinnat menee kiinni. 

Voitele filettä loimutuksen aikana muutaman kerran konjakilla. Kun liha on kypsän näköinen toiselta puolelta ota puutapit irti ja käännä file toisin päin. Kiinnitä file uudestaan lautaan. 

Kun liha on toiseltakin puolelta kypsän näköinen, ota liha laudasta irti ja mausta molemmilta puolilta suolalla. Laita liha folioon vetäytymään 15 minuutiksi. Aikaa tähän kaikkineen meni noin 1,5 tuntia.  

Ainekset


Valmis ulkofile

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti