sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Mansikka-raparpericrumble





Meillä jää yleensä jälkiruokien teko vähemmäksi, koska ei olla makean ystäviä. Tyttö tuli kesäloman viettoon, joten päätin tytön kanssa tehdä jälkiruokaa. Koska mökillä kasvavia raparpereita pitää hyödyntää, niin ajattelin, että teemme raparpericrumplea. Kyllä se maku vaatii kuitenkin hieman makeutta, joten lisättiin joukkoon mansikkaa. Siispä tehtiin mansikka-raparpericrumblea. Suomeksi taitaisi olla ihan paistos. Niin helppoa ja hyvää. 

Ainekset:

1/2l raparperia
1/2l mansikoita
Kanelia
Sokeria
150g voita
1,5dl fariinisokeria
5dl kaurahiutaleita
1,5dl vehnäjauhoja


Ohje:

Pese, kuori ja pilko raparperit. Lohko mansikat. Laita mansikat ja raparperit laakeaan uunivuokaan. Ripottele päälle sokeria ja kanelia. 

Sulata voi. Sekoita joukkoon fariinisokeri, kaurahiutaleet ja vehnäjauhot. Ripottele kauramuruseos raparperien ja mansikoiden päälle. 

Paista 200 asteessa n. 30minuuttia. 

Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. 




lauantai 6. heinäkuuta 2019

Raparperichutney



Grilli on vapaa päivinä ollut lämpimänä lähes päivittäin. Halusin lihan kylkeen jotain uutta lisäkkeeksi. Koska pihalla on raparperiä yllin kyllin, niin siitä se sitten lähti:

RAPARPERICHUTNEY

Ainekset: 

500g raparperia 
2kpl sipulia
1kpl valkosipulinkynsiä
1kpl chili
1dl valkoviinietikkaa
2rkl fariinisokeria
1rkl raastettua inkivääriä
1/2dl hillosokeria
1tl suolaa


Ohje: 

Huuhtele, kuori ja pilko raparperit. Kuori ja paloittele sipulit ja valkosipulinkynsi. Puhdista ja suikaloi chili. 

Pane kaikki chutneyn aineet kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljaa poreillen 10-15 minuuttia. 

Purkita kuumana kuumennettuihin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa. 

torstai 4. heinäkuuta 2019

Karitsan sisäfilettä grillistä




Grillattiin karitsan sisäfilettä ja lisukkeeksi paahdettiin uudet perunat, sekä tehtiin jugurttinenkastike. 

Ainekset:

2kpl karitsan sisäfilettä

Marinadi: 

4rkl oliiviöljyä
1tl timjamia
1tl minttua
1tl suolaa
1tl mustapippurirouhetta
2kpl valkosipulinkynsiä silputtuna

Ohje:

Poista sisäfileestä terävällä veitsellä kalvot. Sekoita marinadin ainekset kannellisessa kulhossa. Kääntele sekaan karitsanfileet ja anna marinoitua jääkaapissa yön yli. Ota fileet huoneenlämpöön n. 1/2h ennen grillaamista. Pyyhi marinadi pois fileistä. Grillaa kuumassa grillissä n. 1-2 minuuttia per puoli, jonka jälkeen kääri folioon vetäytymään 5 minuutiksi. 


Jugurttinenkastike:  

2dl kreikkalaista jugurttia
Tuoretta minttua silputtuna
1kpl pieni valkosipuli
1tl kuusenkerkkäsiirappia
Suolaa

Annostele aineet kulhoon ja sekoita. Peitä kelmulla ja anna makujen tasaantua jääkaapissa n. 1h. 



Paahdetut uudet perunat

Uusia perunoita
Oliiviöljyä
Suolaa

Pese perunat kunnolla ja keitä perunoita suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuttia. Kaada vesi pois ja anna perunoiden jäähtyä. Laita perunat metallisiin vartaisiin ja voitele oliiviöljyllä. Grillaa välillä käännellen noin 10 minuuttia. Sirottele grillatuille perunoille suolaa. 

 

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Karitsaburger




Niin se vuosi vierähti pojalla asepalveluksessa ja toivottavasti blogi tekstejäkin alkaisi taas tulla useammin. Itsellä on lomat vielä edessäpäin, mutta nyt oli muutaman päivän vapaat ja aikahan meni kalastaessa ja ruokia laitellessa. Ahvenia tuli syötyä monella eri tavalla valmistettuna ja juuri nyt ei tee mieli ahventa ainakaan viikkoon. Kalaruokien lisäksi grillailtiin. Tässäpä reseptimme karitsaburgerille grillissä.

Ainekset:

n. 500g karitsan jauhelihaa
Suolaa 
Mustapippurirouhetta
Minttua kuivattuna
1kpl punainen paprika
n. 100g fetajuustoa
Rucolaa tuoreena

2kpl isoja hampurilaissämpylöitä

Tzatzikia, johon reseptin löydät: 
 http://ukotkokkaa.blogspot.com/2017/11/tzatziki.html


Ohje:

Valmista ensin tzatziki ja laita jääkaappiin maustumaan. Pyöritä jauhelihasta  pihvejä ja mausta suolalla, mustapippurirouheella ja mintulla. 

Leikkaa paprika puoliksi, poista siemenet ja pese. Grillaa paprikoita nahkapuolelta kunnes mustuvat. Anna vähän aikaa jäähtyä ja poista nahka. 

Leikkaa fetajuusto sopivankokoisiksi paloiksi. Voitele hampurilaissämpylöitä hieman voilla ja lämmitä grillissä. 

Grillaa karitsapihvejä grillissä, kunnes ovat haluamassasi kypsyysasteessa.

Nyt kokoa hampurilaisesi seuraavassa järjestyksessä:

Tzatzikia pohjalle
Rucolaa
Pihvi
Fetajuusto
Paprika
Ja vielä kannen alle tzatzikia


keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Sinihomejuustolohi




Näin yksin ollessa joutuu miettimään, että mitä sitä viitsisi kokata vain yhdelle hengelle. Nyt ostin pienen lohifilepalan ja tälle vuodelle ensimmäiset uudet perunat. Uusille perunoille tein seuraksi perinteisen sipuli-voikastin. 

Kokeileppa tehdä helppoa sinihomejuustolohta:


Ainekset: 

300g ruodoton lohifilepala
1kpl punainen chili
n.50g sinihomejuustomurua
Suolaa
Mustapippurirouhetta


Ohje:

Kuivaa lohifilepala talouspaperilla, laita vuualle. Ripottele lohen päälle makusi mukaan mustapippurirouhetta ja suolaa. Pilko punainen chili ja poista halutessasi siemenet. Lisää chili viipaleet lohen päälle. Lopuksi levitä päälle sinihomejuustomurua. 

Paista uunissa 175 asteessa n. 30 minuuttia. 

Tarjoile uusien perunoiden ja sipuli-voikastin kanssa tai vaikka riisin kanssa. 

Lohen kanssa ruokajuomana sopii aina olut. 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Oluessa marinoitua karitsanpaistia



Viime viikonloppuna oli mahtava sää olla ulkona. Koska pojalla oli kiinniolo viikonloppu armeijassa, niin päätettiin lähteä veljen kanssa kahden pilkille. Herättiin aikaisin, koska edessä olisi usean kilometrin hiihto lammelle, jossa aioimme pilkkiä. 

Edellisenä yönä piti ennustusten mukaan olla hyvä pakkanen ja sitä toki toivoimmekin, että hanki kestäisi hiihtämisen. Aamulla saimme todeta, että jälleen ennustus ei ollut toteutunut ja edessä olisi hiihtoreissu hangella, joka ei välttämättä kanna. 

Hanki kuitenkin kantoi hyvin perille ja aloitimme pilkkimisen. Olimme raahanneet mukana myös kaikuluotaimen, joka kertoi avanto avannolta karua faktaa. Kaloja ei ilmestynyt kaikuluotaimen näyttöön vaikka kuin monta avattoa kairattiin. Pakko oli silti yrittää pilkkimistä, mutta niinhän siinä kävi, että kalaa ei yhtään tullut.

Alkuillasta lähdettiin hiihtelemään pois päin ja enään ei meinannut ollakaan, niin hyvä hankikanto. Selvisimme kuitenkin lopulta takaisin mökille ja vaikka saalista ei tullutkaan, niin mukavahan se oli ulkoilla. 

Seuraavana päivänä tein äitini kanssa mökille tuomastani karitsan paistilihasta ruokaa, jonka olin laittanut marinoitumaan päivän aiemmin. Paistin kanssa tehtiin valkosipuli-kermaperunoita ja kasti tehtiin paistinliemestä. 

Tässä sinulle yksi resepti pääsiäis karitsanpaistin valmistukseen: 


AINEKSET:

n. 1,5kg luuton karitsanpaisti
2dl tummaa olutta
0,5dl vaahterasiirappia
5kpl valkosipulinkynsiä
1dl oliiviöljyä
1/2rkl katajanmarjoja
2tl minttua
2rkl suolaa
2tl rosmariinia
2tl timjamia
1tl sitruunapippuria


OHJE:

Poista paistista kalvot. Jos paisti on repaleinen, niin sido paistinlangalla. Laita paisti esim isoon minigrip-pussiin. 

Kaada kulhoon olut, vaahterasiirappi ja oliiviöljy. Murskaa morttelissa katajanmarjat ja kaada kulhoon. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet, lisää kulhoon. Lisää kulhoon mausteet. Kaada nyt marinadi paistin kanssa samaan pussiin. Laita pussi kunnolla kiinni ja laita jääkaappiin marinoitumaan vuorokaudeksi. Kääntele pussia välillä. 

Ennen paistamista ota paisti huoneenlämpöön tuntia aikaisemmin. Pyyhi paistista enempi marinadi, jonka jälkeen laita paisti paistinpussiin ja leikkaa yksi kulma pussista auki. 

Laita paisti ritilälle, jonka alla on uunipelti. Laita paistomittari paistin paksuimpaan kohtaan. Paista 100 asteisessa uunissa, kunnes sisälämpötila on 63 astetta. Ota paisti pois pussista ja anna levätä 15 minuuttia. Nosta uunin lämpö 225 asteeseen ja nosta paisti vuuassa uuniin ottamaan väriä n. 5-10 minuuttia. 

Paistin liemestähän voit valmistaa seuraksi hyvän kastikkeen lisäämällä joukkoon hieman voita ja suurustetta ja keitä hetki. Tarkista maku. 

Leikkaa paisti ohuiksi siivuiksi ja tarjoile esim kerma-valkosipuliperunoiden kanssa. 

Ruokajuomaksi sopii hyvin olut.





perjantai 5. huhtikuuta 2019

Kahvimarinoitu karitsanpaisti



Pääsiäinen lähestyy ja silloin syödään perinteisesti lammasta. Yksi perinteinen resepti on kahvimarinoitu lammaspaisti. Meillä oli pakkasessa kotimainen lähellä kasvatetun karitsan paisti, joten tässäpä resepti perinteiselle kahvimarinoidulle karitsanpaistille. 


Ainekset:

Karitsan luuton paisti

Marinadi: 

5dl vahvaa kahvia 

Maustamiseen: 

1tl minttua
1tl rosmariinia
1rkl suolaa
5-8 valkosipulinkynttä

Valeluun vahvaa kermakahvia

Kastike:

4dl paistolientä
2rkl vehnäjauhoja
1/2dl kermaa
Mustapippuria
Sinappia


Ohje: 

Puhdista paisti hyvin. Pane paisti ja kahvi suureen paistopussiin ja anna marinoitua jääkaapissa vuorokausi. Kääntele pussia välillä. 

Hiero paistin pintaan suolaa ja murskattuja yrttejä. Leikkaa kuoritut valkosipulin kynnet ohuiksi suikaleiksi. Tee terävällä veitsellä viiltoja joka puolelle paistia ja työnnä valkosipulisuikaleet niihin. 

Työnnä lämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan. 

Nosta paisti ritilälle uunipellin päälle. Paista 175 asteessa noin 1-1,5 tuntia kiloa kohden. Punertavan lihan sisälämpötila on 70 astetta ja täysin kypsän noin 80 astetta. Valele paistia kypsennyksen aikana useaan kertaan kermakahvilla. Lisää pannulle tarvittaessa tilkka vettä. 

Ota liha uunista, peitä foliolla ja anna tasaantua.

Siivilöi paistoliemi kastikkeeksi ja lisää siihen vehnäjauhot. Keitä muutama minuutti. Mausta ja lisää kerma.

Tarjoile esim. valkosipuli-kermaperunoiden kanssa. 

Karitsan kanssa ruokajuomana sopii hyvin olut.